23.3.2010

Vihdoinkin!


Että on kivaa. Ikuisuuden kesken ollut vaunupeitto on valmis! Ravelryn tietojen mukaan olen aloittanut tämän syyskuussa. Syyskuussa! Muistan vehdanneeni lankakaupassa värien ja kerien kanssa pitkään. Siitä huolimatta peiton sävytys rupesi tökkimaan jo alkuunsa. Koska tarkoituksenani oli poltella olemassa olevia vaaleanpunaisia lankanöttösiä pois, yritin valita kaupassa jotain sellaista, joka sopisi yhteen niiden kanssa. Peitto nieli nöttöseni kuitenkin hujauksessa ja huomasin pian olevani jälleen kaupassa ostamassa lisää vaaleanpunaista. Ja ei, vaaleanpunainen ei kuulu suosikkeihini. Mutta esikoisen kuuluu. Ja koska pikkukakkosemme on selvästi isosiskonsa kanssa samaa maata ja sorttia, oletan, että hänenkin kuuluu. Jos ei muuta, niin isomman esimerkin voimalla. Ja niin pienemmän neitimme vaunupeitosta tuli sitten tämän värinen. Ja uskokaa pois, nyt kun se on valmis, niin ei se enää näytäkkään niin pahalta, kuin matkan varrella pelkäsin. Parempi niin. Vaunupeittouransa jälkeen tämä ruusupeitto päätyy torkkupeitoksi. Kokoa riittää jaloille asti aikuisellakin. Ja lämmin siitä tuli. Loppumetrit on virkattu kirjaimellisesti hiki hatussa.

Lankana tässä on sekalainen sortimentti kaikenlaista vaaleanpunaista. Tuo ruusujen komea sävy, samaten kuin tummin vaaleanpunainen sävy on Sandnes Garnin Alpakkaa. Ja tuo kukertavan kirjava lanka on Twilleys of Stamford Freedom Spirit- nimistä tavaraa. Sen sävy on 508. Ja koukkuhan oli taas se nelonen.


Peiton malli on täältä. Muutoksia siinä ei ole, tosin tuo peiton reunus on tehty ilman ohjetta. Totta puhuakseni en edes muista, minkälainen reunuksen olisi pitänyt olla. Virkkasin siihen ensin näyttävämpää jälkeä, mutta langanpeijakas otti ja loppui kesken. Purkamisen ja pienen fundeerauksen jälkeen virkkasin lähes huomaamatonta nirkkoa, jotta sain langan riittämään. Ja riittihän se. Nyt olisi sitten taas yksi nöttönen lasipurkkiin jemmattavaksi.

Ja mitäs sitten? Illalla tuli vähän plärättyä Ravelryssä omaa jonoa ja suokkareita. Vähän semmoinen olo, ettei oikein tiedä, mihin ryhtyisi. Vieläkö sitä virkkaisi? Pitänee tarkistaa ihan ensiksi vaatehuoneen nurkat. Jotenkin minusta on jo jonkin aikaa kuulostanut siltä, kuin sieltä joku huutelisi. Ettei se vaan olisi se ompelukone!?

18.3.2010

Marseillen junassa




Siitä on aikaa. Olin junassa. Jossain Barcelonan ja Marseillen välissä. Havahduin siihen, että juna seisoi. Oli seisonut jo pitkän aikaa. Minuutit kuluivat ja olo alkoi tulla levottomaksi. Sain selville, että juna odotti. Kaukaa etelästä tulevaa toista junaa. Ja sen matkustajia, afrikkalaisia siirtotyöläisiä. Kun juna vihdoin saapui, jouduin elämäni tähän asti suurimpaan väentungokseen. Ihmisiä tulvi ovista ja ikkunoista. Väsyneitä, jo pitkän matkan tehneitä, rähjääntyneitä. Matka jatkui ahtaasti, kylki vieraan kyljessä; niin lähellä toista, että vierustoverin hengityksen saattoi tuntea. Ilma täyttyi äänistä, minulle vieraista kielistä. Joku lauloi. Useimmat torkkuivat. Tulijoiden mukanaan tuomat tuoksut sekoittuivat hien hajuun. Sen hajun miltei maistoi. Oli läkähdyttävän kuuma, vaikka oli yö. Tuntui, kuin minunkin hampaissani olisi narskunut Saharan hiekka.

Olin unohtanut koko jutun. Kunnes eräänä päivänä bussi täyttyi ääriään myöten ihmisistä. Ensin oli vastaanottokeskuksen pysäkki. Sitten kansainvälisen pörssiyhtiön. Oli pakolaisia, matematiikkaneroja, hunnutettu nainen. Kielten sekamelska oli uskomaton. Kädet elehtivät, puhe hakkasi, joku korotti ääntään. Jollakin puhkesi kännykkä soittamaan arabialaistyyppistä iskelmää. Meteli peitti alleen bussin radion ja moottorin pauhun. Jostain leijaili suloinen mausteinen tuoksu. Minun vatsani kurisi. Alkoi tulla lämmin. Käänsin kasvoni kohti lasin läpi kuumottanutta aurinkoa ja suljin silmäni. Ja silloin se tuli mieleen: Marseillen juna. Minä muistin. Oli epätodellinen olo. Tuntui, kuin olisin ollut taas matkoilla.

Kotona päätin - jälleen kerran - ryhtyä kertaamaan ranskaa.

13.3.2010

Mistä aita on matalin

Joudun ikäväkseni kertomaan, että maratoonarin sukassa on reikä. Ammottava musta aukko. Niin suuri, että sinne voisi mainiosti parkkeerata vaikkapa sellaisen perävaunullisen yhdistelmärekan. Älkääkä puhuko mitään parsimisesta. Siihen työhön olisi pitänyt tarttua jo aika päiviä sitten. Nyt se on liian myöhäistä.

Koska tämä kevät näyttää jatkavan jo tutuksi tullutta lumista latuaan, arvelin, etten selviä kantapäättömällä sukalla sesonkia loppuun. Kovin kaksista aivoriiheä ei tarvittu siihen oivallukseen, ettei uuden sukkaparin neulomiseen kannata ryhtyä. Loppuupi lumet, paleltuupi jalka, ennen kuin tulee valmista. Mutta entäs jos vaihtaisi välinettä? Virkkaaminenhan on joutuisaa puuhaa.. kai sitä nyt yhdet sukat...?



Virkatut sukat kaksinkertaisesta langasta. Ohje täältä. Koukku on nelonen ja lankoina Noro Silk Garden Sock sekä Regian sukkalankaa. Sitä Hand-dye Effectiä. Molemissa langoissa aika rumat nuo värit. Mistähän tuommoisia keriä oikein päätyy kotiin?

Ja kyllä! Kait ne sukat ovat. Kantapää ja kaikki niissä on. Vaikka toki ne näyttävät sipulipusseilta. Ja ovat ehkä ruminta, mitä olen ikinä tehnyt. Tosin en lähtenytkään hakemaan mitään huippuprojektia, vaan ihan vain jotain lämmintä jalkaan laitettavaa. Virkatut sukat kuulostavat niin käsittämättömän korneilta, että olin varma epäonnistumisesta. Valitsin lankajemmoistani ne vähiten minulle huudelleet sukkalangat. Rumimmat värit. Jos menisi ihan pipariksi, niin ei tarvitsisi itkeskellä lankojen perään. Mutta kyllä ne kelpaavat. Hoitavat hommansa kotisukkina, kumisaappaassa, väljemmässä talvikengässä. Mutta tuskin tällaiseen ryhdyn toistamiseen. Virkatulta sukalta puuttuvat kaikki neulotun kollegansa joustavat ominaisuudet. Olen aika laihasäärinen ja kapeajalkainen daami, silti jätin yhden kavennuskerran sukan varresta pois, jotta sain vedettyä sukan jalkaan. Sukka on nilkan kohdalta löysä, mutta istuu varsinaisesta jalkaosasta ja varren yläosasta hyvin. Ja tuuletuskin pelaa, sillä sukka on virkattu pylväistä ja pylväsryhmistä, joiden väliin väkiselläkin jää kolo poikineen. Mutta ihan niin vilpoista, kuin maratoonarin sukassa, näissä vermeissä ei ole.

Niin ja tämä loma. Ei siitä ihan sellaista tullut kuin suunniteltiin. Vierotettiin imeväinen äidin maitobaarista. Hanat ovat nyt kiinni. Olleet jo viikon. Mutta kun tuli heti vatsatauti, korvatulehdus ja nuha. Vieroituksen kanssa yhtäaikaa. Jotenkin on ollut olo, että nyt yksivuotiasta koetellaan turhan isolla kintaalla. Mutta onneksi oli loma. Ei tullut yöllä paniikkia kakkapyykkiä pestessä. On saatu valvoskella rauhassa koko porukalla. Ja kun nyt loma loppuu, ovat tauditkin voiton puolella. Ihan hyvä meininki.

3.3.2010

Suut messingillä


Kyllä nyt naurattaa. Päivä-pari töitä ja sitten alkaa loma. Kokonainen viikko! Pystyn hädin tuskin pidättelemään kasvoillani tiukkaa virkailmettä. Meinaa ihan väkisin karata puhtaan ilon puolelle. Tulkoot lunta. Mitä tahansa. Aivan sama. Mikään ei voi pilata hyvää tuultani. Ei maaliskuussa ruukata enää mököttää.


Ja jos joku luulee, että täällä asustaa ihan mitään tekemätöntä ja aikaan saamatonta porukkaa, niin kyllä täällä ainakin tuollaisia lumisia ukkoja, akkoja, eläimiä ja naamoja syntyy. Mies on ryhtynyt harrastamaan esikoisen kanssa naivistista taidetta.