2.12.2010

Oppikaa uusi taito

Joko Teillä on käsinneulotut, mittatilaustyönä valmistetut pitkät sukat? Nyt voitte neuloa sellaiset helposti ohjeella, joka tuottaa iloa koko perheelle. Pitkät, raidalliset sukat ovat mallina klassilliset; yhtäaikaa nykyaikaiset, pukevat ja silti muodin kiihkeistä virtauksista vapaat. Samalla voitte myös virkistäytyä ja oppia uutta: nämä sukat neulotaan alhaalta ylös, kärjestä vartta kohti. Mikäli tapa on teille vielä outo, nyt on korkea aika poistaa tuo aukko neulontasivistyksestänne tällä helposti ja joutuisasti etenevällä ohjeella. Sukka on jokaisen neulojan unelma: neulottavaa riittää ja raidoittamalla matkantekoon saadaan eteenpäin kannustavaa kiinnostavuutta. Lisäksi omien mittojen mukaan neulottu sukka hyväilee jokaisen persoonallista säären kaarta. Sukka näyttää hyvältä jopa luisevan pitkänmatkanneulojamme jalassa, vaikka se on kaareton kuin loppuun juosseen ajokoiran kinner.

Älkää enää suotta empikö! Tähän pirteään malliin ette kyllästy koskaan ja säärenne kiittävät. Vaihtelunhaluisen neulojan kannalta ohjeessa on tosin yksi vika: voi olla, että tämän sukkaohjeen neulottuanne ette enää tarvitse muita. Tämä on The Polvisukkaohje. Jos löydätte paremman, täti Oulussa pyörtyy.


Malli: Mittatilauspolvarit by Taija Elo (Ullaneule 01/10)
Lanka: Silk Garden Sock sävyt S313 ja S267, neljä kerrosta aina yhdessä raidassa. Mulla mitään vaakaa ole, joten en osaa oikein sanoa paljonko lankaa meni. Jonkin verran yli puolet molemmista keristä? Laitoin Ravelryyn o,6 kerää per sävy.
Puikot: 2,5 mm.
Aloitin sukan ohjeessa suositellulla Jydy´s Magic Cast On- kärkialoituksella ja lisäsin silmukoita kunnes työssä oli 56 silmukkaa. Kovin montaa kiila- ja pohjelisäystä minun ei tarvinnut laihoihin jalkoihini tehdä.

Edit. Ohje on Pitkänmatkanneulojan toiveohje. Matka on totisesti pitkä, myös sivustaseuraaville. Esikoinen tiedusteli juuri kun aloittelin ensimmäisen sukan resoria: "Äiti, neulotko sinä sukkahousuja?"

43 kommenttia:

  1. Kaksi hörähdystä: "Jos löydätte paremman, täti Oulussa pyörtyy." & "Äiti, neulotko sinä sukkahousuja?" plus suu hymyssä tekstin luettuani. Kiitos väsyneen ja ärtyneen kanssasisaren päivän piristämisestä!

    VastaaPoista
  2. Sirisan: Surkea sille väsymykselle ja ärtyneisyydelle! Hushus. Jospa se lähtee, kunhan on aikansa jyllännyt.. Ja joo, en todellakaan neulo sukkahousuja. Ihan niin pitkällä tämä villitys ei vielä ole.:D

    VastaaPoista
  3. Ehkä sä teetkin tanssikisan viimeikseksi työksi silk garden sockista sukkahousut! Sukat ne on nekin! :)

    Minusta nuo on hirmuisen kivat. Tekisi mieli aloittaa itselleenkin, mutta en aloita, kun on likipitäen satamiljoonaa keskeneräistä jo ennestään.

    VastaaPoista
  4. Jonna: Tarttis varmaan aika paljon kovaa teetä tai terästettyä glögiä, että rupeaisin sukkahousuja neulomaan.:DDD Vaikka eihän sitä tässä maailmassa koskaan tiedä, mitä vielä keksii. Ja kuule, yllytän aloittamaan raitasukkaa. Anna niiden sadanmiljoonan huilata vielä hetki.

    VastaaPoista
  5. Hienot polvisukat. :)

    Pitäisi ostaa toinen kerä Kureonia, jotta voisin tehdä siitä ja jämäkerästä raitasukat. Aikaisemmin tekemät sukat jouduin antamaan äidille, kun niistä tuli liian isot minulle.
    Joskus pitää ostaa kanssa tuota Silk Gardeniakin, koska tuo Kureon ei mitään maailman mukavinta lankaa ole.

    VastaaPoista
  6. Sukkahousuja :D Hienot sukat! Tykkään väreistä, vaikka en tykkääkään, jos ymmärrät. Yhdistelmä on hieno.

    VastaaPoista
  7. Luit ajatukseni. Aamulla suunnittelin etsiväni pitkien polvisukkien ohjetta, ja tässähän se sitten on! Tuon mainospuheen jälkeen lupaan yrittää, mutta ehkä ensi vuoden puolella.

    VastaaPoista
  8. Mutta pitkät niiden pitääkin olla! Lyhkäiset polvarit aina lopulta rullautuvat pohkeesta alaspäin, pitkissä vara parempi.
    Hyvännäköiset raidat tädillä Oulussa.
    Oulusta tulee maailmaan hyviä asioita.

    VastaaPoista
  9. Upeat sukat! Mitä päättelyä käytit?

    VastaaPoista
  10. Määki voisin tahtoo tollaset sukkahousut ;oD. Ja kait sitä on tota noroo munki koklattava... meinaan, että niin hemasevat noi on (varsinkin toi turkoosi on ihan paras!!!)

    VastaaPoista
  11. Emmanuelle: Mulla on sitä Kureyonia jokunen kerä. Pitää miettiä sille jotain fiksua käyttöä. Upeat värithän siinäkin on!

    Minna: Ymmärrän. Onnistuin välttämään osan tunkkaisia sävyjä aloittamalla toisen sukan kerän sisältä ulos tulevalla langalla. Langan katkominen ja kurjien sävyjen kelaaminen välistä pois tuntuu pöljältä enkä halunnut sellaiseen ryhtyä. No, nyt mulla on kasa kummallisen väristä lankaa eli se, mitä tuosta toisesta kerästä jäi. Kait se joskus johonkin käytetään.:)

    Jaana: Tässä se on! Kyllä maar!

    WeirdRockStar: Jään miettimään asioita, joita Oulusta maailmalle on lähtenyt.. :D

    Judiuni: Kylläpä kysyt hankalia. Ihan tavallista, en tiedä sen nimeä. Ajattelin kyllä, että tässä voisi käyttää EZ:n yhtä päättelyjuttua, jolla saa lopetuksesta samannäköisen kuin neuleen aloituksesta (ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan?), mutta en kehdannut kaivaa ohjetta siihen esiin enkä muistanut enää, miten se menee. Eli se siitä sitten.

    Hanna: Pitäisköhän ihan piruuttaan kaivella sukkahousujen ohjetta. Sukat plus villahousut = sukkahousut.:DDD Perustetaan sukkahousu-KAL!

    VastaaPoista
  12. Jos ikinä jaksaisi neuloa sukkiin noin pitkät varret, niin toi se sitten olisi (se päivä ei kyllä oo ihan nurkan takana). Ihanat!

    VastaaPoista
  13. Outi, sä oot kyllä mainio kirjoittaja! Mullakin nauratti, ensimmäisen kerran tänä päivänä. Sukat on hienot!

    VastaaPoista
  14. -sanna-: Kyllä sinä raitoja jaksat neuloa. Kokeile, ota riski. Selvisi muuten se reikiintymisasia värinvaihtokohdassa. Jumankeikka, kun vähän kiristelin tarkemmin lankoja, niin reikiä lakkasi tulemasta.:DDD Pöljä minä.

    kaisa: Hyvä jos tästä horinasta on joskus jollekulle jotakin konkreettista hyötyä.:) Sukat on hienot. Mä olen NIIN tyytyväinen!

    VastaaPoista
  15. Upeat! Kiitos tästä hauskasta mainospätkästä! Mäkin haluan. Sukkahousutkin :D

    VastaaPoista
  16. Satu: Sukkahousutkin? No mutta! Nehän saa täällä kovasti kannatusta.:)

    VastaaPoista
  17. Äärettömän loistavia ihmisiä. Jokainen Oululainen jonka olen tavannut ( siis ihan joka ikinen ) on suoruudessaan ihana. Edes hammaslääkäri ei säikähtänyt oikeaa suoraa ( syytän puudutusaineita ) vaan väisti rivakasti ja ruiskas lisää taikamömmöä suuhun. Ja kaikki jotka ovat asuneet Oulussa ovat hyviä ihmisiä. Se kaupunki ei voi olla huono jos hyviksiä sieltä tulee TAI jos hyvikset alunperin sinne ovat päätyneet. Enkä tiedä paikallisen päivystyksenkään lääkärin taustoista ihmeitä, mutta epäilen hänen tulleen Oulun lääkkiksestä. Koska on rivakka ja pätevä. Ja jylisee militantisti kiemuraiselle pikkupojalle että TULEHAN TÄNNE NÄYTTÄMÄHÄN SITÄ SILMÄÄ NIIN KATOTAHAN MIKÄ SIINÄ SITTE ON! Ja normaalisti empivä kompleksikimppu singahti mestoille kuin nappi housuista. Sanoi viisimetristä komentelijaa kotimatkalla hassuksi sedäksi koska " se puhuu sillä tavalla hassusti ettei tajua mitä han tarkoittaa mutta puhuu niin tärkeästi että varmuuden vuoksi sitä tottelee. " Selvästi Oulun lääkkiksestä, ihan niinkuin se peloton hammaslääkärikin.
    Ja entisen duunikaverin mieskin on Oululainen ja varmasti erinomainen ihmis- yksilö, sillä vaimonsa on ihmisrodun helmi.
    Jopa kärttyiset, paljasjalkalaiset Helsinkiläiset ylistävät Oulua.
    Ja Oulussa on Suomen parhaat Argentiinalaisen Tangon tanssijat, minulle on kerrottu.
    Hyvä paikka maailmassa, siis.

    VastaaPoista
  18. WeirdRockStar: Tässä tuli paljon mielenkiintoista tietoa. Parhaat argentiinalaisen tangon tanssijat? Minulla oli kerran täällä aivan loistava kampaaja, mutta hän tanssi kilpaa, lattareita kait, ja katosi jonnekkin. Voi että on ollut ikävä. Lääkäreistä en osaa sanoa, tuntuu että heitä on täällä joka junaan, mutta toki se ei tuhoa teoriaasi. Ovathan he voineet opiskella muuallakin.:)

    VastaaPoista
  19. Oon niin ylpee susta. Liikuttunutkin. *nyyh* ;D Outi on löytänyt Tien. Varpaista alkaen, sovitellen, siitä -vain - huvikseni-neulon-sukkamallin. Ei se sen kummempaa ole. Cookiet ja muut kiemurat on sitten erikseen, mutta joka naisella on hyvä olla oma lempimalli varpaista aloitettaviin, varmatoimisiin sukkiin. Mallia voi toistaa ja varioida eikä rassaa liikaa neulojan aivoja. Siinä on sukan Zen.

    VastaaPoista
  20. Tuli kotoisa olo kun ymmärsin, etten ole ainoa omituinen tyyppi tässä maassa.... Ihan sikahienot sukat muuten.

    VastaaPoista
  21. Ahaa, minkä mainoskirjailin maailma on sinussa menettänytkään! Pitäisikö harkita alan vaihtoa?

    Ja onnea sukista, oikein polvisukat! Hienoa nainen!

    VastaaPoista
  22. Kiitos kuvasta : ) Antaa uskoa omiin sukkiin jotka ovat vaiheessa... Matka tuntuu pitkältä, mutta ehkäpä se kannattaa!

    VastaaPoista
  23. Aikamoinen myyntipuhe, mutta kyllä ne nuo kuvatkin tekevät temppunsa. Täältä löytyy kaksi kerää silkkistä versiota ja silti käsi naputteli netin ihmemaailmaan ihailemaan noita noron värejä. Kyllä ne on itsellekin tälläiset saatava :D

    VastaaPoista
  24. Oululainen, tangotaidoton kampaaja kiittää ja kannustaa toista oululaista sukan kutojaa ! Olen myös onnellinen kärjestä aloitettavien Noro-sukkien kutoja/omistaja . Tosin värimaailmani on eri , pinkkiä, violettia vihiriää yms. "kukkaisia" värejä.Meillä myös tuumattu sukkahousu ideaa.-Mia-

    VastaaPoista
  25. Mää sit menin ja tilasin Lankaideasta kaksi Noro Silk Garden sock -vyyhtiä, toinen kirkkaampaa ja toinen mustempaa... Täytyy varmaa käydä viunaskaupasta ostaan pullo sakea, että pääsee raitasukkavauhtiin (viikonloppuna teen ne maratoonarit valmiiks, oli mikä oli). Sukkahousu-KAL ois aikas siisti. Ja mulla on muuten villahousujen ohje jemmassa yöpöydänlaatikossa... ;o)

    VastaaPoista
  26. Mari: Pyyhi kuule silmien nurkat. Aloitin eilen neljännen mallini ja meinaa entiset vinkeet nousta esiin, vaikka matkaa on taitettu pari senttiä. Mutta oikeassa olet: polvisukkamalli on upea ja sillä voin jatkossa neuloa sukkia hyvillä mielin. Ja hei, kiitos sinulle ohjeen vinkkauksesta. Ilman sinua tämä huippuohje olisi varmasti jäänyt minulta huomaamatta!

    mokkakissa: Meitä omituisia otuksia riittää tässä maassa.:D

    Soile: Voin vaihtaa alaa ihan heti just, jos joku vaan palkkaisi johonkin. Ja kyllä ne maar on komiat!

    Katsula: Pitkä on, joten ei muuta kuin puikkoa kilisemään. Kannattaa nimittäin ihan varmasti! Tsemppiä!

    Maritta: Eikös se ole semmoinen noro-virus olemassa? Näyttää leviävän aika vauhdilla..:)

    Mia: Minä tarvitsisin kipeästi kampaajaa, vinkvink.;)

    Hanna: Haa, jos posti on nopea, sinä ehdit tehdä jouluksi raitapolvarit!!!! Tai aloitella ne sukkahousut.

    VastaaPoista
  27. vink, vink www.kimallusvalke.fi , voit pyytää ajan minulle ;) -mia-

    VastaaPoista
  28. Voi vitsi miten hulppeat sukat! Ja ihan on hyvän värisetkin!

    VastaaPoista
  29. Tui: Arvaa, oletko tämän mallin jälkeen yhtään vähemmän sukkaguru mulle?:DDD Aivan mahtava malli, kiitos! Sinun ohjehan tämä on, eikö niin?

    Mia: Haa! Mä käyn kampaajalla kerran kaksi vuodessa,. jos silloinkaan Jos ilmestyn, niin älä sitten säikähdä.:D

    hillanen: Pitkät sukat ovat poikaa!

    AnniKainen: Sain kierrettyä kaameimmat sävyt kerässsä. Kummallista, että näinkin kivat tuli, vaikka kerällä sekamelska oli hurja. Noro on ihmelankaa!

    VastaaPoista
  30. Hienot sukat hienon mainospuheen kera! Nuo passais varmaan meidän isällekin. Se kun juuri tänään paasas, ettei ihmiset osaa kutoa sellaisia villasukkia jotka pysyisivät jalassa. :)

    VastaaPoista
  31. Kylläpä onkin ihanat sukat! Onnittelut :)
    Tuollaisia sukkia pitäisin itsekin mieluusti. Harmi vaan että en itse tykkää neuloa ohuilla puikoilla... Kärsivällisyys ei vaan riitä.

    VastaaPoista
  32. Pikkusisko: Ei kun neulomaan nyt sukkia isäukolle. Näillä saa jetsulleen jalkaan sopivan sukan. Kurja tieten, jos isäsi on kaukana, koska sovituskertojahan mittatilaussukat vaativat. Mutta näytä sille, että kyllä osataan.:)

    virkattu lintu: Nyt mua hymyilyttää. Meinasin ruveta kirjoittamaan, että eihän nämä mitkään ohuet ole, vasta kaksi puoloset. Eli ilmeisesti jotain kehitystä on tapahtunut. Mulla on nyt sukka tekeillä kakkosilla (2,0 mm) ja vannon että se on yhtä piinaa. Ei ole edes raitoja ajankuluksi.:(

    VastaaPoista
  33. Niistä tuli tosi kauniit. Tykkään kovasti tuosta seesteisestä värivalikoimasta.

    Susta on tullut sukanneuloja isolla s-kirjaimella. Oikeasti. Sie pukkaat uusia sukkia sellaisella tahdilla, että ihan hirvittää :D

    VastaaPoista
  34. Uih, kun nuo on ihanat!!! Miten sinä hoidit raidanvaihdot eli kuljetitko lankaa vai pätkitkö? En oikein siskolle tekemissäni Nororaidoissa osannut päättää kumpi olisi parempi ja sitten sadattelin niitä langanpätkiä..

    VastaaPoista
  35. Tess: Alun säikähdyksestä huolimatta värikavalkaadi pysyi jotenkin järjellisissä uomissa. Molemmissa sukissa on juuri ennen polvitaipeen resorie sellaista, josta en oikein perusta, mutta kokonaisuus onneksi toimii. En tiedä, mikä taikuri siellä Noron tehtailla oikein on töissä. Eikä musta mikään sukanneuloja ole tullut. Tuntuu auttavan se, että on päättänyt, ettei muuta neulo. Jotakinhan on kuitenkin seulottava eli sukkia on syntynyt nyt se kolme paria ja tämä neljäs, noh, tulleneeko valmiiksi tässä kuussa. On vähän yksitoikkoisempi malli.

    Merruli: Mulla ei käynyt kyllä mielen vieressäkään, että lankaa voisi pätkiä. Tuleeko siitä siistimpi päältä päin vai mikä idea siinä on? Kuljetin lankoja mukana koko matkan. Mulla oli alussa vaikeuksia saada raidan vaihtumiskohta siisiksi, mutta taisin tajuta senkin asian sukan edetessä. Ainakin jälki siisiytyi loppua kohden.

    VastaaPoista
  36. Yhtä minen tajuu: miksi kaikki sanoo että kÄrjestä aloitetut ovat hyvät kun niitä voi sovitella "matkan varrella"?
    Justiinsa kudoin varresta alkaen polvisukat ja kyllä niitäkin voi työn edetessÄ sovitella.

    VastaaPoista
  37. violet: Tiedätkös, minä mietin sitä samaa. Ollaankohan me jotenkin kerettiläisiä vai kieliikö tämä vain vaatimattomasta sukanneulontahistoriasta? En tiedä, minkälainen peto sinä olet sukkien neulojana, minä olen vielä noviisitasoa. pelkäänpä, että siitä syystä moni asia ei ole vielä ihan auennut.

    VastaaPoista
  38. Olen novisis simplimus.Siitä se johtuu!

    VastaaPoista