23.12.2010

Köllötellen jouluun

Nyt taitaa olla aika lähellä se hetki, että voi katsella itselleen rauhallista koloa ja painua sinne köllöttelemään. Maha sylissä, niin kuin äitini tapaa sanoa. Mies tuossa uhkaili, ettei pukki ole ehtinyt kauppaan. Siis se minun pukkini. Semmoinen puhe vetää vähän naamaa kurttuun, mutta onneksi ehdin itse. Että ei täällä ihan osattomaksi jäädä joulun materiaalisestakaan puolesta. Alla päivän asu. Kokattu koko päivä. Porkkanalaatikko jäi vielä aattoaamun tehtävälistalle.


Yksi lahja aukaistiin jo. Postipoika toi paketin, jonka sisällöstä ei ollut hajuakaan. Selvästi olin tilannut jotain. Tai unohtanut peruuttaa. Paketista löytyi hurmaavasti kuvitettu uusi painos Maija Poppasesta. Aloitetaan ihan kohta esikoisen kanssa sen ensimmäistä lukua. Sitä ennen haluan toivottaa teille kaikille, jotka täällä vierailette, lämmintä ja tunnelmallista joulua. Nähdään taas joulun pyhien jälkeen! Hei siihen asti!

19 kommenttia:

  1. Hauskalta näyttää tuo Maija Poppasen kansikuva... mukava olisi itsekin katsoa ja lukea. Ja oikein rentouttavaa joulunaikaa teillekin!

    VastaaPoista
  2. Oikein ihanaa joulua sinullekin!

    Met lähdemme tästä etsimään kimaltavaa piippukranssia zhuzhu petseille...eräs innostui tuosta aiemmasta postauksesta

    VastaaPoista
  3. Tuo Maija Poppanen on ihana! Ostin kummitytölle, ja taidanpa ostaa itsellekin.

    Rauhallista joulua sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää ja rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
  5. Ninuska: Kuvitus vaikutti huikelta, se vangitsi heti niin lapsen kuin aikuisenkin mielenkiinnon. Ja en ole aiemmin lukenut, leffana kyllä katsonut. Eli täällä paiktaan aukko sivistyksessä tänä jouluna!:) Hyvää joulua sinullekkin. Ja taisin jo lähettää blogissasi terveisiä sille sinun ihanaiselle kisulillesi.

    Soile: Meidän kuusvee oli zhouzhoupets-kutsuilla. Joo, luit oikein. Niillä askarreltiin oikein urakalla tarviketta hamstereille ja vaihdettiin ideoita. Niiden jälkeen elämä on ollut yhtä zhouzhouta. Kruunujen tuunausmahikset ovat muuten rajattomat. Löysin halpahallista tarrallisia "timantteja" kaikissa sateenkaaren väreissä. Mutta niihinhän voi kiinnittää vaikka mitä. Luulisin, että teillä ne zhouzhout ovat varmaan jotakin ninja-versioita. Käsikranaattejaa kruunuun kiinni... Se on muuten joulurauha mennyttä, kun avaavat paketteja. Meille tulee lisää hamstereita.:D

    kaisa: Ihana on! Hyvää Joulua sinulle!

    Mammutti: Hyvää Joulua sinullekkin! Ja kissoille kans!

    VastaaPoista
  6. Oi, miten ihana essu (olettaen)! Maija Poppanen on aina yhtä ihana!:) Kiitos samoin!

    Paula

    VastaaPoista
  7. On sulla mahtavan nàkòinen tyòasu. Mukavaa rauhoittumista Maija Poppasen parissa ja huomennahan se OIKEA pukki saapuu. Làhti just telkkarin mukaan Korvatunturilta.

    VastaaPoista
  8. Rauhaisaa Joulua ja hyviä kutomuksia ensi vuodelle!
    t.Nonna

    VastaaPoista
  9. Hyvää ja rauhallista joulua!
    Ja sain idean noista zhouzhoupetseista ( huomaa oikeinkirjoitus! Olen opiskellut salaa ). Koskapa kaksi henkilöä meillä asuvasta kahdesta on astmaatikkoja ja livemarsut ovat pannassa- vaikka Poikalapsi niitä on mourunnut jo vaikka kuinka kauan... voin hätätilanteessa kurvata koneella tuollaisen zhouzhoun jos oikein kirvelee marsut vielä otsikossa.
    Mutta edelleen, rentouttavaa ja lämmintä joulun aikaa teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  10. Meidän pojat rakasti Maija Poppasta pienempinä ja se oli ihan tylsä, melko kuvaton versio. Tuo näyttää huikealta.
    Hyvää joulua teille :)

    VastaaPoista
  11. Oi, Maija on ihan lempparini! Mistähän tuollaisen kirjan saa tilattua. Hyvää ja tunnelmallista joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia edellisessä (ja tietty tässäkin) postauksessa, jopa ne zz-topit.

    Paranemista pikku potilaalle!

    Oikein hyvää ja rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
  13. PIUZA: Hyvää Joulua sinulle!

    Lissu: Oikea pukki taitaa muistaa lähinnä lapsia. Meillä me aikuiset olemme tottuneet luottamaan näissä lahja-asioissa toinen toisiimme; mutta eihän sitä koskaan tiedä.:) Hyvää Joulua sinne Keuruulle!

    Nonna: Voi kiitos, Nonna, toivotuksesi tulevat tarpeeseen! Vuosi näyttää päättyvän täällä sellaisessa niskajumissa, etten ole muutamaan päivään uskaltanut edes katsoa puikkoja tai koukkuja. Mutta ollaanpa toiveikkaita; hyvää joulua sinulle!

    WeirdRockStar: Hyvä idea! ZhouZhou vikisee, juoksee ja pyörii jaloissa kuin oikea otus, joten kyllä siitä jonkinlaiseksi korvikkeeksi on. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  14. -sanna-: Hyvää Joulua! Tästä taitaa tulla meillä täksi jouluksi semmoinen joulun the kirja.:)

    Jaana: Tilasin kirjan lasten kirjakerhosta, mutta sitä saa varmasti kaupoista ja netistä, kunhan katselee. Tässä on uusi uusi suomennos ja kuvat. En ole varma, mutta ettei tuo suomentaja ole sama kuin Pottereissa (Kapari-Jatta)? Hyvää Joulua!

    Jasmiina: Samaten sinulle!

    VastaaPoista
  15. Maijassa on kyllä asennetta. Eikös se elokuva tule telkkarista ihan kohta. Taidankin siis käpertyä sohvannurkkaan katsomaan sitä.

    Rauhallista, rentouttavaa joulua sinne Ouluun!

    VastaaPoista
  16. zhouzhoupets-kutsut !!! :-D :-D Mä kyllä putosin penkiltä !! Ja kiitän luojaani että meillä ipanat on jo sen verran isoja että ko. villitys ei enää saavuta. Kummitytön toivelistalla kyseinen vekotin oli baby-versiona. Sitä sitten taivasteltiin tytön kanssa Anttilan leluosastolla. Ja säälitti ne kaksi 25v. miestä jotka samoja leluja olivat päätyneet etsimään. Ja taivasteltiin porukalla !!
    Mä olen huomannut että on paljon tehokkaampaa kertoa LAPSILLE mitä haluan pukilta(=jonka lasteni isäksikin tunnistan). Muuten menee metsään ja pahasti.

    Ihanaa Joulua Sinulle ja läheisillesi !

    VastaaPoista
  17. AnniKainen: Mekin sitä seurattiin toisella silmällä. Pikkupotilaan korva ärhentelee siihen malliin, että se on varastanut huomion kaikelta muulta tänä jouluna.

    Marika: Jep. Semmoisissa meitin isompi oli. Saatiin kaavoja vaatteisiin ja kantolaukkuun. :) Hyvää joulua sinullekkin!

    VastaaPoista
  18. Köllötellen jouluun, ihan parasta niin! Toivottavasti olet ihan vain köllötellyt joulupäivätkin :) Levollista ja rauhaisaa tapaninpäivää!

    VastaaPoista
  19. Sini: Voi Sini, kiitos sinulle! Postauksen tekohetken leppoisat tunnelmat eivät valitettavasti kantaneet kovin pitkään. Joulustamme tuli kovin toisenlainen kuin mitä toivoimme; täällä on valvottu ja hoidettu hirmuisen kipeää lasta, joten juhlatunnelmaan pääsemisen ja varsinkin sen joulurauhan saavuttamisen kanssa on ollut vähän niin ja näin. Lähdemme kohta tapaninajelulle lääkäriin, jospa se tästä taas vähäksi aikaa rauhoittuisi. Toivottavasti oma joulunaikasi on ollut levollisempi ja jatkuisikin sellaisena!

    VastaaPoista