5.9.2010

Otan osaa

Nyt iski hulluus. En ole eläessäni ollut mukana missään neulontatempauksessa. Enkä tiedä, miksi nyt piti ryhtyä. Mutta siitä huolimatta huomasin äsken naputtelevani osallistumiskommenttia SYTYCK-kisaan. Käykää ihmeessä katsomassa ja tulkaa tekin mukaan. Näyttää hauskalta. Toivottavasti se pakottaa tällaisen jäärän neulomaan jotakin muuta kuin mitä tavallisesti. Tai uudella tavalla. Se minua houkutti. Ja maksumiehiksihän joudutte te. Noin kuvainnollisesti. Pistävät kuitenkin kisaamaan minut johonkin ihan painajaismaiseen tanssityyliin ja jos neuloskelen vielä samalla itselleni niitä sukkia, niin teille on tulossa varsin raskas syksy. Siis jos vielä aiotte seurata tätä blogia. Peliin nimittäin kuuluu, että sen etenemisestä pitää raportoida. Ja sen aion totisesti tehdä. Nyt jo jännittää niin kauheasti!

Pitäisi varmaan linkittää jotain kuvaa omasta tanssityylistä ja bloginappia tuohon sivupalkkiin, mutta just nyt ei onnistu ei millään. Niin että kuvitelkaa jotain hiphoppia tähän väliin. jou!

12 kommenttia:

  1. Hahaa, mä meinasin just sanoa, että sulle tulee varmasti sukkia! Mut huomasit sen itsekin, kummallista. Katoin kans sitä, mutta kun on muuta ajankulua syksylle, niin osallistun lukemalla toisilta aiheesta.

    VastaaPoista
  2. kaisa: Harmillista, ettet ehdi. Tulisi lystiä, jos tuohon kertyisi enemmän porukkaa. Minullakin kiireitä, mutta ajattelin näin ensikertalaisena tutkailla tilannetta ja ottaa leikkimielellä. Ja olishan se hienoa, jos tulisi pakko-opeteltua jokin uusi tapa neuloa tai tehtyä jotain, mitä ei ennen ole tehnyt. On tuossa kyllä pari aika kauheaakin tyyliä; pidän täällä peukkuja pystössä, ettei niihin osuisi.:)

    VastaaPoista
  3. Melkein tekis mieli... Satubaletin aloittamista täällä arvon. Hauska kilpailu!

    VastaaPoista
  4. Sirisan: Mukaan kuule nyt heti ja lopeta arpominen! Aika löysät säännöthän tuossa on, kun ei tarvitse välttämättä saada edes valmista aikaan. Ymmärsin, että tavoitteen voi asettaa itse. Äkkiä nyt sinne satubalettiin!:)

    VastaaPoista
  5. Mie oon miettinyt osallistumista, mutta kun ei oo tullu vielä selväksi, että mikä ois se sopivin tanssityyli. Voi olla, että pohdin asiaa vielä silloinkin, kun kisa on jo käynnistynyt ;D

    Tsemppiä koitokseen! Entäs jos joudutkin neulomaan ihan rehellisen pitsihuivin? Mulla on sellainen muistikuva, että et ole tehnyt sellaista vielä.

    Langassa on muuten 65 % akryyliä, että ei se mohair siellä paljon pääse leveilemään :D Melko tekokuituista tavaraa, mutta ihmeellisen löysin rantein olen suhtautunut asiaan. Seuraavaksi kai sitä täyttä akryyliä sitten...

    VastaaPoista
  6. Viime aikoina ei ole tempaukset kiinnostaneet, mutta tähän oli pakko lähteä mukaan. Vähän minullakin hirvittää, että jos sieltä joku Disco putkahtaa haasteeksi, mutta tarkoitus varmaan onkin joutua epämukavuusalueelle. Kiva kun sinäkin olet mukana.

    VastaaPoista
  7. Oh. Oma rima niin korkealla, etten taida uskaltautua mukaan. ;) Mielenkiinnolla odotan muiden raportteja asiasta. (Oikeesti, nyt on aika monta tarpeellista projektia tekieillä, niin ehkä ei aika riitä.)

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen on tuo tempaus, lueskelin juuri eilen ne kategoriat ja mietiskelin mihin mahtaisin kuulua... En tiiä, pitäisköhän tuota kokeilla ekaa kertaa osallistumista.

    VastaaPoista
  9. Tess: No ajattelin just jotain pitsihuivia, kauhean kinkkisiä sukkia tai muuta hirveää, mutta sitten ajattelin, että mun on itse asetettva se haaste, niin voinen koittaa livistää jotenkin, jos alkaa näyttää siltä, ettei hermo tai aika veny niin vaativaan koitokseen. Että neulon vaikka testitilkun ja se on siinä.:D Ei muuta kuin matkaan, niin voi siellä sitten siunailla yhdessä.

    -sanna-: Joo se disco olisi aika kamala. Tai Bollywood. Ja ihmettä se heavy metal tarkoittaa? Kelpaako siihen vain koneellisesti tehty tuotos? Saas nähdä. Saattahan se olla, että jos on kovin kamalaa, niin tempaukset saavat sitten taas olla. Mukavaa, kun on tuttuja mukana!

    morso: Älähän nyt sen rimasi kanssa. Jos e muuta estettä ole, niin unohda se rima. Kiireet ovat tietysti asia erikseen. Mietihän vielä!

    Nasti: Löysitkö itsellesi sopivaa tyyliä? Minusta oli yllättävän vaikeaa, tuntui, ettei mikään oikein natsaa. Olisi kyllä mukavaa, jos lähtisit. Ekakertalaisia sitten muitakin. Itse tuumailin, etteivät vaatimukset olleet kauhean ahdistavat. Aikaa ja mahdollisuuksia on mielestäni riittävästi. Jos tällä saisi jotain pilkettä muuten pimenevään syksyyn!

    VastaaPoista
  10. Sait ylipuhuttua! Olen messissä! Tadaa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos mahtavasti vinkistä. Kävin ilmoittautumassa Street-tanssijaksi =o) t:Hanna

    VastaaPoista
  12. Sirisan: Hieno homma! Tästä tulee varmaan hauskaa!

    Hanna: Ollos hyvä. Parketilla nähdään!:)

    VastaaPoista