1.8.2010

Elokuu


Se on sitten elokuu. Kesä jatkuu. Olen palannut silti villasukkiin, joista raskin luopua viime viikon hellehuipun kohdalla kokonaisiksi kahdeksi vuorokaudeksi. Ne ovat anopin neulomat. Niissä on reikä. Ja ne ovat ainoani. Koska tervanjuontikin luistaa täällä sutjakammin kuin sukkien neulonta, urakkaan on syytä valmistautua huolella. Kuten lähestymällä aihetta muiden lämpimien vaatekappaleiden avuin. Pipon tekeminen on aloitettu. Vaikka en tarvitse sellaista. Ja edellisessä postauksessa jo vilautetusta Noro-virkkuusta kuoriutui liivi, vaikken tarvitse sellaistakaan. Sukat tarvitsisin, mutta kiirekkö se tässä. Ja onhan niitä kauppoja.


Tästä tuli sellainen sadonkorjuuliivi. Kun tämän pukee ylleen, tekee mieli ruveta kanniskelemaan kurpitsoita, saviruukkuja, pajukoreja ja kaikenlaisia sellaista. Omenat voisi kerätä ja tutkia, tuottavatko tomaatit miten satoa. Tekee mieli tehdä purkillinen valkosipulikurkkuja, vaikka päätin jo, etten tee. Piti ostaa uusi Kotiliesikin, kun siinä oli hilloja ja kotilikööriä ja jotain marjanektaria. Joko vika on liivin muhevissa, syksyisissä sävyissä tai sitten on tapahtunut jokin psykologinen puolustusmanööveri ja mieli on ruvennut valmistautumaan tulevaan miettimällä kaikenlaista kivaa, mitä lähestyvä syksy tuo tullessaan. Itse liivistä en sano mitään. Se on omasta päästä, virkattu kaikille tutuista heksiksistä eikä sen kohdalla voi puhua mitään sellaisesta asiasta kuin istuvuudesta. Mutta kiva se on. Ja jos joku haluaa samanlaisen, niin tiedoksi, että nelosen koukulla tekele otti aika tasan 9,5 kerää Noron Silk Gardenia. Niistä vain yksi varta vasten ostettu. Kaikki muut ovat omista jemmoista, mikä osoittanee Noron lankasävyjen nerokkuuden. Valitsitpa työhösi lankaa miten sattumanvaraisesti hyvänsä, kaikki näyttää kivalta kaikkien kanssa.

31 kommenttia:

  1. Oih, aivan upeat värit! Tuollaisen värihehkun kun pukee päällensä, alkaa ihan varmasti syysunelmat hekumoimaan mielessä.

    Ei sun auta muuta kuin valmistautua tarpeellisella välineistöllä sukanneulontaan ;D

    VastaaPoista
  2. Tess: Raskas huokaisu pääsi minulta, kun luin kommenttisi loppuosan. Ei kait sitä ihminen muuta voi.

    VastaaPoista
  3. Voi että tulikin hieno ja enemmän kuin passeli syksyyn. Yllättävän hurja määrä tuota Noroa siihen upposi. Eipä uskaltaisi samaa kokeilla random-kerillä vaikka Novitan Puroa, voisi olla lopputulos astetta villimpi.

    Yritän pitää näppini erossa hillopurkeista, kun niitä on aika liuta vuoden takaisia vielä viileässä, toki niihin vuoden takaisiin voisi koskea.

    VastaaPoista
  4. Se on sitten komia, tuo virkkuusi, oih!

    VastaaPoista
  5. Se on syksy, kaunis! Ja syksykin on ihanaa aikaa.

    Mä en enää muista, mikä siinä sukanneulomisessa tökki? Oliko sulla kunnon ohje?

    VastaaPoista
  6. Merruli: Taitaa olla joku sellainen vanha hokema, että "virkkaus syö lankaa". Eli jämälankojen tappajana koukku on tehokas. Nyt se oli niin tehokas, että tämän tytön Silk Gardenit menivät tähän. Jatkossa, jos samaa lankaa tarvii, joudutaan kauppaan. Niin ja mullakin olisi pakastemarjaa vielä edellisiltäkin vuosilta..

    Zelda: Komia ja edestä paksu. Siinon kaksin kerroin tuota virkkuuta mahan päällä. Pitänee vähän katella syömisiä, ettei tulisi liiankin komiaa. Emännästä meinaan..:D

    kaisa: Ongelma on henkistä laatua. Sukan neulontaa on tullut harrastettua turhan vähän. Se pelottaa, se tuntuu tylsältä ja on yksitoikkoista. Näin ajattelen. Ja minulla vielä kestääkin niin tolkuttomasti.

    Hepsi: Kiitos! Kyllä tällä joku aamu hämää työkaverit uskomaan, että siinähän on värikäs persoona.:)

    VastaaPoista
  7. Ootko kokeillut kärjestä päin niitä sukkia? Ne tuntuu valmistuvan paljon nopeammin. Ja on paljon kivempi neuloa, kun voi sovitella välillä.

    VastaaPoista
  8. Kiva ja erilainen liivi !
    Tuollainenhan pitää tehdä, jos se innostaa tekemään puutarhahommia :)

    VastaaPoista
  9. kaisa: Olen neulonut elämässäni yhden, ehkä kaksi paria sukkia. Ihan tavallisella tyylillä. En ole vihkiytynyt minkäänlaisiin hienouksiin kyseisen taiteen saralla. Olet tietysti oikeassa: pitäisi kokeilla jotain uutta.

    Anneli: Pitää tehdä! Ja valmistuu aika sukkelaan paksusta langasta.:) Ehtii vielä tälle satokaudelle!

    VastaaPoista
  10. Kaunis on! Mullekin tuli olo että pitää alkaa hääräämään puutarhassa kaikenlaista. Selvästi funktionaalinen käsityö, siis.

    VastaaPoista
  11. Onpa herkulliset värit! Juu, syksyä ja sadonkorjuuta tuossa on ihan selkeästi.

    Mulla on takunnut sukkien neulominen, omiani tein tänä kesänä kaksi kuukautta. Mutta tein :D

    Elokuu on mun lempikuukausi. Tulee niin paljon kivaa ja uutta, ettei jouda suremaan kesän menoa. Kesä jatkuu, mutta erilaisena.

    VastaaPoista
  12. Herkullisen värinen liivi! Noro on kyllä upea lanka ja sopii virkkaamiseen.

    Sukat olisivat tarvelistalla täälläkin, ja jostain syystä niiden neulominen tökkii, vaikken suuritöisinä tai hankalina niitä (enää) pidäkään. Sukanneulonta ei vaan ole KIVAA. Sille asialle pitäisi kai tehdä jotain. Lisää sukkia, luulen.

    VastaaPoista
  13. Mitä jos kokeilet sukkien neulomista sillä tavoin, että etsit kiinnostavan sukkamallin, ostat jotain kauniin väristä sukkalankaa ja ajattelet asiaa vain yhtenä uutena ja kiinnostavana haasteena.

    Ei ne sukat kuule mullakaan valmistu äkkiä, vaikka niitä on tullut tehtyä vaikka kuinka monta paria ja monella eri ohjeella. Ei siitä stressiä kannata ottaa. Neuloo silloin tällöin omaksi ilokseen.

    Ainakin itselleni oli pelastus sukkien tekemisen suhteen se, että kokeilin rohkeasti ihan jotain muuta kuin perussukkamallia. Siitä se kiinnostuskin sitten tuli. Perussukkia en nimittäin meinaa millään saada tehtyä valmiiksi.

    VastaaPoista
  14. auts miten ihana! olisinpa ollut tuommoisessa liivissä pikkasen kätevä ja etevä emäntä kun eilen villiintynyttä palstaani kitkin.

    mun on varmaan ihan pakko saada samanlainen! silk gardenia taitaa olla varastoissa joku 6-7 kerää.

    VastaaPoista
  15. Mulle sukkien kutominen on sitä että teen vaan sillä yhdellä ja ainoalla ohjeella jolla olen aina tehnyt, teen mahdollisimman nopeasti että saan sitten jotakin mielenkiintoisempaa.
    Nyt on kyllä kiva tehdä kun yksi lukija lähetti mulle kaunista lankaa!

    VastaaPoista
  16. Tytti: Tämmöisiä tarvittaisiin lisää.:D

    Jasmiina: Niin se kait on; kesä jatkuu erilaisena, erilaisissa sävyissä. Kaksi kuukautta sukkaparille saattaisi onnistua minultakin.:)

    Minna: Tempaistaanko? Neulotaanko sukat?

    Tess: Tämä tieto jos mikä lohduttaa! Et saa perussukkia tehdyiksi? Tähän reseptiin tartutaan heti!

    Soile: 6-7 kerää saattaisi riittää, jos teet tuon etumuksen eri tavalla. Mulla oli alunperin suunnitelmissa ihan reilu kietaisumalli, koska kavennukset ja levennykset tuntuivat turhan vaativilta noin äkkiseltään mietittäviksi tähän malliin. Kietsu kutistui napeilla edestä kiinni pantavaksi, mutta edessä osaset menevät siis päällekkäin ja siinähän säästäisi lankaa, jos virittelis homman toisin. Jään odottelemaan.:)

    VastaaPoista
  17. violet: Lukija lähetti lankaa? Sinullahan on mukavasti asiat!:D Nythän tässä tuli jo toinenkin näkökulma siihen, miten sukka-asiassa tulisi valmistakin joskus. Pitää miettiä ihan.

    VastaaPoista
  18. Olen samaa mieltä. Olen saanut useita pokkareita, lankaa, kukkien siemeniä...kaikenlaista. Useimmat kieltävät ehdottomasti lähettämästä mitään vastalahjaksi, eivät anna osoitetta sitten millään;-)
    Joidenkin kanssa sovin vaihtokaupoista.

    Olen useasti ollut niin iloisesti yllättynyt siitä miten ihania ihmisiä on. Sellaisia, jotka haluavat ilahduttaa aivan vilpittömin mielin, kiittää lukemastaan, kuten yksi sanoi. Tulin tosi hyvälle mielelle pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  19. Tuli kyllä heti semmonen pakkosaadanytheti-olo tuosta liivistä. Ihan älyttömän nätti. Toinen juttu on sitten, että käyttäiskö ja raskisko...ku kuitenki 9 kerää. Pistetään hautumaan.

    VastaaPoista
  20. Toi on kyllä valtavan upea liivi. Ylellisen lisäksi taiteellinen suorastaan, tykkään!

    Niin ja piti kysyä kun oon tänään miettinyt lampaita, että mitä niille sun miehen perintölampaille ja niiden villoille kuuluu?

    VastaaPoista
  21. Onpa kaunis liivi... kerta kaikkiaan. En ihmettele sitä sadonkorjuun ja käsillä tekemisen fiilistä mikä tarttuu kuvista! Komppaan muuten Violetia; ota ihan se peruslanka *kuiskaa* Nalle, siitä ihan perus-perus ohje ja anna palaa! Sukat on valmiit ennen kuin huomaatkaan. Jätä ne varpaista aloitettavat, ohuesta langasta tehtävät Manolo blahnik-sukat masokisteille!

    VastaaPoista
  22. piilomaja: Kyllä, ymmärrän täysin. Sinulla on niin hurmaavia juttuja, että kiitokset ovat välillä paikallaan. Kukansiemenet ovat viehättävä idea!

    Amelie: Kuten tuossa jo Soilelle vinkkasin, haudutteleppa sinäkin liivin etumus uusiksi. Siinä säästäisi lankaa. Olkainosastoakin voisi kehitellä kapeammaksi. Ja entäs jos neuloisi ne kuusikulmiot? Varmaan jostain Norah Gaughanin mallista saisi vinkkiä siihen. Eikös virkkaukseen mene enempi lankaa kuin vastaavaan neulottuun kappaleeseen?

    Hilja: Daideellinen suorastaan:D Hauska kun kysyit, sillä mies on juuri tällä hetkellä mittailemassa tiluksiaan ja laskemassa lampaitaan. Aikoi ottaa lapsille läjäpäin kuvia. Kait ne hyvin voivat. Ne keritään kuulemma vasta keväällä seuraavan kerran. Mikäli ymmärsin oikein, minulle on luvattu koe-erä selkävilloja.

    Mari: Manolo-sukat!!!!!!! No nythän ne rupes kiinostamaan,jos vaikka omat Blahnikit saisi!:DD Ei vaiskaan, paksummasta langastahan sitä saisi sukkelammin. Mutta nallea ei ole jemmoissa, muuta löytyy. Ilun lankahan on tolkumpaa tekoa.. pitäiskö siitä?

    VastaaPoista
  23. mää mietin koko eilisillan tätä liiviä. pitäisi käydä ostamassa kerä tai kaksi jotain muuta väriä. se 6-7 kerää kun on kaikki samaa väriä. kietsu on kiva, mutta kun se on kaksinkertaisena alaosasta tulee vähän paksu olo. pitää miettiä vielä tämäkin ilta. kukkaro on tyhjä, joten palkkapäiväänähän ne mahdolliset ostokset menee...

    VastaaPoista
  24. Soile: Mulla oli kaksi pääväriä, molempia löytyi kaapeista kolme kerää. Sitten oli punainen tehostekerä ja kun kaivelin lisää, löytyi vielä eri tehoste eli tuo tuommoinen horsma-kanerva-sävy. Punaista hain lisää. Somikista, josta sen nappasin, oli Silk Gardenit sävyjen puolesta aika vähissä. Painele suoraan vaan Lumoavaan lankaan, tosin sitä punaista sinne Somikkiin jäi. Mullakait alkaa ihan jänskättää!

    VastaaPoista
  25. No kylläpä vainenkin näyttää kivalta ja jotenkin niin mukavan rustiikkiselta :)

    VastaaPoista
  26. no älä nyt vielä jänskätä. tuossa virkkasin vasta yhen lappusen ja jos nyt vaikka tekisi toisen. saunanlauteilla mietin miten ne etulipareet voisivat mennä. melkein keksin. sitten tuli liian kuuma :)

    VastaaPoista
  27. Selvä kurpitsankanniskeluliivihän tuo on! Minulla läjä noita samaisia lappusia yrittää muotoutua joksikin hartiahuivin tapaiseksi viritelmäksi. Siis lähivuosina.

    VastaaPoista
  28. AnniKainen: Eikös? Minustakin tämä on varsin agraari tekele.

    Soile: Nyt muistin, miksi päädyin kietaisuversioon. Mulla ei riittänyt paukut miettiä loppuun asti sitä, miten tuommoisen tekeleen kanssa voitaisiin välttää lähes välttämättä uhkaava laatikkoefekti. Kietsun, tällaisen puolittaisenkin, saa kiedottua kroppansa ympäri jotenkin ja tulee olo, että se istuu eds jostakin. Tietenkin jos tekisi sellaisen pään yli vedettävän. Entäs jos tekisi pään yli vedettävän ja jättäisi auki kainalosta alas asti. Sinne nappirivi kivasti kulkemaan ylhäältä alas pitkin kylkeä?

    Pikkusisko: Just luin lehdestä, ettei kannata stressata. Sullon oikea asenne.

    VastaaPoista
  29. Kaunis liivi! Värit ovat upeat.

    VastaaPoista