9.7.2010

Täällä mitään voi huilata

Otsikoin ensin "Pöytäliinapusero", mutta peruin. Se antaisi ymmärtää enemmän, kuin mitä täällä on tarjolla. Ottaa aivoon. Isosti. Ensinnäkään se pusero ei valmistu koskaan. Nuolaisin jo. Kaikki osaset ovat valmiit. Pingoitettu. Herkuttelin ajatuksella iikoordista. Että nyt se meikäläinenkin sen oppii. Ja kattia kanssa. Olisi pitänyt arvata. Neule on tarjonnut kepposen toisensa perään. Että miksi ne tähän olisivat loppuneet. Ne kepposet.

Pusero koostuu neljästä osasta: kahdesta "pöytäliinasta", joista toinen tulee etukappaleeksi ja toinen taakse. Ne ovat identtiset. Sitten ovat hihat, joissa on vähän muutakin tavaraa mukana. On lärpäkkeitä, jotka kaartuvat kaula-aukoiksi ja sitten semmoiset, jotka ovat lontooksi side gussets. En ole nähnyt niin suurta vaivaa, että olisin tarkistanut, mitä ne ovat suomeksi. Sivukiiloja. Sivukappaleita. Tai jotain semmoista. Minä nimitän niitä loppuhuipennukseksi. Luin Ravelrystä pöytäliinapuseron jo neuloneiden kommentteja. Muistan naisihmisen, joka sanoi, etteivät neulottujen osien koot täsmää. Että loppuhuipennuksista tuli liian pitkät. Koska vastaavanlaisia kommentteja ei tullut muualla eteen, unohdin koko jutun. Tuumasin, että mikä lie. Neulonut väärin, raukka. Hänellä loppuhuipennusta tuli liikaa muistaakseni 1,5 cm. Minä mittasin peräti 15 cm. Liiallista loppuhuipennusta. Se siitä väärin neulomisesta. Auts.


Olen nyt miettinyt jonkun aikaa tätä puseroasiaa. Eikä helpota yhtään. Ei se iso homma olisi purkaa ja neuloa uudestaan vähän pienemmät huipennukset. Ei fyysisesti. Mutta hengen päälle se ottaa. En jaksaisi tätä enää yhtään. Tulee korvista ja kohta muualtakin. Saisi jo loppua. Olen miettinyt sitä Väyrysen Paavoakin. Olikohan se totta, kun joku sanoi, että se olisi kysynyt joskus, että voiko ketutukseen kuolla. Minusta se on hyvin kysytty. Ja olisipa kiva tietää vastaus.

Sen verran on vielä löytynyt virtaa, että päätin yrittää uudelleen pingoitusta. Noin niin kuin aluksi. Että josko jokunen sentti sieltä löytyisi. Olen vetänyt pöytäliinaosaset parvekkeen pöydälle niin tiukoille, että langat soivat. Ajattelin, että siellä helteessä kuivahtavat äkkiä ja pääsen jo iltasella katsomaan, miten kävi. Loppuhuipennukset pingotin puolestaan mahdollisimman leveiksi, jotta se söisi kappaleista pituutta. Naurettavaa, eikö? Äiti Luontokin oli sitä mieltä, sillä heti meni pilveen ja alkoi sataa. Että en nyt oikein tiedä, mitä tekisin.

Mitä luulette, tykkäävätköhän ampiaiset alpakasta? Kaikki tätä hulluutta seuranneet muistanevat viime suvelta, että niille kelpasi erikeeperikin. Että jos alpakkakin. Enpä ihmettelisi yhtään.

Edit. Vuodatettuani täällä myrkynvihreää sappeani ja nukuttuani yön yli, heräsin aamulla auringon paisteeseen. Kävin koiranäyttelyssä ja ajoin vauvanvaunuilla hevosenkasaan. On muuten loistavaa tavaraa kukkapenkissä se. Otin nokoset ja nautin helteestä. Latasin akkuja, viilensin hermoja. Hyvä päivä. Jo aamulla, heti herättyäni, tiesin, että illalla otetaan uusi matsi. Harmaa täti vastaan pöytäliinapusero. Meillä ei ole ruukattu keskeyttää, luovuttaa eikä heittää pyyhettä kehään. Eikä niin tehdä nytkään. Tuli mitä tuli, tänään neulotaan.

17 kommenttia:

  1. No jopas pistää vastaan. Niin tiedän tuon tunteen, kun ei enää millään jaksaisi jotain tiettyä neuletta. Ensiksi, toivon pingotuksen auttavan... ja toiseksi, ehdotan uudelleen neulomista siten, että kiintiöit homman. X määrä valmiiksi, sitten taas X jne kunnes valmista. Ilman kiintiöitä olisi moni hyvä neule ufoutunut tai päätynyt roskiin, ainakin minulla. Sinnillä loppuun asti.

    VastaaPoista
  2. -sanna-: Kiitos. Huomenna on päivä uusi.

    VastaaPoista
  3. Mari: Siis mitä? Päätän, että joka päivä tietty määrä kierroksia, senttejä tai side gussetteja. Okei. Mies tulee Tenolta sunnuntaina. Puseron on oltava valmis, jotta päästään kuvaamaan se ja heittämään sitten se kuikalle. Kaksi päivää, kaksi gussettia. Kokoonompelu. Jaha. Mitäs mä päätinkään siitä i-cordista?

    VastaaPoista
  4. En nyt osaa antaa apua. Mulla lentäis vuodeksi nurkkaan ja sitten nostaisin sen sieltä ja ihmettelisin, että näin pienen vaivan takiako hyljäsin sen.

    Ja siihen vaikeaan kysymykseen, voiko ketutukseen kuolla, vastaisin, että tähän mennessä ei ole koskaan kuollut, mutta kipiää se ottaa. (Kato tuolta puutarhasta oon tulossa, ja siellä välillä tulee myös näitä eksistentiaaliongelmia vastaan.)

    VastaaPoista
  5. Voi että sentään. Tiedän miltä tuntuu. Olen tehnyt viimeisen vuoden sisällä tosi vähän käsitöitä, ja ne vähät on jostain syystä olleet aika vaivalloisia projekteja. Tein talvella omaa versiota yhden japanilaisen kirjan laukusta, johon tuli 28 palaa. Harvoin on mikään lopputulos tainnuttanut rumuudellaan niin kuin se kassi. Ne palat kun oli ihan sieviä erillisinä. Käsitöiden maailma on ihmeellinen.

    Muistan hyvin tuon ampiaistapauksen :) Oon käynyt täällä viime aikoina usein lukemassa. Aina tuun hyvälle tuulelle, sulla on niin muikeat jutut.

    Uskon että saat paidan kasaan. On kyllä upea neule.

    VastaaPoista
  6. Voi harmi! Näyttää niin ihanalta.
    Mut ymmärrän hyvin, mä en ikinä millään jaksais purkaa, varsinkaan jos on jo ollu innoissaan et nyt se tulee ihan just valmiiks. Höh, näitä kösityöharrastuksen "ihania" puolia...

    VastaaPoista
  7. Solveig: En tarvinnut vuotta. Nukuin yön yli ja tulin tulokseen, että eihän me tämmöisestä lannistuta. Jahka juniori sammuu, tutkin tilannetta rauhassa ja mietin, miten se vedetään loppuun. Oi kun kuulostaa puutarhatouhut kivoilta. Olen niin vähän ehtinyt sinne. Ehkäpä se on parempi. Jos sitä Väyrystä pitäisi sielläkin sitten miettiä. Tuntuu niitä problemeja olevan täällä sisätiloissakin nykyisin ihan tarpeeksi. Kiitos tsempistä.

    luminen: No ei kyllä kuulosta tuokaan kivalta. Odotuksesi olivat korkealla ja sitten menikin ihan plörinäksi. Aijai sentään. Eikämuuten näy ampiaisia. Tapoinkohan minä ne kaikki?

    VastaaPoista
  8. Juuri niin, ei anneta periksi. Tuosta tulee upean näköistä jälkeä.

    VastaaPoista
  9. Hilja: Juu, kyllä otti pattiin. Olin jo niin tunnelmissa, että nyt se valmistuu ja pääsee uuden kimppuun. Mutta kait tämä kuuluu tähän lajiin.

    Zelda: Kiitos. Yritetään.

    VastaaPoista
  10. Tunnistin itteni. Naurattaa ja itkettää samalla. Voi kuinka olet ihminen.

    VastaaPoista
  11. Jopas on kinkkinen pusero. Lopussa seisoo yleensà se kiitos sitkeydestà. Eihàn sità koskaan tiedà....

    VastaaPoista
  12. no voihan gusset ja sen kaverit! sisupastilli suuhun ja vänkäämään valmiiksi.

    VastaaPoista
  13. Temps perdu: No vaan olisi se kivempaa olla joku semmoinen superhessu. Edes joskus. :)

    Lissu: Jonkinlainen kiitos on kait se, että pusero on nyt koossa. Melkoinen telttahan se on. Tuumailen tässä justiinsa, josko vetäisisin kolmannet pingoitukset.

    Soile: Sisut kyllä jäi kauppaan. Harmi, kun en tota tajunnut. Olisi ollut ja on varmaan vieläkin ns. tarvetta.

    VastaaPoista
  14. Oi voi :( Mie uhkailen aina epäonnistuneita tekeleitäni saksilla, sen jälkeen nakkaan johonkin nurkkaan kirosanojen siivittämänä ja kerättyäni aikani tarmoa kasaan päätän selvittää ongelman tavalla tai toisella. Toivottavasti saat jonkinlaisen toimivan ratkaisun kehiteltyä.

    VastaaPoista
  15. Voi Outi, kyllä taas nauroin niin, kun luin tätä. Miten tuttua tuo tarina onkaan.. kun niin kovasti haluaisi jonkun temppuilevan neulomuksen valmiiksi. Käy sitä näköjään muillekin, aina luulen että vaan mun neuleet on hankalia! Ja tietty neulomus tappelee sitä enemmän vastaan mitä enemmän toivoo, että ei nyt tulisi enää mitään uutta. Ja kun se onneton ei jätä rauhaan vaikka sen heittäisi nurkkaan ja ajattelisi, että olkoon ja unohdan koko jutun. Eihän niitä voi hylätäkään!

    Puserosta vaikuttaisi kyllä tulevan kaunis, sen perusteella mitä ideasta olen nähnyt, niin tappeles vielä sitä vastaan. Pakko sen paitasen lopulta on tokeentua!
    Outi

    VastaaPoista
  16. Tess ja O: Kiitos vertaistuesta. Se on valmis!

    VastaaPoista