23.6.2010

Rupesi luutu heilumaan


Muistatteko tämän? Loistava postaus, joka jäi kummittelemaan mieleeni. Ja tietysti tein emäntätestin. Tehkää tekin, jos jäi tammikuussa väliin. Mikään ei virkistä tiski- ja pyykkivuorten alla painivaa vaimoihmistä niin kuin testi, jonka tulos on tästä ei emäntä parane. Niin se ainakin minulle sanoi. Se testi. Ja nyt on mihin vedota, jos joku rohkenee epäillä kykyjäni kodinhoidon jalossa taidossa.


Emännillä oli ennen muinoin jonkinlainen kotitakki. Työtakki. Essutakki. Navettatakki. Tai mikä se oli. Komean sorttinen tietysti. Muistin himalaisen postauksen, sillä löysin vasta ihan oman emännän uniformuni. Tai kietaisumekko se on, mutta sen näköinen, että siihen pukeutuessa on ihan pakko ruveta silittämään, pyyhkimään pölyjä ja suoristamaan maton hapsuja. Tai ainakin ajattelemaan sellaisia töitä. Kaikin puolin kelpo hankinta siis. Jospa tästä huusholli kohenee.


Vaate on kirpparilta. Iskin siihen kiinni kuin sika limppuun, vaikka se on sininen. Vaikka siinä on keltaisia kukkia. Vaikka lomalla ei oikeastaan haluttaisi pukeutua työtakkiin ollenkaan. Takki on ihana ja olen miettinyt pääni puhki, ilkeäisikö siinä esiintyä vapaallakin. Sen verran olen ihanuutta korjaillut, että laskin kietaisunauhoja alemmas. Ennen olivat rouvat kait jotenkin pienempiä. Ja takin etupuoli on nyt takapuoli ja takapuolesta tuli etupuoli. Halusin kietaisun eteen, koska vaate tuntui muutoin hölmöltä. Operaatio luonnistui vaihtamalla taskut mekon toiselle puolelle. Helppoa!


Ja nyt tekisi mieleni väittää emäntätestille vastaan. Uudessa mekossahan emäntä on selvästi parempi!

Ja hei vielä te kaikki: kun se on ihan justiinsa se juhannus, niin toivottelen tässä jo kätevää juhannusta kaikille. Älkäähän vilustuko siellä viljapelloissa pyöriessänne. Ei kait se taika kauheasti kärsi, jos vähän jättää vaatetta ylle? Navettatakin vaikka?

22 kommenttia:

  1. Haa, näyttääpä hyvin käteveltä, niin emäntä kuin vaattekin. Olis lähtenyt minunkin mukaan tuollainen essumekko. Hurmaava.

    On muuten riemastuttava tuo kyseinen sarja ja testistä tuli ihan jämäkkää palautetta :) Hyvää juhannusta, vaatteissa tai ilman!

    VastaaPoista
  2. AnniKainen: Kyllä se on kiva mekkonen. Tykkään kankaasta hirmuuisesti, vaikka isoilla ihmisillä ei kuulemma saisi olla pikkukukallista vaatetta. Pah, tuomoiselle! Ja hyvä testi, eikö?

    VastaaPoista
  3. Siinäpä on kyllä ehtoisa ja kätevä emäntä samassa paketissa. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Upea kotitakki! Tuollaisia tosiaan oli joskus silloin ennen muinoin...
    Mukavaa Jussia! =)

    VastaaPoista
  5. Nasti: Samoin sinne! Ei ole hassumpi emäntä sielläkään.:)

    Hepsi: Mukavaa juhannusta! Eli onko "kotitakki" se "oikea" termi?

    VastaaPoista
  6. Olipa hupaisa postaus, tuo emäntätakki on .... vaikuttava. Kiitos, mä hymyilen varmaan iltaan saakka. Ja Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
  7. Voi Outi mitä kuvia! Sinusta ei tosiaankaan emäntä VOI enää parantua.

    Ja ihan pakko: tuo viimeinen kuva, puuttuu enää puhekupla että missäs sitä ollaan oltu kun näin myöhään tullaan?!

    Hilpeää juhannusta

    VastaaPoista
  8. Miten mainio vaate! Kotitakki, työtakki, kietaisumekko, mikä lie. Nätti kuin mikä. Asuun sopiva huivi vaan päähän ja lattialistoja pyyhkimään (se kuului ennen viikkosiivoukseen vai peräti päivittäisiin hommiin) sekä niitä matonhapsuja oikomaan. Muista kuitenkin myös levätä ja nauttia keskikesän juhlasta. :)

    VastaaPoista
  9. Ihan paras. Mäkin saisin juhannukseksi ikkunat pestyä, jos ois tuollainen emäntävaate. Ihan varmasti saisin. Puutarhanhoitoon tarvittais toinen.

    Kaulin on ehdoton.

    VastaaPoista
  10. Kätevän ihana kotitakki. Tuollaisen tarvitsen minäkin.Heti tänään. Kirpputorille käy tie tänään.

    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  11. No mutta, tuosta ei kyllä emäntä parane! Aivan loistava emäntätakki, tai mikä takki vain! Hupaisaa juhannusta!
    Outi

    VastaaPoista
  12. tuijam: Hyvää Juhannusta sinnekkin päin!

    Soile: Hilpeää sinnekkin! Se on hyvä treenailla kaulinasentoja. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka miehellä menee joskus pitkään.:D

    Nzqu: Heti tulee entinen löysähkö olo, kun ripustan takin naulaan. Että eiköhän tämä tästä!

    Solveig: Nyt nopsaan takin etsintään. Tämmöinen on ihan ehdoton esmes joulusiivouksia ajatellen. Näihin juhannusrappauksiin takki ehti vähän huonosti. Hyvää Juhannusta! Ja kaulin on aina varma valinta.

    pikkujutut: Ollaankos siellä nyt kotomaan kamaralla? Pitää ruveta paketin postitukseen heti juhannuksen jälkeen. Toivottavasti takki löytyy! Mukavaa juhannusta!

    O: Mukavaa juhannusta sinnekkin! Takki on hyvä ja odotukset siivousten suhteen korkealla!

    VastaaPoista
  13. :D :D Ihana tämä ja sinä ja sun kätevä emäntämekko!!! Ja alempana ne ihanat piirustussäilöt, kiva idea, nimim. johonkin ne kasat tarttis survoa. Olet sä vaan niin eri kätevä! Mitä leppoisinta juhannuksen aikaa Outi sulle!

    VastaaPoista
  14. :D

    Noin hieno kotitakki menee kyllä ihan kesämekkona. Ihan juhannusainesta. Kaunis vaate. Ja kun asustaa sen sitten eri välinein, on se selvästi taas kotitakki. Kaulin on kyllä vaikuttavin, kädetkin oikeassa asennossa ;-)

    Ihana hilpeys ja juhannus.

    Ps. Tunnustan etten siivonnut yhtään mitään juhannukseksi.

    VastaaPoista
  15. Kiva takki! Venäjällä noita vielä myydään ja ilmeisesti siis käytetäänkin. Olen meinannut monta kertaa siellä käydessäni, että etsin itsellenikin takin, mutta aina se on vaan jäänyt. Ensi kerralla varmasti käyn takkiostoksilla.

    VastaaPoista
  16. Satu: Juhannus on jo pitkällä, mutta toivottelen silti vielä sellaista mukavaa sullekkin. Kätevästä en tiedä. Menneekö hämäyksen puolelle koko takki.. Mutta onhan se hyvä edes näyttää kätevälle.:D

    himalainen: Ei sulla tarvi siivota herran aikaan. Olivat ne sun välttelytyöt sen verran vaikuttavia. Sillä työmäärällä voi oikeastaan jo kuitata kesän työt aika pitkälle tehdyiksi.

    Minäkin mietin, että jos tuohon vaikka joku neuletakki mekkosen päälle, niin näyttäisköhän se muulta kuin työtakilta? Jos jättäisi kaulimen kotiin? Mukavaa juhannuksen jatkoa teille!

    Ellimelli: Voi että! Venäjältä voisi varmaan löytyä vaikka mitä! Minä olen käynyt viimeksi Neuvostoliitossa, joten aikaa on vierähtänyt..:)

    VastaaPoista
  17. Upea! Sujuisikohan minullakin kotityöt helpommin noin kätevässä vaatteessa? Käytän itse essuja keittiöpuuhissa, kun tällaisella nysällä on heti vatteet likaisena kurkotellessa. Siivotessa eivät ole yhtä käteviä.
    Kuvat ovat mahtavia, emännällä on selvästi välineet hallussa :D

    VastaaPoista
  18. Mari: Eihän sitä tiedä ennen kuin emäntä kokeileepi. Takin ostoon vaan! :D

    VastaaPoista
  19. Loistava kotitakki...miehillä vastaava taisi olla tupakkatakki. Ja mitäs se kertoi maailmasta -en halua mennä siihen ;)

    Ryntään tekemään emäntätestiä.

    VastaaPoista
  20. eilen tänään huomenna: Niinpäs olikin! Miksiköhän tupakkatakkeja ei näe kirppiksillä?

    VastaaPoista