10.6.2010

Jo joutui armas aika


Ompelin tänä aamuna uuden verhon. Ihmeiden aika ei siis ole ohi. Asiassa on monta huomion arvoista seikkaa. Ensinnäkin se, että ompelin. Kuukausia kestänyt kankaiden silmäily, suunnittelu ja koneen kaivuuoperaatio vaatehuoneen uumenista on päätynyt onnelliseen kliimaksiinsa. Esivalmistelut on totisesti tehty huolella. Olen jopa ahtanut puuvillaisten kankaiden kokoelmani olohuoneen lasiovelliseen astiakaappiin tuomaan ispiraatiota. Ja jätin ompelukoneen ruokapöydän nurkalle ikään kuin merkiksi. Josko sitä muutakin. Vaikka kaukana ovat ne ajat, jolloin kaverini nörttiveljet vinoilivat, että muilla ihmisillä seisoo pöydällään jatkuvalla syötöllä auki ihan joku muu kone.

Verho oli ommeltu, silitetty ja ripustettu paikoilleen jo ennen aamukahdeksaa. Se on loppujen lopuksi minulle varmaankin se merkittävin huomio. Olen jostain syystä saanut päähäni, ettei tässä hullunmyllyssä pysty ompelemaan saati sitten silittämään. Assistentteja on liikaa. Vaaratilanteita. Ja silti - jo illalla esivalmistelut huolella tehneenä - ompelin. Pienempi istui sylissä ja nautti koneen pörinästä. Isompi pysyi kaukana. Varottiin nuppineuloja. Pieni käsi yritti tehdä koneen näytölle omia asetuksiaan kesken ompelun. Silti tuli valmista. Silityksen ajaksi telkesin assistenteista sukkelimman syöttötuoliinsa. Ja sekin onnistui ilman huutoa. Mikä tässä oli niin vaikeaa, etten voinut tarttua tähän aikaisemmin? Vai sattuiko kaikille tänään se "hyvä päivä"?

Onnikin ymmärtää olla kysyvän näköinen. Mitä? Meilläkö ommellaan?


Verhona roikkuu aiemmassa kirpputoripostauksessani mainittu pöytäliina, joka jäi tuolloin ostamatta ja kaivelemaan. Se odotti minua kiltisti toista viikkoa. Liina on käsin kirjottu ja päärmätty. Se on täysin ehjä ja sen värit ovat säilyneet raikkaina. Siinä on pari haalean sävyistä kahvitahraa, jotka eivät kadonneet pesussa. Verhossa ne eivät kuitenkaan erotu niin selvästi kuin jos ne olisivat jatkuvasti silmien alla kahvipöydässä. Eikä näiden termiittien kanssa asuessa oikein viitsisi käsinkirjottuja liinoja pöydillä pitääkkään. Se olisi liinalle kuin kuolemantuomio. Ompelin liinan toiseen päähän kaitaleen valkoista puuvillakangasta. Itse liinassa saattaa olla pellavaakin, mutta en uskalla vannoa. Liinaa kiertää ohut teollinen pitsi, mutta jatkopalaan en sellaista liittänyt. Liinasta tuli kelpo verho kesäksi.

Täällä on vähän aistittavissa, että koko elämäni kestänyt beige-valkoinen-musta-harmaa-sisustustyyli olisi vihdoinkin antamassa periksi. Eikä kuulkaa haittaa yhtään. Ei kerrota miehelle, mutta jopa sellainen vanha, mutainen roosa - ehkä jopa rehellinen vaaleanpunainen - menisi läpi. Saisi infarktin raukka. Ensin ne lampaat ja sitten vielä tämä.

17 kommenttia:

  1. Auttaako Onni makaamalla kankaan päällä.....?

    VastaaPoista
  2. Oi miten se on kaunis! ja toimii hyvin verhona. anna vaaleanpunaiselle periksi, sellaisina pienen pieninä annoksina.

    sain eilen ommeltua miehen reppuun jatkopalan kiinnitysremmiin. mies odotti ompelua n. 2 viikkoa. mäkätykseen kyllästyneenä nostin koneen pöydälle ja ompelin. Menihän siinä peräti 5 minuuttia elämää...

    VastaaPoista
  3. piilomaja: Nyt ei ehtinyt. Oli yksvee sen verran lähellä, ettei tainnut rohjetakkaan. Meillä on kesken koulutus siitä, miten kissoja oikein käsitellään. Yksvee on turhan ronski. Ja tein verhosta tarkoituksella "lyhyen". Eli helmat eivät makaa lattialla, kuten joskus sisustuslehdissä. Onni teki sellaisiin virityksiin majoja ja kynsi helmat säikeille. Oli selvästi pettynyt tästä lapsiperheen käytännöllisemmästä versiosta.

    Soile: Täällä on pahasti ratkettu vihreän ja sinisen joihinkin sävyihin. Koetetaan tunkea sitä vaaleaanpunaista esikon huoneeseen, ettei mene överiksi heti kättelyssä. Huusholli on yhtäkkiä muuttunut hammaslääkärin odotusaulasta pastelliseksi Tilda-maailmaksi. No ei kympillä, mutta sinne päin ollaan menossa pahasti. Laitamma pian jarrua ja hengitämme välissä.:)

    VastaaPoista
  4. Onnea onnistuneesta ompeluhetkestä, kauniista verhoista, niin ja niistä lampaista! ;) Tajuan tuon täysin, että ei mitään saa aikaiseksi ja sitten välillä yllättäin kaikki sujuukin ja nopsaan. Olen varma, että se vaatii juuri tuon, että kaikilla hyvä hetki juuri silloin, niitä hetkiä vain useimmiten niin harvassa, että onnenpotku, jos osuu koneen ääreen just silloin. Mun ei tarvitse ketään tunkea enää syöttötuoliin, mutta se kysymysten ja vinkumisten ja äitiäiti-huutojen määrä on tajuton, kun jotain yrittää pöytänsä ääressä kyhätä. Mutta siis, onnittelut ja uutta ompelua kehiin vaan!

    VastaaPoista
  5. Satu: Kiva, kun joku on kärryillä. Joskus sitä miettii, tai melkein aina, miten piinaavaa tällaisten lukeminen mahtaakaan olla heistä, joilla ei ole tätä tahmasormiporukkaa kotosalla tai jotka osaavat järjestää asiansa jotenkin paremmin. En ilmeisesti ole järin kaksinen organisoimaan asiota. Saattaa olla, että hukkaisin autuaita hetkiä ilman lapsiakin. Noh, lohduttaudun sillä, ettei blogiani ole pakko lukea ja tietysti sillä, että tahmasormeni ovat kovasti toivottuja ja rakastettuja. Aika aikaansa kutakin. Mutta tosi kiva, kun ehtii välillä jotain sellaista, mistä jää joku jälki. Että näkee, että jotakin on tehty. Tsemppiä myös sinne isompien pilttien kanssa!

    VastaaPoista
  6. Kauniit verhot. Tuollaiset pienet värilliset kuviothan antavat mukavan piristyksen verhoille, mutta niistä ei kuitenkaan tule silmille käyvän hempeitä. Joo ei, mie en oo kovin hempeiden värien ja kuvioiden perään, mutta silti olen saanut itseni kiinni tiettyjen vaaleanpunaisten sävyjen turhan intensiivisesti tuijottelusta. Mihin lie johtaa vielä...

    VastaaPoista
  7. Tess: Saapa nähdä, Tess. Joku tarkkailuryhmä pitäisi perustaa. Että ryöpsähtääkö käsistä vai hoituuko homma itsestään eli kuihtuu syksyn myötä pois. Odotamme mielenkiinnolla.:)

    VastaaPoista
  8. Ihana kesäverho! Mulla tulee ikkunat niin alas, että ihan mitä tahansa ihanuutta en voi ikkunoihin ripustaa; mittaa tarvisi olla reilusti.

    Sain itsekin eilen aamulla ommeltua pitkästä aikaa. Pikkumies kolme vee auttoi ojentamalla mulle nuppineuloja ja kylvi niitä pitkin lattiaa samalla (toivottavasti kaikki tulivat poimittua ylös...). Välillä lasten DVD pyörimään niin sain kiperät paikat ommeltua rauhassa. Silittäminen onneksi jo onnistuu ilman lapsen köyttämistä kauemmas. :)

    VastaaPoista
  9. Rva Pioni: No nyt sitten tutkimaan pöytäliinavarantoja sillä silmällä...

    Nzqu: Just tuommoista. Pikkumies ja nuppineulat. Kuulostaa hurjalta, eikö? :) Mulla on DVD:t ja muut härvelit eri kerroksessa kuin tämä normaali muu oleminen, joten se ei valitettavasti toimi meillä. Kyniä, papereita, legoja jne. Niillä koitetaan pärjätä.

    VastaaPoista
  10. Hieno verho. Nykyisen talon myötä olen itsekin antanut periksi jossain sisälläni uinuvalle romantikolle, noin sisustusmielessä.

    Vasta tänään huomasin noi teidän (siis miehesi) lampaat. Kaikkea sitä tapahtuukin! Onnittelut, mielenkiinnolla odotan tulevaa. ;)

    VastaaPoista
  11. morso: Juu, et ole kuin päivän pari myöhemmin liikkeellä kuin me. Lammasasia uutta täälläkin.:) Onkohan sulla blogia? Pitää tutkia.. nimesi on ennestään outo, joten hauska tutustua, morso!

    VastaaPoista
  12. Auts, kuulostaa että vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Minä pelkään ommellessani jo omienkin sormieni joutuvan neulan alle! Kauniit, kauniit verhot tulivat!! Romantikko minussakin tullut nuoruuden graafikon tilalle!

    VastaaPoista
  13. Sieväpä tuli verhostasi. Minullakin on sellainen oikutteleva ompelukone, että toisinaan sitä ei saa kaapista ulos ei sitten millään. Joskus se sitten sujahtaa huomaamatta kaapista ja ommella surauttelee niin kuin ei mitään ongelmaa olisi. Ja oikein paljon onnea teidän lampuriurallenne! :D

    VastaaPoista
  14. eilen tänään huomenna: Sinullakin? Onkohan tämä jotain ajan henkeen kuuluvaa, ikäkausipoliittinen juttu vai muuttuuko ihminen romantikoksi saatuaan oman pihan ja pyöriessään suven kaiken siellä kukkasten keskellä?

    Pikkusisko: Välitän onnittelut lampurille! Ai en ollut ajatellutkaan, että se juonittelee tahallaan. Kyllä on helpottavaa kuulla, kiitokset! :)

    VastaaPoista
  15. Ihana verho! Kyllä toi kannatti ostaa - kuinka raaskit ekalla kerralla jättää sen?

    Joo, muistan noi ajat , kun asistentteja piisas. Nyt niitä ei enää ole, mutta nyt en vaan muuten saa aikaiseksi...

    Niin, ja onnea lampaista :) Mukava yllätys :)

    VastaaPoista
  16. tuike: Ekalla kertaa oli sellainen "löytöjen" suma, että jotain oli jätettävä. Lisäksi ajatus pöytäliinasta epäilytti. Tässä välissä sitten hoksasin, että peijakas sentään: siitähän olisi saanut kesäisen verhovirityksen! Onnittelen lampuria puolestasi:)

    VastaaPoista