27.5.2010

No nythän mä sen kekkasin!

Mullahan on tämmöinen. Ollut jo kauan. Ihan itse olen sen pikkukätösilläni kunnostanut ja verhoillut. Taitaa olla ihan niitä ensimmäisiä kertoja, kun vanhoja huonekaluja on tullut korjailtua. Ja sen oikeastaan huomaa. Sen jälkeen sekä makuni että taitoni ovat.. noh.. jatkojalostuneet? Taburetin jalkoja peittävä kiiltävä lakkapinta on kiusannut minua pitkään. Vahaa sen pitäisi olla. Hohteen himmeämpi. Kangas tosin kelpaisi edelleen. Mutta en ole saanut aikaiseksi ryhtyä toimeen.


Sitten tuli mieleeni, että mullahan on näitä tämmöisiä. Kiitos vain, Soile, muistutuksesta! Soilen tavoin en ole haaveillut täkkikoosta koskaan, korkeintaan lasten sänkyyn. Tyynyä nyt lähinnä ajattelin tai jotain. Mutta tämäkin homma hyytyi.


Ja nyt sitten tajusin, ihan just äsken, että noissa virkatuissa kuusikulmaisissa palaissahan saattaisi piillä kesäinen ratkaisu taburetti-paran piristämiseksi. Jos tekisi jotain jaloille ja heksoista siihen sellaisen irrotettavan päällisen. Onhan tuo kyllä aika pastellinen tuo virkkuu, mutta silti ajatus tuntuu aika houkuttelevalta.


Surkeaa, että pitää lähteä töihin. Kesken kaiken innostuksen puuskan. Valokuvatkin ovat tuhnuisia, kun en ehtinyt odotella valon määrän lisääntymistä ja auringon liikkumista oikeaan paikkaan. Jos idea tuntuu hyvältä vielä työpäivän jälkeenkin, sitä kannattaa kokeilla, vai mitä sanotte?

18 kommenttia:

  1. totta mooses tätä pitää kokeilla! ravelryssäkin oli joku tän tyyppinen, pistin se omaan <3 kansiooni.

    josko soittasit sille pomollesi että sulla on nyt yksi vähän kiireisempi/tärkeämpi juttu. kyllä se varmasti antais ymmärtäisi?

    VastaaPoista
  2. Soile: Hyvä idea! "Kuule, mulla on just täällä nyt jalkojen hionta kesken ja pitäis vähän miettiä minkälaista fiksausta istuinosan nurkkiin tuleviin heksoihin tarvitaan, että josko sanosit niille opiskelijoille, että en ole tulossa..." Käynpä Ravelryssä. Miten musta tuntuu, että minäkin olen nähnyt sen? Eli se idea on varmaankin sitten sieltä!

    VastaaPoista
  3. Miusta tuo on hyvinkin houkuttelevan näköinen!

    VastaaPoista
  4. Kokeile ihmeessä! Kiva idea, täytyy käydä kurkkimassa tuota Soilen kansiota ravelryssä. Mullakin on nääs noita jakkaroita ja raheja päässyt kertymään. Tosin luulen että homma tyssä mulla siihen että en saa aikaiseksi yhden yhtäkään heksaa...

    VastaaPoista
  5. Jep! Kyllà reksi varmaan ymmàrtàà, jos jatkat tuota projektia loppu toukokuun. Muksuista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  6. Voi, ihana tuoli! Jos mulla olis tuollainen, laittaisin sen talon parhaimmalle paikalle!

    VastaaPoista
  7. Aivan huippuidea. On se suuri harmi, että työt haittaavat harrasteita. Ompahan kiva palata kotipuuhiin ja työtkin unohtuu tuota askaroidessa.

    VastaaPoista
  8. Kannatetaan! Tuostahan tulisi mukavan kesäisen näköinen. Teet sitten toisen syksyksi toisista värisävyistä, jos ei nämä sävyt enää innosta :) Miten niin yllytän virkkaamaan lisää...

    VastaaPoista
  9. No kyllähän tuota kannattaa kokeilla, ku nuin hyvältä näyttää. Työajalla voi tehä semmosta alustavaa ajattelutyötä jos ei muuta.

    VastaaPoista
  10. Lankastia ja Temps perdu: Eli lupa kun heltisi, niin ei muuta kuin pökköä pesään!

    Tytti: No eihän näihin heksoihin tarvi kuin perusjuttuja, onnistuu sulta kyllä. Ravelryn viritys oli hivenen eri mallinen kuin tämä minun, mutta kyllä siitä inspistä repii. Käyhän kurkkaamassa ja sitten koukku viuhumaan.

    Kaisa: Sievähän se on, mutta aika lailla on saanut kerätä pölyä nurkassa. Nyt pitää tehdä semmoinen kasvojenkohotus ja ottaa huonekalu esiin.

    Rva Pioni: Juu työt kyllä unohtuvat näiden kanssa. Ja onhan se onneksi kohta lomakin, niin saa ihan virallisestikin unohtaa hetkiseksi.

    Tess: Heksoja riittää eli ei huono idea olleskaan!

    Amelie: Jep. Olen mietiskellyt bussimatkat paria pulmakohtaa. Kotosalla ruvetaan sitten soveltamaan käytännössä.:)

    VastaaPoista
  11. Virkkausringissä näin justiinsa virkatun jalkapallin päällysen, irrotettavankin vielä. Tässä on kivat värit. Niin, ja muistittihan se myös omastani, puolitekoisesta hex-peitostani... kääks.

    VastaaPoista
  12. Mutta eikös ne kesälaitumet kohta takaa rauhan luovuuden aivomyrskylle...
    Voi kun osais virkata.

    VastaaPoista
  13. juuli: Tässä on vissiin useammallakin muistuneet omat keskeneräiset virkkuut mieleen.. No, nyt on hyvää aikaa tarkistaa tilanteet ja vetää vaadittavat johtopäätöset tahi tarttua toimeen. Ei muuta kuin peiton kimppuun!

    -sanna-: Aivomyrskylle? Täällä meillä? Sellaisen kun näkisi ja kokisi! :D Ja osaat sinä virkata, ihan varmasti. Tempaset jonkun sellaisen Stitch´n´Bitch-virkkauskirjan, niin johan lähtee! Lainaat vaikka täältä mun sivukirjastosta.

    VastaaPoista
  14. Ehdottoman loistelias idea! Anna palaa, elämä on lyhyt.

    VastaaPoista
  15. WeirdRockStar: Niinhän se on, lyhyt. Ei muuta kun tulta pesään sitten!

    VastaaPoista
  16. Ehdottomasti ihana idea. Mukavan rosoinen ja värikäs. Kuin koru sitten keskellä huonetta.

    On kyllä niin väärin, että työt haittaavat harrastamista, miksei siitä ikinä järjestetä mitään lakkoja... haluan harrastuslakon.

    VastaaPoista
  17. himalainen: Harrastuslakko olisi hyvä. ja sitten luin jostain kirjailija Mari Mörön vuosirytmistä. Hän on puutarhassaan toukokuusta (vai oliko se jo huhtikuusta) lokakuulle. Ja lopun ajan kirjoittaa. Se kuulostaa järkevältä ja kohtuulliselta.

    VastaaPoista