14.4.2010

Jo rupesi aika kulumaan

Sieltä niitä pilkistää. Mullasta. Märkien, viime kesäisten lehtien alta. Tulppaaneja. Jättilaukka. Akileija. Ja kaikkea, mitä en edes muista. Jännittää. Yksi omituisuus on jo bongattu.


Leikkasin syreeniaidasta vanhimpia varsia alhaalta asti. Minulla on sellainen huhtikuinen tapa. Vanhat alkavat olla vähissä: pensaat ovat uusiutuneet kuin huomaamatta. Aita jatkuu naapurin puolelle. Siellä rajamaastossa kyykkiessäni tein karmean löydön. Kaikki naapurin aitakasvit sekä yksi pensas pihojemme välimaastossa loistivat tyvialuueeltaan valkoisina. Lunta se ei ollut. Tarkemmin rapsuteltuani - ja nuuhkittuani - totesin tavaran sieneksi, joka oli saastuttanut paitsi syreenien tyven myös osan pensaiden ympärillä ollutta heinikkoa. Katoaako se semmoinen pois lumien ja kosteuden myötä? Vai joutuuko tässä vielä aidan ja multien vaihtoon, jos se tuostaan leviää? Työmatkalla bussissa viereeni istui vanhus, jolla tuntui olevan vastaus kaikkeen. Kokeilin piruuttani, tietäisikö tuo sienistäkin. Ja tiesihän se. Sanoi, että kun maa ei ehtinyt routia ennen lumen tuloa, sinne jäi paljon kosteutta. Ja että se menee pois. Kun tuo nyt olisi tiennyt oikein.

Niin että ei täällä muuta. Suojataan havuja ahavalta. Tutkitaan, missä kunnossa kesäkalusteet ovat. Availlaan siemenpusseja. Levitetään kalkkia. Vahditaan silmä kovana niitä syreeneitä. Ja sipulikukkapenkkiä, jonne ilmestyy kaikkien todennäköisyyden lakien nojalla kohta myyrä. Buffet-pöytään. Myyrän pitäisin mieluusti nälässä, mutta viikonloppuna mökistään heränneelle siilille olen kattanut joka ilta vähän yöpalaa. Ja koska pihakausi on alkanut, on tietysti itsestään selvää, että harmaassa arjessa eletään aikaa, jolloin puikot eivät kilise eikä naftaliinista jo hollille kaiveltu ompelukone surraa. Mutta arpajaiset; sellaiset ajattelin minäkin lähiaikoina järjestää. Ensimmäisestä postauksesta on pian vuosi. Ajatella!

10 kommenttia:

  1. Ilmotan jo nyt olevani mukana arpajaisissa...vaikka aika säkä saa olla, että voittais.
    Seuraavaksi guugletan syreenin...vaikka puutarhahommat ajatuksena on houkutteleva, niin kokemusta on vain rikkaruohojen kitkennästä ja kasvien nimen ja ulkonäön yhdistäminen on vähän niin ja näin. Jospa jonain päivänä ois oma piha, niin vois harjotella.

    VastaaPoista
  2. Syreeni tai sireeni, nimi voi vaihdella. Se on se iso, kukkiva ja jumalaisesti tuoksuva pensas, joka voi kasvaa myös puuksi. Siis kokonsa puolesta.

    VastaaPoista
  3. Myyrät ja sipulipenkki, siinä vasta ikävä yhdistelmä. Viime keväänä joku hyväkäs kävi napsimassa harvojen hyasinttien kukkavarret nuppujen alapuolelta poikki ja suihinsa.Helmihyasintit joita on pilvin pimein eivät kelvanneet vaan juuri ne jouluversiot.

    Takamus pystyssä kierrän joka päivä tarkistamassa edistystä kukkapenkeissä. Luulen, että ei niin puutarhainnostunut naapurini ihmettelee miksi katselen maatuvia lehtiä.

    Toivottavasti sienet kuivahtavat ja häviävät pois!

    VastaaPoista
  4. Oi syreenin tuoksu on ihana! Tulee kotikoti mieleen, ihania lapsuuden kesiä :D Meidän rivarissa ei syreenit kukit, omenapuun käppänä löytyy ja viinimarjapensas. Takaterassille olen muutaman ruukun täyttänyt kukilla ja valmismultapussiin iskenyt tomaatintaimet. Näillä mentäneen myös tämä kesä, kunhan tulee se kesä ensin...

    VastaaPoista
  5. Merruli: Sanopa muuta! Jos nyt osaisi loitsuta tai joitain taikoja tehdä, niin kyllä manaisin jotkut sienenkuivatussanat. Ja naapureilla on ihmeteltävää täälläkin. Varsinkin tuolla uudella, jonka syreenipuskat kävin nuuskimassa aamulla.

    merruli: Ne on niin viheliäisen pieniä nämä rivaripihat. Olen yrittänyt ottaa ilon irti. Jotakin vielä mahtuu, mutta joskus se kait tulee raja (aita) vastaan. Hyötypuutarhapuolta mulla ei yhtä omenapuuta lukuunottamatta ole ollenkaan. Mutta joo, tomaattipussi on ollut aina meiläkin!

    VastaaPoista
  6. Anna sympatiani kaikille luonnonn katastrofeille, joita takapihalla sattuu. Kasvitaudit niistä inhottavimpia. Toivottavasti löytyy jokin suojakeino, eikä lähde leviämään se sieni.

    VastaaPoista
  7. Keväällä aina tulee suru kun ei oo pihaa... (talvella se on ehkä ennemmin siunaus). Mut keväällä kun niin kovin tekis mieli multiin möyrimään...
    (Jos mulla olis piha niin siellä olis kyllä kans ehdottomasti sireeneitä!)

    VastaaPoista
  8. eilen tänään huomenna: Pelottaa vähän, kyllä. Ja ärsyttääkin kait, kun itse kitkee ja hoitaa ja leikkaa ja koittaa katsoa vähän kalenteristakin, milloin olisi kasvien kannalta aian se otollisin aika hoitotoimenpiteille. Ja sitten piha on tuommoinen, että oma tontti vaihtuu lennosta naapuriin, jossa pihatyöt ei jaksa kiinnostaa yhtään. Siitä saan minäkin sitten osani. Tällaiset työt, jotka vaatisivat yhteistyötä, taitavat olla tuhoon tuomittuja. Mutta toivotaan taas parasta.

    Hilja: Väännän puukkoa haavassasi: kyllä se kiva on! Tuollainen pikkiriikkinenkin kuin tuo omani! Ja eiköhän se joskus oma piha ole sullakin?

    VastaaPoista
  9. Naapurin sireenit on jo talonkorkuisia ja peijakkaat kukkii hyvin. Silti ne varjostaa pahasti meidän tonttia ja soisin hänen leikkaavan ne.
    Meillä on maassa sellaista rihmamaista harmaata homesientä - en ajatellut sen pidemmälle, siivosin vain pois.

    VastaaPoista
  10. juuli: Oiskohan se samaa, mitä täällä.. Näyttää, että auringossa home/sieni olisi kadonnut/vähentynyt nurmialueelta. Tiedä nyt sitten, riehaantuuko viime yönä sataneesta lumipeitteestä uudelleen. Minä olen varjon kasvien ystävä, varjo sinänsä ei ole ongelma täällä päässä. Paremminkin se, että isot pensaat/puut syövät energiaa pienen pihan muilta kasveilta. Jospa pääsette naapurin kanssa asiasta sopuun!

    VastaaPoista