31.12.2010

Lupaus vuodelle 2011

- Aion ommella. Enkä tarkoita nyt mitään zhouzhoupets-vermeitä, vaan ihan oikeasti ommella. Enemmän kuin pitkään aikaan. Se on aika helposti toteutettava lupaus. Kun en ole ommellut mitään kunnollista aikoihin.

- Jos olen oikein hurjana, yritän ommella trikootakin. Taivas siinä minua auttakoon.


Hyvää ja erittäin touhurikasta uutta vuotta 2011 teille kaikille! Annetaan langoille ja kankaille ja kaikelle sellaiselle aimo kyytiä tulevanakin vuonna!

29.12.2010

Taivahan vallat

Koko joulukuu on ollut vähintäänkin raskas. Kaikesta en saata edes puhua. Tuntuu, kuin olisin valvonut koko kuukauden. Ja näytänkin varmaan siltä. Lapset sairaina. Vuoron perään ja yhtä aikaa. Nuoremmalle kirjoitettu neljä lääkekuuria. Ja sitten se korvien puhkominen tapanina. Lompakko on tyhjä, eikä pelkästään joulun takia. Onneksi ei tarvitse lähteä ihan heti mihinkään. Lupa haahuilla tukka kampaamatta ja pyjamassa vaikka tammikuulle. Ajattelin jo toiveikkaasti, että pahin lienee takana. Että joskushan tästä on noustava. Pakko. Mieli karkaa jo mullan vaihtoon, tulppaaneihin ja kevääseen. Ja oliko niin, että vuoden vaihtuessa saan taas neuloa muutakin kuin sukkia?

Mutta sitten on se yksi asia. Se latistaa paatuneimmankin vaimon. Tulppaanitkin. Pystynkö edes sanomaan.. Mies on kasvattanut viikset. Kyllä, luitte oikein. Enkä tahdo tottua asiaan, vaikka mies väittääkin niitä välipäiväviiksiksi. Nimitys antaa tietysti toivoa. Että niille tulee loppu joskus. Mutta että piti vielä tällainen sattua. En tiedä teistä. Joillakinhan on sellainen perversiolta haiskahtava viehtymys viiksimiehiin. Minulla asia on päinvastoin. Viiksimiehissä on jotakin vastaansanomattoman epäilyttävää. Ja nyt semmoinen on muuttanut meille. Kiusaksi tietenkin. Itsellään on hirmuisen hauskaa. Hihittelee, kun vatsaani vääntää. Hymyilee vinosti tuttavilleen arvioidessaan niiden ilmeistä, mitä ajattelevat. Viiksistä. Että miettivätkö, että ihan törkeät, mutta eivät ilkeä sanoa, kun ovat kilttejä. Ajattelevat, että jos se itse tykkää ja on aivan onnessaan. Minä sanoin, ettei tarvitse miettiä eikä ihmetellä. Ne ovat viikset. Ja semmoiset ovat aina ja kaikkialla pelkästään käsittämättömät. Ja jos niitä näkyy meillä vielä uuden vuoden puolella, teen niin kuin Kati vinkkasi. Ajelen ne yöllä pois, kun mokoma nukkuu. Tai kasvatan omat kulmakarvani yhteen. Se nimittäin onnistuu. Katsotaanpa sitten, kuka täällä ihmettelee.


PS. Joko kaikki halukkaat ehtivät osallistua virkatun korun arvontaan edellisessä postauksessa? Vielä ehtii!

27.12.2010

Koru

Otetaan lankaa. Mitä hyvänsä. Vaikkapa montaa erilaista tai eri väristä. Minä käytin Noro Kureyon Sock -lankaa kahdestakin eri syystä. Ensiksikin, koska minulla on sitä runsain mitoin ja minua on valistettu, ettei se(kään) kestä sukkalankana. Johonkinhan se on tuhlattava. Ja toiseksi: halusin näihin koruihin vähän väriä. Langalla, jossa värit vaihtelevat itsestään, se tapahtuu automaattisesti. Ja näinä päivinä, kun voimia ei riitä kaksiseen aivotyöhön, on hyvä antaa mennä vaan.



1 krs. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa ja liitä syntynyt ketju päistään yhteen piilosilmukalla. Sinulla on pieni silmukkalenkki (aloitusympyrä).

2 krs. 1 ketjusilmukka, sen jälkeen 2 kiinteää silmukkaa jokaiseen edellisellä kierroksella tehtyyn ketjusilmukkaan. Liitä viimeinen kiinteä silmukka kierroksen aloitussilmukkaan (ketjusilmukkaan) piilosilmukalla. Jos haluat aivan pieniä ympyröitä koruusi, voit lopettaa tähän ja katkaista langan.

3 krs. 1 ketjusilmukka, sen jälkeen 2 kiinteää silmukkaa jokaiseen edellisellä kierroksella tehtyyn ketjusilmukkaan. Liitä viimeinen kiinteä silmukka aloitussilmukkaan piilosilmukalla. Katkaise lanka.

Jos haluat vieläkin isompia ympyröitä tai käytössäsi on kovin ohut lanka, tee jatkokierroksia samaan tyyliin niin monta kuin katsot tarvitsevasi. Minulla on tapana virkata työn aloituksesta jäävä lanka työn sisälle niin, ettei pääteltävää jää. Tässä tapauksessa langanpää pääsi piiloon ympyrän toisella kierroksella kiinteitä silmukoita virkatessa. Tee niin monta ympyrää, kuin tarvitset. Minun koruissani on kolmisenkymmentä - vähän vajaat - eri kokoista ympyrää. Tarkoitus on, että korun saa kiepsautettua kaulan ympärille useammin kuin kerran.


Kun ympyröitä on tarpeeksi, ne liitetään yhteen koruksi. Vaihda toiseen - esimerkiksi vahvempaan - lankaan, jos haluat. Minä olen tehnyt "kaulaketjua" paksummistakin Noroista ja muista langoista riippuen jämälankatilanteesta.

Ota yksi ympyrä ja virkkaa sen reunaan kiinteitä silmukoita puolen ympyrän alueelle. Kun puolikas on virkattu, jatka ketjusilmukoilla haluamasi mitta (n. 3-6 senttiä minulla) ja liitä toinen ympyrä ketjusilmukoiden jatkoksi virkkaamalla ympyrän reunaan kiinteitä silmukoita puolikkaan ympyrän alueelle. Huomaa, että voit samalla päätellä ympyröissä olevat langanpäät piiloon kiinteiden silmukoiden alle. Jatka tähän malliin, kunnes korussa on toivomasi pituus. Liitä koru yhteen piilosilmukalla. Katkaise ja päättele lanka. Minä olen vielä lopuksi painellut korun ja ympyrät muotoonsa kostean harson läpi silitysraudalla. Sitten koru kaulaan ja mallailemaan peilin eteen. Kiva tuli, eikö totta? Jos koru näyttää mielestäsi vielä kaipaavan jotain, sen voi toki kuorruttaa helmillä, napeilla tai - peijakas sentään - vaikka paljeteilla.


PS. Minulla on vielä pussin pohjalla virkattuja ympyröitä kaulakoruun tai kahteen, joten ajattelin arpoa tähän postaukseen vastanneiden kesken yhden kaulakorun alkavan uuden vuoden kunniaksi. Onnetar arpoo voittajan uuden vuoden päivänä; vastausaikaa on siihen hetkeen asti, kun vuosi vaihtuu. Peukkuja!

26.12.2010

Ihan vaan pienet

Viimeisimmän sukkakatastrofini jälkeen meni hetki ennen kuin muistin, että hevosen selkään pitää nousta pian putoamisen jälkeen. Ettei ala pelottamaan. Neuloin siis sukat. Ihan vaan pienet, pienelle. Samalla ohjeella ja langalla kuin omat ihanaiset polvarini. En viitsinyt tehdä kiusaa päiväkodin tädeille, jotka pukevat ja survovat pikkujalkoja milloin toppahaalareihin, milloin kuravaatteisiin ja vaikka minkälaisiin kenkiin ja tein siksi lyhyet varret. Luullakseni sujuu helpommin ja nopeammin niin. Sukkien saajalta puhkaistiin tänään muuten molemmat korvat. Että sellainen joulu täällä on ollut. Hirvittävän kipeä.


Ja jos omista sukista sanoisi jotain, niin vaikka sen, että Kalajoet on parsittu. Aapelitkin. Ja raitapolvareiden pohjia tarkastelen myötäänsä. Kaiken varalta. Ja alkaa tuntua, että silmukointia voisi ruveta harrastamaan. Kaiken varalta. Pukki toi onneksi kahdet sukat. Sillä kait tässä pitää jo ruveta kallistumaan siihen kantaan, että olen - mitä sukkiin tulee - varsinainen The Destroyah. Oikea sukkien tuhoajien Ylipapitar tai jotain.

23.12.2010

Köllötellen jouluun

Nyt taitaa olla aika lähellä se hetki, että voi katsella itselleen rauhallista koloa ja painua sinne köllöttelemään. Maha sylissä, niin kuin äitini tapaa sanoa. Mies tuossa uhkaili, ettei pukki ole ehtinyt kauppaan. Siis se minun pukkini. Semmoinen puhe vetää vähän naamaa kurttuun, mutta onneksi ehdin itse. Että ei täällä ihan osattomaksi jäädä joulun materiaalisestakaan puolesta. Alla päivän asu. Kokattu koko päivä. Porkkanalaatikko jäi vielä aattoaamun tehtävälistalle.


Yksi lahja aukaistiin jo. Postipoika toi paketin, jonka sisällöstä ei ollut hajuakaan. Selvästi olin tilannut jotain. Tai unohtanut peruuttaa. Paketista löytyi hurmaavasti kuvitettu uusi painos Maija Poppasesta. Aloitetaan ihan kohta esikoisen kanssa sen ensimmäistä lukua. Sitä ennen haluan toivottaa teille kaikille, jotka täällä vierailette, lämmintä ja tunnelmallista joulua. Nähdään taas joulun pyhien jälkeen! Hei siihen asti!

22.12.2010

Tänään


- aloitin vuorokauden joulukirkolla
- kannoin sisään joulukuusen
- leivoin taatelikakun, tein vielä yhden piparkakkutaikinan ja purkillisen punasipulihilloketta
- sylittelin erästä, jolla on korvatulehdus, silmätulehdus, flunssa ja vähän känkkäränkkää ja joka ei ymmärrä joulusta vielä mitään
- kahvittelin hyvässä seurassa kahteen kertaan
- ompelin tarvikkeita viheliäisille otuksille, joita nimitetään zhouzhoupetseiksi
- aloitin joululoman

19.12.2010

Alive and kicking

Luuliko joku, että nyt siitä päästiin? Että nyt se hiljeni? Vihdoin. Olen pahoillani, mutta täällä sitä taas ollaan. Ja heti lyön nokkani toisten asioihin. Ajattelin nimittäin ojentaa auttavan käteni kaikille mattimyöhäisille, jotka osaavat virkata ja näyttää, mitä minä olen täällä pyöräytellyt pukinkonttiin. Ihan kädenkäänteessä. Tuommoinen kaulakoru tulee yhdellä istumalla, härpäke ottaa pari iltaa. Härpäke on tuttua tavaraa: minulle jo kolmas samalla ohjeella. Kaulakoru on ideoitu lehtikuvan perusteella ja jos se ei tuosta kuvasta jollekin innokkaalle aukea, niin saatan saada aikaiseksi jonkinlaisen tutoriaalin aiheesta vielä ennen joulua.


Molemmat tuotokset on tarkoitettu joululahjoiksi. Kuvittelen, että lahjusten saajat eivät lue tätä blogia. Jos kuvitelmani on väärä, toivottavasti lahjottavat ymmärtävät näytellä yllättynyttä, sillä haluaisin pysytellä niin pitkään kuin mahdollista kaapissa tämän harrastukseni kanssa. Tai edes uskotella pysyväni. Piilossa on hyvä.
Ohje härpäkkeeseen löytyy lehdestä Inside Crochet. Vaadittava lehden numero on april/may issue 1 vuodelta 2009. Ja langat ovat Noroa. Tietysti. Härpäkkeeseen menee Noro Silk Gardenia hitusen yli kaksi kerää ja kaulakoru on Noro Kureyon Sock-lankaa. Koska vyötteet ovat jossain, sävyjä ei ole tähän hätään tarjolla. Niin että laittakaahan koukut viuhumaan, jos on nopean pikkulahjuksen tarvista.

8.12.2010

Missä on valo?

Joku oli kirjoittanut metsätaipaleen yksinäisen bussipysäkin kuuraiseen lasiseinämään kintaallaan isosti: Missä on valo? Minä huristin bussissa pysäkin ohitse ja mietin samaa. Vastahan se oli tässä.


Onkohan kintaallaankirjoittajallakin oma blogi? Valo ei riitä; ei viitsi kuvata, eikä jaksa oikein muutakaan. Eikä ole toisaalta mitään näytettävääkään. Saati edes kerrottavaa. Niin että lienee sama jäädä odottelemaan sitä valoa ja torkahdella siihen asti. Täytellä tyhjentynyttä takkia. Jos minusta ei kuulu, saatan olla horrostamassa. Yritän ainakin.

5.12.2010

Tuhkatkin pesästä

Edit. Kenenkään, joka on seesteisissä sunnuntaiaamun fiiliksissä, ei kannata lukea tätä. Luvassa on vain valitusta eikä sanaakaan adventista, joulusta tai mistään muustakaan mukavasta. Edes kuvia ei ole, koska minulla oli kiire vuodattaa sappeani jo ennen kuin aurinko suvaitsi nousta ja luoda otolliset olosuhteet valokuvaamiselle.

Siis: Pyydän anteeksi teiltä kaikilta, jotka olette tsempanneet minua käynnissä olevan Sytyck-kisan kuluessa. Antaneet vinkkejä, neuvoja ja auttaneet naista mäessä. Juhlineet kanssani jokaista valmistunutta sukkaparia. Enää ei taida uutta juhlittavaa tulla. Tuuli on kääntynyt pohjoiseen ja näyttää todella siltä, että sääennustajien lupaama kylmin talvi tuhanteen vuoteen on tulossa. Ainakin sukkarintamalle. Sukkaänkyrä on palannut pahempana kuin koskaan. Sukkamaratoonari on vihainen, kummissaan ja ennen kaikkea pettynyt. Ihanaisissa Kalajoki-sukissa on reikä. Itse asiassa reikiä. Alle kymmenen käyttökerran jälkeen. On hyvin vaikea motivoitua käyttämään aikaa minkään sellaisen neulomiseen, jolle ei löydy käyttöä. Joka ei kestä. Sekundaa on kaupat pullollaan, miksi tehdä sellaista lisää? Voi olla, että minulla on vain huonoa tuuria. Voi olla, että olen sukkien Tuhoojatar eikä jalassani kestä mikään. Mutta silti ottaa niin sanotusti kupoliin. Täällä on puikoilla Cookien Kai-Meit. Ymmärtänette, jos kerron, että siirrän työn sivuun. Ja kirjoitan joulupukille, etten haluakkaan niitä sukkablockkeja. Ne voi viivata Outin luettelosta yli.

Minulla olisi vielä yksi kysymys sukka-asioihin liittyen. Sitten en vaivaa teitä enää näissä asioissa, vaan jään ansaitulle sukattomalle vapaalle. Miten te käytätte neulottuja sukkianne? Missä te pidätte niitä? Lasivitriinissäkö? Laitanko minäkin jumalaiset uudet raitapolvarini kehyksiin seinälle, koska käyttöä ne tuskin kestävät? Mikä järki sukkien neulomisessa oikein on?

4.12.2010

Kalamies on erimies

Jos näitte marketissa miehen, jolla roikkui räikeän värinen uistin toppatakin selkämyksessa, niin se on sitten minun. En minä tiedä, mitä se siellä kalasteli. Vahingoksi se sitä itse nimitti. Oli kaivellut siellä eräpuolella, ollut päällään alelaareissa, niin kuin se ruukaa siellä marketissa aina olla. Sitä minä en vain ymmärrä, että miten se tarttui keskelle selkää. Lapaluiden väliin. Yli kymmensenttinen, voimakkaan oranssi viehe, jolla helmiäistä vatsassa ja monen monta ilkeän näköistä koukkua. Hihaan jos tarttuisi. Tai vatsan kohdalle. Niin sen ymmärtäisi. Se oli saapastellut koko kaupan läpi ja etsinyt ruotsalaiseen nukkekotiin erillistä alakertaa. Uistin selässä. Kovanahkainen kaveri se on. Ei ollut moksiskaan, kun sanoin, että rosvo koko mies. Varastaa nyt uistin noin mielikuvituksellisella tavalla. Tuli autollakin kotiin. Hyvä on toppatakki, kun ei tuntunut miltään, vaikka selkänojan ja selän välissä sojotti kaksi kolmihaarakoukkua. Mokoma fakiiri. Mutta oma. Se saa koota piparkakkutalon meille tänään.

2.12.2010

Oppikaa uusi taito

Joko Teillä on käsinneulotut, mittatilaustyönä valmistetut pitkät sukat? Nyt voitte neuloa sellaiset helposti ohjeella, joka tuottaa iloa koko perheelle. Pitkät, raidalliset sukat ovat mallina klassilliset; yhtäaikaa nykyaikaiset, pukevat ja silti muodin kiihkeistä virtauksista vapaat. Samalla voitte myös virkistäytyä ja oppia uutta: nämä sukat neulotaan alhaalta ylös, kärjestä vartta kohti. Mikäli tapa on teille vielä outo, nyt on korkea aika poistaa tuo aukko neulontasivistyksestänne tällä helposti ja joutuisasti etenevällä ohjeella. Sukka on jokaisen neulojan unelma: neulottavaa riittää ja raidoittamalla matkantekoon saadaan eteenpäin kannustavaa kiinnostavuutta. Lisäksi omien mittojen mukaan neulottu sukka hyväilee jokaisen persoonallista säären kaarta. Sukka näyttää hyvältä jopa luisevan pitkänmatkanneulojamme jalassa, vaikka se on kaareton kuin loppuun juosseen ajokoiran kinner.

Älkää enää suotta empikö! Tähän pirteään malliin ette kyllästy koskaan ja säärenne kiittävät. Vaihtelunhaluisen neulojan kannalta ohjeessa on tosin yksi vika: voi olla, että tämän sukkaohjeen neulottuanne ette enää tarvitse muita. Tämä on The Polvisukkaohje. Jos löydätte paremman, täti Oulussa pyörtyy.


Malli: Mittatilauspolvarit by Taija Elo (Ullaneule 01/10)
Lanka: Silk Garden Sock sävyt S313 ja S267, neljä kerrosta aina yhdessä raidassa. Mulla mitään vaakaa ole, joten en osaa oikein sanoa paljonko lankaa meni. Jonkin verran yli puolet molemmista keristä? Laitoin Ravelryyn o,6 kerää per sävy.
Puikot: 2,5 mm.
Aloitin sukan ohjeessa suositellulla Jydy´s Magic Cast On- kärkialoituksella ja lisäsin silmukoita kunnes työssä oli 56 silmukkaa. Kovin montaa kiila- ja pohjelisäystä minun ei tarvinnut laihoihin jalkoihini tehdä.

Edit. Ohje on Pitkänmatkanneulojan toiveohje. Matka on totisesti pitkä, myös sivustaseuraaville. Esikoinen tiedusteli juuri kun aloittelin ensimmäisen sukan resoria: "Äiti, neulotko sinä sukkahousuja?"

28.11.2010

Adventtisunnuntaina

Jänis on käynyt tarkistamassa pihani. Istahtanut omenapuun viereen ja loikkinut sitten tiehensä. Ajatellut varmasti happamia kanaverkosta, joka on huolella kääritty puun ympärille. Sataa hiljalleen lunta. Kohta jäljet katovat sen alle.


Minä olen ihastellut joulukortteja, ihanaisia pakettikortteja ja monenlaisia lippunauhoja. Tekisi itselläkin mieli ryhtyä värkkäämään. En vain osaa päättää, siivotakko ensin.

27.11.2010

XXXL


Tulipa tehtyä mekkonen. Ehkäpä siitä olisi saanut paremman ohuemmalla, kauniimmin laskeutuvalla kankaalla. Nämä Tildat, joita käytin, ovat tähän malliin turhan jäykkää tavaraa. Näköjään. Ohjeen täytyy olla Gudrun Sjödenin käsialaa, vaikka ohjekirja väittääkin toista. Sjödenin vaatteissa on aivan oma mitoituksensa. XS on XL. Kapea malli on neljän hengen teltta. Niin ainakin niissä vaatteissa, mitä minä olen häneltä tilannut. Ja tämä yksveen uusi läninki on aivan samanlainen. Leveyttä riittää. Malli on sellainen. Ja aivan niin kuin Gudrunin vaatteissa, jotain kivaa tässäkin on.

Malli: Taaperon mekko kirjasta Ompele kaunista lapselle. 25 helppotekoista vaatetta 0-5 vuotiaille. Tekijä Emma Hardy 2009.
Kankaat: Tilda

24.11.2010

Sukanneulojat, apua!

En olisi ikinä uskonut tällaista kysyväni, mutta semmoiseksi on elämä mennyt, että nyt kysyn. Kaikki te, jotka neulotte sukkia tuosta vain, hui hai, tämä on teille: vinkatkaa minulle kivoja malleja, joista valita seuraava pari. Kyllä, neljäs tälle syksylle. Raitapari on pian valmis ja vielä on virtaa. Joulukuu kisaa jäljellä. Siinä ehtii hitaampikin sukanneuloja yhden parin, ehkä alulle toista. Ja tiedättekö mitä? Kivalla mallilla tarkoitan sellaista, jossa olisi vähän vääntöä. Mahdollisuus oppia vielä jotain uutta, ennen kuin kisa päättyy ja lumous haihtuu.


Ilmassa on sen verran taikaa, että sain perintökruunun kristallitkin pestyä. Edellisestä kerrasta on aikaa. Juhlan kunniaksi ripustimme kruunuun lisää tavaraa. Kun ei sitä kuusta ihan vielä viitsi tuoda sisälle koristeltavaksi. Joku tolkku sentäs.

22.11.2010

Täällä vartioin minä

Minä vartioin hellaa. Pataruokaa uunissa. Lasten leikkejä, joskus nahisteluakin. Nukkekotia, legomerta, poneja. Lapsia ruokapöydässä. Sitä, millä vauhdilla pasta katoaa suihin. Vai katoaako ollenkaan. Hallitsen yhdellä silmäyksellä keittiön, olohuoneen ja jos kehtaan vähän liikahtaa, näen ulko-oven ja ikkunasta pihalle. Voin vartioida postipoikaa. Naapurin koiria. Ja naapurin nuortaparia, joka hakee yhdessä postin postilaatikolta. Oi sitä äitelyyttä.


Vartioiminen käy työstä. Olen sijoittanut lempituolini niin, että metrin-kahden säteellä löytyy helpotus joka tilanteeseen. Vain potta puuttuu. On kahvinkeitin, jääkaappi, pakastin. Astiakaappi, jossa on konjakkipullo. Ehkä kaksi. Puikot, virkkuukoukut, viimeisimmät ja juuri nyt puheliaimmat langat sievästi näköetäisyydellä. Uusimmat lehdet, innostavimmat kirjat. Radio, levysoitin. Jopa ihan vinyylejä varten. Ja tietysti läppäri. Minä vartioin teitä, teidän päivityksiänne. Koko maailmaa. Kaikki se hiirikäden heilautuksen takana.


Siinä minä istun ja neulon. Tai virkkaan. Paikka on lämmin, patteri takana. Se kelpaa muillekkin. Minulla on sylissäni lankaa, keskeneräinen työ, puikkoja. Kissa selkänojalla, lapsia jalkojeni päällä. Vartioin omaa tilaani, omaa aikaani, mahdollisuutta olla rauhassa. Epätoivosesti, mustasukkaisesti. Komentokeskukseni, kotkanpesäni, päämajani, toimistoni. Täällä vartioin minä.


EDIT. Postaus on vastaukseni käynnissä olevan neulekisan, Sytyckin, välipalahaasteeseen, jossa kilpailijoita pyydettiin esittelemään oma neulenurkkauksensa. Siis se paikka, jossa varsinainen action tapahtuu. Sukkelana naisena olen ehtinyt postata kotkanpesästäni ennenkin; kuvia ainakin täällä ja täällä. Toki neulon muuallakin, mutta silloin on jokin pahasti vinksallaan. Borta bra, hemma bäst.

20.11.2010

Tieto on tosi uskomus. Tai jotain.

Paljonkohan Noro-langoissa on eri sävyjä? Joskus tuntuu, kun selaa nettikauppojen valikoimia, ettei niissä ole mitään rajaa. Ääretön määrä. Olen elänyt lisäksi luulossa, että ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän kauniita. Että niitä voi yhdistellä miten sattuu. Ja että aina näyttää kivalta. Ei se niin mene. Ei ollenkaan.


Joku muistanee, että minulla on jemmoissani Noro Kureyon -sukkalankaa useampi kerä. Ihania sävyjä. Pitäessäni täällä sukkalankagalluppia minua ystävällisesti sivistettiin Kureyonin vaaroista. Siinä on kuulemma sellaista ohuempaa kohtaa, joka osuessaan varsinkin kantapäähän saattaa valmiina neulepintana reikiintyä luvattoman sukkelasti. En uskaltanut tarttua Kureyoniin, vaikka mieli teki ja vaikka lanka sai myös päinvastaista palautetta. Onneksi on Soile. Hän tiesi vinkata, etteivät Noron sukkalangat suinkaan ala ja pääty Kureyoniin, vaan että suuresti palvomaani Silk Gardeniakin saa sukkavahvuuksissa. Ja että Soilen näppituntuma lankaan oli se, että saattaisi hyvinkin toimia Kureyonia paremmin. Mitäpä sitä enemmän vehtaamaan. Asiahan oli sillä selvä. Sitä siis.

En ostanut Silk Gardenia Oulun syksyisiltä käsityömessuilta, vaikka sitä siellä myytiinkiin ainakin oululaisen Somikin osastolla. Oli ruuhkaa ja sävyt vähissä. Myyjä sanoi, että kaupassa on lisää. Päätin käydä siellä, jos ikinä pääsisin sukkaprojektissani niin pitkälle, että raitapolvarit tulisivat ajankohtaisiksi. Ja kun asia tuli ajankohtaiseksi - yllättävän äkkiä - Somikin hyllyt huusivat tyhjyyttään. Kyllä te tiedätte; kun neulotuttaa, niin neulomaan on päästävä. En minä mitenkään muuten pysty sitä perustelmaan. Sitä, että löysin ja ostin hätäpäissäni kaikista maailman äärettömistä Noron sävyistä ehkä sen kaikista rumimman, oudoimman ja hämmästyttävimmän. Toki ostin toisenkin kerän, kun kerta raitaa oli tarkoitus ruveta. Se oli kauniimpi. Ja ostin minä vielä kolmannenkin. Sen sain Lumoavasta Langasta vähän tavallista halvemmalla, koska se oli tullut liikkeeseen vahingossa Kureyonien mukana, oli yksinäinen ja lisäksi korkattu.


Ei riitä se, että ostin ruman kerän kallista lankaa. Kotona oikein kaksissa naisin, minä ja eskoinen, päädyimme raitasukkaa miettiessämme kuvissa näkyvään kombinaatioon. Minä olisin ehkä loppupeleissä kallistunut toisaalle, mutta lapsi oli ehdottomasti pinnalta kauniin turkoosilta näyttävän langan kannalla. Se valittiin. Sitä on neulottu. Ja onhan se mahtavaa lankaa. Silk Garden Sock siis. Mutta se sävy. Turkoosia. Tiilenpunaista. Tomaatinpunaista. Ruskeaa. Taas turkoosia. Ja nyt viimeksi keltaista. Sekä leijonankeltaista että kananpojankeltaista. Kurkistin piruuttani kerän sisälle. Tulossa myrkynvihreää. Laivastonsinistä. Musteensinistä. Mustaa. Luojalle (ja Lumoavaan Lankaan) kiitos tuosta harmaanbeigestä raitakaverista, koska joku siellä Noron tehtailla keksi valuttaa tuohon toiseen kerään kaikki maailman tunkkaisimmat värisävyt kerralla ja kuorruttaa kataluuden turkoosilla. Siinä sitä on väriä ihan tarpeeksi yhteen sukkapariin. Yksi pöljä täällä neuloo sitä ja ihmettelee ankarasti.

PS. Sukista tulee muuten ihan mahtavat. Olen aivan täpinöissäni täällä. Voi olla, etten koskaan neulo enää muuta kuin raitasukkaa Noro Silk Gardenista. Eri värisenä tosin.

18.11.2010

Marraskuu on vaaleanpunainen


Teenjuontikaverini on kovaa tekoa. Juonut minut pöydän alle jo päiviä sitten. Olen saanut nauttia marraskuusta oikein kauhalla ammennettuna. Ja vaikuttaa siltä, että tarjoilu jatkuu. Pitikin sillä tavalla uhota; nyt se peijakas testaa. Ei ole kuulemma sen vika, että lapsi sairasti. Että unet jäivät vähiin. Eikä kuulemma sekään, jos ihminen on niin tyhmä, että mieluummin neuloo kuin nukkuu. Saattaa olla oikeassa. Mutta en tietenkään myönnä. Miltei puoli kuuta vielä jäljellä.

Näen unta pipareista, kakkusista, tortuista. Kynttilöistä, käärepapereista, tontuista. Koristeista, pahasta siivosta. Ei se painajainen ole, mutta herään silti yltä päältä hiestä. Enää puoli kuuta jäljellä.

Marraskuu tarjoaa vielä yhden kupillisen. Sumu ympärilläni sakenee.


14.11.2010

Muina miehinä

Mitä miehelle, joka vuosi sitten sai isänpäivälahjaksi näköispatsaan? Mitä sellaisen jälkeen voi edes ajatella? Ikinäkoskaanmilloinkaan? Eihän hän tietenkään minun isäni ole, mutta jotain pientä olen ruukannut. Kirjan vaikka. Lasteni isä sentäs.

Mies ei ole järin innostunut neulomuksistani. Kutisee raukka helposti. Mutta jotakin aina joskus olen tehnyt. Nyt sain idean lukiessani Aino Havukaisen ja Sami Toivosen huikeaa Tatun ja Patun Oudot Aakkoset -teosta. Kuvat ovat sieltä.


Miehekästä! Maskuliinista! Niin sen pitää olla! Mohairmyssylle en syttynyt eikä aika riittänyt maksamakkaran väriseen matkapukuun. Mutta tulipa mieleeni eräs kauluri, johon olin vähän aikaisemmin törmännyt aalloilla surffatessani.


Malli: Incognito, Knitty winter 2009

Lanka: Rowan Cocoon, yksi kerä. Viikset ovat jotain Létt-Lopia jämäkerästä.
Puikot: Ehkä viisi. Miksi en koskaan muista näitä puikkoasioita?

Vaikka vappu on kaukana, niin mies päätti vähän irroitella stailauksen kanssa. Sitten se nousi suksille ja avasi hiihtokauden. Taisi se kuitenkin vaihtaa lasit.

13.11.2010

Kaikkea sitä pitää

Kun ihminen on ajanut itsensä siihen tilaan, ettei neulomatta voi olla. Kun paikallaan istuminen ei onnistu enää ilman, etteikö käsissä samaan aikaan etenisi jokin, jossa on lankaa. Kun on luvannut neuloa vain sukkia. Niin silloin on luotava silmukat uuteen pariin, koska muuten elämä tuntuisi oudolta. Siis vielä enemmän kuin tavallisesti.

Ja mitä ihminen huomaa. Sukkapuikot eivät enää ärsytä. Tökkivätkin vähemmän. Putoilevat kyllä entiseen malliin. Sen sijaan keskeytykset ärsyttävät. Sillä nyt neulotaan raitasukkaa ja se on kivaa, vaikka esikoinen valitsi värit ja minä olisin valinnut toisin.


Ja tuo William Shakespeare on suklaalevy. Turhan pieni tosin. Tuliainen sieltä, minne minäkin haluaisin.

11.11.2010

Toinen pari

Marraskuu sataa lumena maahan. Hetki on kaunis juuri ennen kuin valot syttyvät. Pimeä tulee nopeasti. Se ehtii kotiovelle ennen minua. Minulla on uudet sukat. Ne ovat marraskuun väriset.

Malli: Aapeli by Suvi Heikkilä. Oli muuten eka mallini Ullasta. Sen verran uskalsin tehdä muutoksia, että minun Aapeleissani ei ole sileää suoraa kärjessä ja kantapäässä, vaan palmikkorivit jatkuvat sielläkin.
Puikot: 3,0 mm. Huomasin muuten, että suikkapuikkoihin alkaa tulla jonkinlainen tuntuma. Ei ärsyttänyt ollenkaan niin paljon kuin ensimmäisen kisasukkaparin kohdalla.
Lanka: Samaa paikallista mysteerilankaa, josta tein viiden lantapään sukkakranssini aiemmin syksyllä.
Sitä jäi vieläkin.
Onneksi olen nykyään niin kokenut sukan neuloja (vitsi, vitsi). Piti oikein laskea. Ennen tätä paria virallisesti seitsemän kantapäätä. Kaksi kärkeä. Luulin, että se on vähän. Mutta se onkin paljon. Pelkään nimittäin, että jos olisin neulonut tästä ohjeesta ensimmäistä sukkaani, kantapäässä olisi tullut tenkkapoo. Mutta nyt tyydyin vain kohottamaan kulmiani, että jaahas, ja neuloskelin menemään. Minä tiesin, miten kantapää tehdään. Ilman ohjeen apua. Siunattu kranssi. Muuten ohjeessa tai mallissa ei ole moittimista, päinvastoin. Ottaisin tällaiset myös pitkänä. Jos joku neuloisi.


Tämä on toinen kisaparini. Se tarkoittaa, että tavoitteeni on saavutettu. Se vähin. Minimi, joka kisan alussa tuntui maksimilta. Se, mitä asetin itselleni pakoksi, on täytetty ja tästä lähtien kaikki on ekstraa. Vapaaehtoista. Syntyykö silloin sukkaa? Omasta halusta?

9.11.2010

Munnia!

Kyllähän se säikäyttää, kun puhelimessa sanotaan Heti. Niin nopeasti kuin pääsette. Lähdette välittömästi. Ja kun pääsee lääkärille jonon ohi. Keskussairaalan päivystys pelaa kerrankin kuin rasvattu. Pieni verenkuva. Virtsanäyte. Lämpö. Sydänäänet. Lähete eteenpäin. Toisten kiire kasvattaa pelkoa. Se pyrkii väkisin porukkaan mukaan. Olo on jotenkin leijuva, poissaoleva. Ja samalla huolesta raskas. Jossain välissä tulee se ohitsekiitävä hetki, kun yhtäkkiä ymmärtää kristallinkirkkaasti, mistä elämässä on loppujen lopuksi kyse. Mikä on tärkeintä.


Tulemme kotiin reilusti nukkumaanmenoajan jälkeen. Mutta me tulemme. Kaikki neljä, pienimmäinen mukana. Omaan sänkyyn, oman peiton alle. Ja sinne se nukahtaa, potilas, isänsä kainaloon. Kaikki ne isät, jotka reissullamme näimme, eivät olleet yhtä onnekkaita.


Tuo otsikko, joku ihmettelee. En minä tiedä, mitä se tarkoittaa. Se on pikkupotilaan omaa kieltä. Jonkinlainen taisteluhuuto, joka kajautetaan ilmoille isosti silloin, kun elämä hymyilee ja vauhtivarvasta vipattaa. Kuulin sen tänään. Kolme päivää reissumme jälkeen.

7.11.2010

Näin se homma etenee


1. Menet kirpputorille. Sinulla on hirveä kiire, mutta vielä hirveämpi hinku ja siksi päätät kurvaista lastenvaunujen kanssa yhdet nopeat.

2. Lyöt jarrua hyllyn kohdalla, jossa näyttäisi olevan jotakin virkattua. Isket lapselle suolattoman, rasvattoman ja mauttoman maissinaksun käteen ja tutkit hyllyn antia lähemmin sen ajan mitä naksun syöminen kestää. Virkattu on aika keltainen. Aika kiva. Emmit. Et ole päättänyt, vaikka naksu on loppu. Jätät keltaisen hyllyyn ja kaasutat eteenpäin.

3. Noin kahdenkymmenen metrin päässä iskee katumus. Kun ei sitä koskaan tiedä. Ja eihän se maksanut oikeastaan mitään. Lähes ilmainen. Kyllä sille jotain käyttöä löytyy. Palaat takaisin ja otat keltaisen matkaasi.


4. Koko kotimatkan joku kyselee pääsi sisällä, että mitä sinä virkatulla tyynynpäällisellä. Sinulla on yllin kyllin tyynynpäällisiä suhteessa taloutesi tyynyjen määrään. Ja enempiä tyynyjä et oikeastaan voi perustaa, ennen kuin sinulla on sohva. Tai jotain, minkä päälle niitä tyynyjä nyt asetellaan. Kaappiin se jää. Se kaltainen.

5. Kotona laitat keltaisen pesukoneeseen. Täällä ei armoa tunneta eikä anneta. Oli aarre minkälainen tahansa, tietyt pesu-, puhdistus- ja desinfiointiriitit on suoritettava. Keltainen ei ole moksiskaan, päinvastoin. Se oikein loistaa. Kuivuttuaan se onnistuu hiljentämään pääsi sisällä huudelleen äänen.

6. Keltainen on hyvä. Mutta se on yhdeltä sivultaan auki. Ja tarvitsee sisätyynyn, jossa on siisti pinta. Sellaista ei ole. Ääni palaa ja kuiskii, että no niin, minähän sanoin. Kaappiin se jää.


7. Tutkit tyynyvalikoimaasi. Otat yhdeltä tyynyltä päällisen pois ja sovitat sitä keltaiseen. Saa kelvata. Tyyny tursuaa keltaisen raoista ulos. Se on liian iso. Siinä on ruma pinta. Et lannistu. Kangasvarastoistasi löytyy vaaleaa pellavaa, josta ompelet sukkelaan sisätyynylle vähän ahtaan päällisen, vaikka toinen lapsistasi sotkee vieressä ketsupilla ja toinen, se puhtaampi, istuu sylissäsi neljänkymmenen asteen kuumessa koko suorituksen ajan. Kokeilet päällistä tyynyyn ja yllätyt. Sehän on hyvä. Asettelet keltaisen koko komeuden päälle ja yllätyt uudestaan. Sehän sopii. Eikö mikään mennyt todellakaan pieleen? Ääni pääsi sisällä ymmärtää olla aivan hiljaa.

8. Huomaat, että keltainen tarvitsee jonkinlaiset solmimisnauhat avoimelle sivulleen, mutta nyt et ehdi. Sen sijaan ehdit valokuvata ja päivittää blogisi. Palat halusta kertoa koko maailmalle, ettei tarvinnut purkaa. Kerrankin. Ihan niin kuin joku sanoisi jotain niistä nauhoista. Että katsoppas vaan, ne jäävät tekemättä.


9. Asettelet uutta tyynyäsi yläkerran nojatuoliin. Huomaat, että aiempi pyöreä tyynyostoksesi sopii sen kaveriksi. Ihan kivalta näyttää. Tosin ehkä vähän ahtaalta. Mahtuuko tuohon enää kissa? Neulojan takapuoli? Tarvitset sohvan.