31.7.2009

Lähdön tunnelmaa

Meillä kävi yöllä hammaskeiju, koska hammaspeikkoja jahdatessa irtosi illalla hammas. Ensimmäinen. Voi sitä riemua! Lapsi on nyt omasta mielestään "iso" ja suunnittelee itselleen hyviä tienestejä irti lähtevillä hampailla. Viime yönä kassa karttui eurolla.


Omenapuuni yhdeksästä tulollaan olevasta omenasta yksi hyväkäs otti ja lähti. Harmillista. Olin niin innoissani omenoista ja suunnittelin jo "sen seitsemän sortin" kalaaseja omenasadon ympärille, mutta jos tämä enteilee suurempaakin pudokkaiden joukkoa, saan tyytyä hyvä jos seitsemään omenaan. Neulojille on ohjeita tyyliin "one skein wonders" - olisikohan meheviä omenareseptejä yhdelle omenalle? Ja mitä tehdä tuolle pudokkaalle? Yhdestä omenasta ei valitettavasti saa sellaista kauniin vihreää omenakranssia, joita pudokkaista naistenlehdissä ruukataan askarrella. Sitä paitsi joku nokkava lintu oli käynyt jo maistamassa omenaa. Nyt siinä on reikä.


Pyöryläjakkunen on siinä vaiheessa, missä yleensä loppuu lanka. Eli ihan just ennen maalia. Että pitää tästä vääntäytyä ja lähteä vielä hakemaan yksi kerä tuota Puroa. Harmittaa.

Samalla voisi tutkia, löytyykö kaupasta Erikeeperiä. Että tiedoksi vaan kaikille ystävällisille sieluille, jotka antoivat vinkkiä kovan onnen kruunun loppuviimeistelyä varten - projekti jatkuu. Mies sukelsi ampiaisten joukkoon parvekkeelle ja sai kun saikin kruunun pelastetuksi sisätiloihin. Niin ja se kruunu: se lerputtaa. Edelleen. Sen täytyy olla kirottu. Mutta kruunun alla ollut harso oli tärkkäytynyt niin napakaksi, että sen tunkeminen pesukoneeseen tuotti hivenen ongelmia.

28.7.2009

Blondi touhuaa

Sarjassamme "Tämän olisin voinut jättää väliin" esitämme jakson "Tollon töitä", jota emme yksinkertaisesti voi suositella kenellekään.

Koko juttu sai alkunsa oikeastaan jo syksyllä, kun minut komennettiin pitkälle sairauslomalle potemaan raskauttani. Piti levätä. Oli hyvää aikaa käydä läpi valtaisat käsityölehtipinot pitkästä aikaa. Oikein ajan kanssa ja huolella. Siitä poikii todennäköisesti vielä monta muutakin surullista tarinaa. Koska taloudessamme asustaa eräs viisvee, iskin silmäni Suuressa Käsityölehdessä (11-12/2002) olleeseen virkattuun prinsessakruunuun. Miten ihana yllätys siitä tulisikaan! Ohjeen ehdottomasti vaatimaa kultalankaa ei löytynyt mistään. Jo siitä olisi pitänyt ymmärtää, ettei projekti olisi meikäläistä varten. Mutta minulta puuttui herkkyys lukea enteitä. Unohdin koko jutun, kunnes kirottu Novita toi syksyn 2009 lankansa kauppoihin.


Virkkaushan sujui kuin lasten leikki, ei siinä mitään. Tai sujui siis sen jälkeen kun olin hylännyt ne kaksi vanhaa morsiuskruunun ohjetta, jotka löysin kirjastosta lainaamastani ikiaikaisesta virkkauskirjasta, jonka ohjeet eivät auenneet minulle parin päivänkään väännön jälkeen. Silloin jo sapetti ja olisin varmasti heittänyt koukun ns. tiskiin, jos olisin tiennyt, että peli oli virkkausosuuden päätyttyä vasta alussa. Ehei, nyt se vasta alkaisi. Kruunuhan piti tärkätä. Niin pöljä ei lapsi ole, että sille voisi kruunuksi uskotella kullanväristä lerpaketta, joka putoaa korvilta kaulaan. Olin toki tietoinen Vilman ja Jatan töistä, mutta minusta heidän tärkkäyksessä käyttämänsä aineet kuulostivat sen verran hard corelta lapsen päähän tulevan tavaran kovettamiseen, että päätin tyytyä morsiuskruunujenkin tärkkäyksessä käytettyyn mummojen konstiin: sokeriin. Vähänpä tiesin.

Kruunun virkkaus on aloitettu rautalankarenkaan päälle. Rengas on mitoiltaan viisveen päänympärys ja langan avulla päänympäryskohtaa oli muutoinkin helppo muotoilla myötäilemään lapsen kallon muotoa. Pujotin kruunun pahvista värkkäämäni rullan ympärille. Rullan ja kruunun väliin olin kietonut harson, koska en ollut varma, tarttuuko pahvi tai sen väri kiinni sokerista tahmeaan kruunuun. Sokeritärkin ohjeen löysin netistä: siellä suositeltiin suhdetta "kaksi osaa vettä, yksi osa sokeria". Näin edettiin. Kruunu pingotettiin märkänä nuppineuloin harsoisen pahvirullan päälle ja laitettiin parvekkeelle kuivumaan kissan ja lasten ulottumattomiin ja sitten odoteltiin. Elämä hymyili.

Kruunun kuivuttua se oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei mitään. Tässä vaiheessa soitin äidille, joka kehotti lisäämään sokerin määrää. Näin tapahtui - aika monta kertaa. Lopuksi sokeria oli niin paljon, ettei se enää sulanut veteen vaan levittelin raivoissani kiteistä sokeria ympäri kruunua niin, että kuivuttuaan sokeri rapisi pitkin parveketta. Kruunu lerputti, mutta harso pysyi pystyssä ilman pahvia. Tässä vaiheessa en ollut enää pitkään aikaan jaksanut pingottaa kruunua nuppineuloilla. Koska olin tyrmistynyt, vihainen ja kuumeessa oli syytä pitää tuumaustauko. Se oli suotavaa myös siksi, että parvekkeella alkoi olla ahdasta: ampiaiset olivat keksineet kruununi, johon oli hyvinkin uponnut jo kokonainen pussillinen taloussokeria.


Seuraavalla rautakauppareissulla ostin lakkaa. Suihkutettavaa tietysti, koska näin jälkeenpäin ajateltuna se pensselillä levitettävä olisi varmasti pitänyt paremmin. Sumutin pullosta harmaata lakkapilveä kruunun ylle useammankin kerran. Aine oli vaarallista hengitykselle, joten en hengittänyt. Minulla on hämärä muistikuva aviomiehestä, joka katseli touhua parvekkeen lasin ja harmaan lakkasumun takaa; näytti kuin hän olisi pidätellyt naurua tai kyyneliä, en ole varma kumpaa. Kruunu ei kovettunut. Seuraavaksi kokeilin kynsilakkaa, se toimi. Mutta koska kynsilakkapullot ovat niin turkasen pieniä, luovuin ajatuksesta. Olisi pitänyt ostaa lähimarket niistä tyhjäksi. Ampiaiset olivat kadonneet. Otin ja pesin kruunun puhtaaksi kaikista tököteistä. Olin erittäin pahalla tuulella. Jätin kruunun parvekkeelle. Tiedättehän: poissa silmistä, poissa mielestä.


Jostain syystä päätin yrittää vielä kerran. Palasin alkuperäiseen ajatukseeni sokerista. Tein seoksen suhteessa "kaksi osaa sokeria, yksi osa vettä". Tein uuden pahvirullan ja pingotin kruunun; huonosti, mutta kuitenkin.Yritin nostattaa toiveikasta mielialaa soittamalla vanhaa soulia. Mitä opimme? Sokeriseoksen koostumus miellyttää ampiaisia erityisen paljon. Kruunu ja parveke on mustanaan surisevia, jotka ilmeisesti syövät sokerin pois. En pääse parvekkeelle kastelemaan kukkia, en hakemaan yrttejä. Että kovettuiko kruunu? Ei kuulkaa kiinnosta tippaakaan. Lapsi saa nyt tulla toimeen tovin ilman prinsessatouhuja. Onneksi hän on myös asuinalueemme hallitseva saappaanheitonmestari omassa ikäluokassaan. Keskitytään vaikka siihen. Se kuulostaa hyvältä.

26.7.2009

Jotta en unohtaisi


Muistan tämän koivun. Sen alla on keltainen talo. Siellä tarjottiin ennen makeaa mehua ja Viri-kaakaota. Hienoista astioista. Pihalla kasvoi karviaisia, ojan penkalla mesimarjoja. Oli savusauna, ulkohuussi ja kulleroita kukassa. Tuntuu, että silloin oli aina kesä.




Nykyisin talossa asuu syksy. Hartiat kasaan painava marraskuun apeus. Kaikkialla leijuu hylättyihin rakennuksiin hiipivä unohdus ja kosteus. Loppu on lähellä, katto on romahtamaisillaan. Ehkä jo ensi talvena. Kaakaokupit ovat vielä siellä.


19.7.2009

Keskeneräistä

Viime viikolla iski armoton flunssa. Pari-kolme päivää meni kokonaan maatessa ja taisi vauva oppia tuona aikana turhan hyvälle. Koska minusta ei muuhun ollut, makasimme kylki kuljessä ja otimme tuplureita. Nyt, kun olen siinä kunnossa, että pystyasentokin taas käy, vauva ei ota tottuakseen tilanteeseen. Ei ymmärrä äitinsä paloa kesken jääneisiin tai muuten huuteleviin hommiin. Ei nuku päiväunia ilman emoansa ja vaatii tulla huvitetuksi ja ihailluksi koko ajan. Eli lyhyesti: hommat seisoo.

Niin, puhun hommista monikossa. Ennen olin visusti yhden projektin nainen. Nyt on tekeillä yhtä sun toista. Villaistakin on neulottu jo jonkin aikaa, silti piti eilen ehtoolla aloitella toista neuletyötä. Huomatkaa kuvan erittäin professionaali silmukkamerkki.


Tuumailtuani aikani Novitan uutuutta, Puro-lankaa, päädyin testaamaan sitä pyöryläjakkuun saman firman uusimmasta lehdestä. Mallin numero on 15 ja käyttämäni värisävy on Kanervikkoa, joka miellyttää silmääni kovasti.

Sitten olisi maalaushommia ja pikkuvessan remonttia. Ja ihan niinkuin ompelukonekin huutelisi. Sitä on vaan niin hankala kuulla, kun vauvallakin on ollut niin paljon asiaa. Isolla äänellä.

17.7.2009

Allium giganteum





14.7.2009

Minäkin

En voinut olla aloittamatta. Niin monella on blogissaan upeita keskeneräisiä tai valmiita. Ja Ravelryssä lisää.


Tyynyllinen kuuskulmioita valmiina. Ei tee vielä mieli lopettaa ja lankaakin on. Tästä kasvanee peitto: vauvalle, esikoiselle tai jollekkin muulle. Puuvillaa ja bambulankoja. En aio pitää kiirettä, vaikka nämä syntyvätkin helposti ja nopeasti. Virheitä on tullut tehtyä. Yömyöhään virkatessa muuten ihan ok-matikkapää taantuu: pylväsryhmiä tulee tehtyä 11 tai 13, en millään saa aikaiseksi vaadittua kahtatoista. Huomaan, että oikein yrittäessäni kieleni ei pysy suun sisällä, vaan kurkistaa huulten raosta tekeillä olevaa työtä. Samalla lailla kuin esikoisella hänen keskittyessään johonkin. Siinä minä sitten virkkaan ja näytän kieltä.

Pitäisi ehkä nukkua hyvin pari yötä, muuten kuuskulmiot muuttuvat joksikin muuksi tai pyöristyvät palloiksi. Mikä olisi harmi.

9.7.2009

Juhlahumua

Päivänpaiste. Aurinkoinen. Hänen prinsessuutensa.


Esikoinen on syntynyt Ranskan kansallispäivänä, Bastiljin valtauksen vuosipäivänä. Siihen on vielä miltei viikko aikaa, mutta me aloitamme kemut jo tänään. Heinäkuulle on vaikea löytää ajankohtaa, jolloin kaikki pääsisivät kerralla tulemaan. Siksi täällä humutaan miltei kokonainen viikko.

Jos tuntuu, ettei blogini päivity, olen syömässä kakkua. Tai leipomassa uutta. Ettäs tiedätte.

6.7.2009

Siipien suhinaa

Esikoinen tulee tänään kotiin reissusta. Sillä aikaa hänen huoneeseensa on lehahtanut perhosparvi. Lapsi ei tiedä edes odottaa sitä, se on yllätys.



Tarkoitus oli alun perin maalata. Onneksi iski laiskuus ja päädyin surffailemaan nettiin ja tänne. Kuten ehkä jotkut muistavat, maalasin kuitenkin pöydän. Vaihdoin lisäksi sen vetolaatikkoon hempeämmän värisen nupin. Pöydän suojaksi leikkasin vanhasta kernistä pikkuliinan. Aika söpöä kuosia sekin.



Liinan piparireunan muottina käytin kahvikuppia. Ja kun kerran piparin makuun päästiin, ompelin niiden innoittamana myös uudet verhot. En pidä verhokapoista, mutta nyt sellainen tuli tehtyä. Tällä tavalla saan huoneessa olevan, mielestäni ruman verholaudan "piiloon". Tämän isomman piparireunan muottina toimi Arabian Uunikokki-vuoka. Ja hyvin porsliini pelitti.


Päiväpeite ja tuolin huputus antavat odottaa itseään. Sinne siis, parempaa hetkeä odottelevien töiden jonoon. Siellä alkaa muuten olla ruuhkaa.

5.7.2009

Tällaiset ostin

Arvatkaapa, mitkä nämä ovat. Minulla ei ollut aavistustakaan. Pyörittelin käsissäni, ihmettelin ja koetin miettiä käyttötarkoitusta. Enkä keksinyt yhtään, ennen kuin ystävällinen myyjä nauraen selitti.


No, hanskathan ne ovat! Tietysti! Kas kun en pölijänä tajunnut. Mantereelta tulleena.. Nämä ovat nimittäin saarelta ostetut; Hailuodon tuliaisia. Oli ihan pakko ostaa, sen verran vinkeät ovat. Tekijäksi näille mainitaan Sirkka Järvelä, villaa ovat ja kasvivärjätyt.


En vaan ihan oitis keksinyt, mitä tällaisilla hanskanpuolikkailla oikein tehdään. Että onko tällaisilla mitään käytännön iloa omistajalleen. Sitten kylmenivät kelit. Ja kissaa ulkoiluttaessa tuntui, että käsissä saisi olla jotain. Ei vanttuita vielä, eikä hanskoja. Mutta entäs ne hanskanpuolikkaat?


Ja jos sää tällaisena pysyy, kyllä näille fiinimpääkin käyttöä saattaa löytyä. Mutta syksyksi lienee parasta kuitenkin neuloa kunnon vanttuut.