13.11.2009

Mikähän siinä on

että juuri silloin, kun saa vauvan unten maille ja ehtii ajatella, että nyt. Nyt on se hetki. Että voi laittaa kahvin tippumaan, kaivaa esikoisen kanssa piirustusvälineet esille tai tutkailla aika vähällä viime aikoina ollutta keskeneräistä käsityötä. Niin silloin, juuri silloin, alkaa tapahtua.


Ovikello soi. Meille pyrkii koko maailma. Naapurin kaljaveikko kysyy buranaa. Toinen haluaa tietää, näkyykö meidän telkkarissa kuva. Kolmas myy jotain. Neljäs ihan vaan piipahtaa, koska sattui juuri sopivasti liikkumaan täällä päin. Juuri silloin, sillä hetkellä. Tai sitten haetaan esikoista ulos tai esikoinen pyrkii sisälle.

Puhelin ei tietenkään ole äänettömällä. Ja se on unohtunut vauvan kanssa samaan huoneeseen. Soittaa joku, joka sanoo, että tilastojen mukaan saan kohta jonkun kamalan taudin ja minun on syytä ottaa sen varalle vakuutus. Lehtimyyjistä en sano mitään, koska joku voisi pahastua.

Joku ryhtyy harjoittelemaan jääkiekkolaukauksia makuuhuoneen ulkoseinään. Kaupunki tuo pihalle moottorisahan ja ryhtyy kaatamaan mäntyjä. Hyviä puita. Nuoriso huudattaa autoradiosta jotain jytkettä, josta ei erota, mitä se on. Mutta isosti kuitenkin. Tai sitten joltakin karkaa koira jossain toisella planeetalla ja se raukka osaa tulla juuri tuohon ikkunan alle haukkumaan hätäänsä. Jos ei muuta, niin kissa onnistuu kuin onnistuukin kaivamaan jostain kolosta jonkin tuhannesti kilisevän, kolisevan ja rämisevän esineen, vaikka lattia on kontattu ja tarkistettu kolmeen kertaan.

Ja silloin se hetki on ohi.


Mutta annas olla, kun vauva on hereillä ja tuntuu siltä, että kaipaisit kipeästi juttu- ja kahvittelukaveria. Kun on niitä päiviä, jolloin huomaat elämäsi olevan pelkkää astian- ja pyykinpesukoneen täyttämistä ja tyhjentämistä, ruokapöydän aluksen ja suttuisten naamojen pyyhkimistä ja paperinpalasten kaivamista ulos vauvan suusta. Ei ristin sielua. Ei ääntä, ei liikettä. Hyvä jos talitiaisia näkyy. Ja jos näkyykin, niin varmasti ne eivät laula.

Onkohan tämä se sama ilmiö, josta tupakoivat tuttavani ovat kertoneet. Että kun seisoo bussipysäkillä ja tarkistaa kellosta, että ehtisi ihan rauhassa poltella yhden. Ja juuri kun saa savukkeen sytytettyä, niin se bussi tulee.


PS. Ihanat ovat kutsuneet minut leikkiin. Kiitos siitä! Helmisade haastoi minut kertomaan itsestäni kymmenen totuutta. Koska haluaisin jättää edes jotakin arvailun varaan, kuittaan haasteen viittaamalla vanhempiin postauksiini, jossa salaperäisyyden verhoa on jo raoteltu. Tylsä minä. Sen sijaan Tanjan leikki on kohdallani uusi ja ennen näkemätön ja siksi taidan palata siihen myöhemmin.

PS. Onko joku huolissaan maratoonarista? Syytä on, sillä radan varrelta on tihkunut tietoja, joiden mukaan noviisi olisi tökkinyt oikean kätensä etusormen aivan tunnottomaksi kaksimillisillään ja olisi joutunut huilaamaan ensiapuryhmän telttaan. Urheiluvamma! Se tästä vielä puuttui!

10 kommenttia:

  1. Voi miten tuttua. Tähän voisi myös lisätä (sattunut allekirjoittaneelle) sen että juuri kun olet saanut känkkäränkkä vauvan nukkumaan vaunuihinsa ulos ja kerkiät sekunnin puhaltamaan, niin eikös samassa pihalle singahda iso traktori kuorimaan jääkerrosta.

    VastaaPoista
  2. Onneksi tààllà ei ole lehtikauppiaita, eikà tàssà talossa asu muitakaan vakituisesti. Mutta kun ajattelin mennà siestalle, piazzan korjaajat laittoivat kaikkein kovaàànisimmàn koneensa kàyntiin. Se siità siestasta. Eikà tartte ajatella ikkuinoitten pesua. Saisi olla aina pesemàssà. Kohta ei làpi này! Arvaapas muuten, onko noilla miehillà kuulosuojaimia? Ovat sitten vanhempina kuuroja. Ihan takusti. Mutta kyllà se siità/tàstà!

    VastaaPoista
  3. Urheilija ei tervettä päivää näe, eli maratoonari on oikea urheilija, todistetusti! Nyt vaan huoltojoukot hommiin ja teippiä sormeen!

    VastaaPoista
  4. Voi voi, just tuotahan se. Muulloinkin kun perjantaina 13. päivä. Tai sitten puhelin ei soi viikkoon, mutta sitten harvoin kun sinulla on vieraita tai olet itse jossain, puhelin soi koko ajan!

    VastaaPoista
  5. Soile: Unohdin tuon kokonaan. Meillä tämä nykyinen ei suostu nukkumaan vaunuissa, joten me tapellaan ihan vaan sisätiloissa.:)

    Lissu: Kenelle tästä voisi valittaa, fyysikoille? Kuuluvatko ilmiselvät luonnonlait heidän toimialaansa?

    Mammutti: Löytyisi Hello Kitty -laastari. Toimiskohan tuo?

    Pikkusisko: Eikö ole kummallista? Tässä olisi ilmiselvä tutkimuksen paikka!

    VastaaPoista
  6. Niin tai kun arkena ei millään jaksaisi nousta töihin ja viikonloppuna näin vähän vanhamman lapsen äitinä saisi nukkua pidempään, niin sitten ei nukuta ollenkaan.

    VastaaPoista
  7. Niin, että CARPE DIEM siinä sitten:)

    VastaaPoista
  8. tinttarus: Sinäpä se sanoit! :DDD

    VastaaPoista
  9. Just tota. Ja kun on se yksi aamu viikossa, ettei tarvitse herätä kukonlaulun aikaan, niin eikös pienin ala tökkimään kylkeen, että Äiti, joko on aamu? ja suurinpiirtein juuri silloin kukonlaulun aikaan, vaikka muina aamuina nukkuu tyytyväisenä PALJON myöhäisempään. Tai sitten se uskomaton asia, että kun yritän kaivaa esim. sitä ompelukonetta kaiken rojun alta esiin ja ehkä vaikka voisin ommella jotain, niin juuri silloin (vaikka tilanne oli rauhaisa siinä vaiheessa, kun päätin lähestyä konetta) alkaa tappelu jollain suunnalla tai joku uskaltaa tulla mulle vinkumaan että Äiti, ei oo mitään tekemistä!!! Että kun tekis mieli kiljaista, et tiiäks kuin paljo mul olis tekemistä, mutten koskaan ehdi!

    Toivon sulle ensi viikolle onnistuneita päiväunihetkiä! :)

    VastaaPoista
  10. Satu: Kiitos. Tähän on jo totuttu, ei haittaa. Kiinnostaa vaan, että miten se voi olla mahdollista, että aina. Ihme homma. :)

    VastaaPoista