28.7.2009

Blondi touhuaa

Sarjassamme "Tämän olisin voinut jättää väliin" esitämme jakson "Tollon töitä", jota emme yksinkertaisesti voi suositella kenellekään.

Koko juttu sai alkunsa oikeastaan jo syksyllä, kun minut komennettiin pitkälle sairauslomalle potemaan raskauttani. Piti levätä. Oli hyvää aikaa käydä läpi valtaisat käsityölehtipinot pitkästä aikaa. Oikein ajan kanssa ja huolella. Siitä poikii todennäköisesti vielä monta muutakin surullista tarinaa. Koska taloudessamme asustaa eräs viisvee, iskin silmäni Suuressa Käsityölehdessä (11-12/2002) olleeseen virkattuun prinsessakruunuun. Miten ihana yllätys siitä tulisikaan! Ohjeen ehdottomasti vaatimaa kultalankaa ei löytynyt mistään. Jo siitä olisi pitänyt ymmärtää, ettei projekti olisi meikäläistä varten. Mutta minulta puuttui herkkyys lukea enteitä. Unohdin koko jutun, kunnes kirottu Novita toi syksyn 2009 lankansa kauppoihin.


Virkkaushan sujui kuin lasten leikki, ei siinä mitään. Tai sujui siis sen jälkeen kun olin hylännyt ne kaksi vanhaa morsiuskruunun ohjetta, jotka löysin kirjastosta lainaamastani ikiaikaisesta virkkauskirjasta, jonka ohjeet eivät auenneet minulle parin päivänkään väännön jälkeen. Silloin jo sapetti ja olisin varmasti heittänyt koukun ns. tiskiin, jos olisin tiennyt, että peli oli virkkausosuuden päätyttyä vasta alussa. Ehei, nyt se vasta alkaisi. Kruunuhan piti tärkätä. Niin pöljä ei lapsi ole, että sille voisi kruunuksi uskotella kullanväristä lerpaketta, joka putoaa korvilta kaulaan. Olin toki tietoinen Vilman ja Jatan töistä, mutta minusta heidän tärkkäyksessä käyttämänsä aineet kuulostivat sen verran hard corelta lapsen päähän tulevan tavaran kovettamiseen, että päätin tyytyä morsiuskruunujenkin tärkkäyksessä käytettyyn mummojen konstiin: sokeriin. Vähänpä tiesin.

Kruunun virkkaus on aloitettu rautalankarenkaan päälle. Rengas on mitoiltaan viisveen päänympärys ja langan avulla päänympäryskohtaa oli muutoinkin helppo muotoilla myötäilemään lapsen kallon muotoa. Pujotin kruunun pahvista värkkäämäni rullan ympärille. Rullan ja kruunun väliin olin kietonut harson, koska en ollut varma, tarttuuko pahvi tai sen väri kiinni sokerista tahmeaan kruunuun. Sokeritärkin ohjeen löysin netistä: siellä suositeltiin suhdetta "kaksi osaa vettä, yksi osa sokeria". Näin edettiin. Kruunu pingotettiin märkänä nuppineuloin harsoisen pahvirullan päälle ja laitettiin parvekkeelle kuivumaan kissan ja lasten ulottumattomiin ja sitten odoteltiin. Elämä hymyili.

Kruunun kuivuttua se oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei mitään. Tässä vaiheessa soitin äidille, joka kehotti lisäämään sokerin määrää. Näin tapahtui - aika monta kertaa. Lopuksi sokeria oli niin paljon, ettei se enää sulanut veteen vaan levittelin raivoissani kiteistä sokeria ympäri kruunua niin, että kuivuttuaan sokeri rapisi pitkin parveketta. Kruunu lerputti, mutta harso pysyi pystyssä ilman pahvia. Tässä vaiheessa en ollut enää pitkään aikaan jaksanut pingottaa kruunua nuppineuloilla. Koska olin tyrmistynyt, vihainen ja kuumeessa oli syytä pitää tuumaustauko. Se oli suotavaa myös siksi, että parvekkeella alkoi olla ahdasta: ampiaiset olivat keksineet kruununi, johon oli hyvinkin uponnut jo kokonainen pussillinen taloussokeria.


Seuraavalla rautakauppareissulla ostin lakkaa. Suihkutettavaa tietysti, koska näin jälkeenpäin ajateltuna se pensselillä levitettävä olisi varmasti pitänyt paremmin. Sumutin pullosta harmaata lakkapilveä kruunun ylle useammankin kerran. Aine oli vaarallista hengitykselle, joten en hengittänyt. Minulla on hämärä muistikuva aviomiehestä, joka katseli touhua parvekkeen lasin ja harmaan lakkasumun takaa; näytti kuin hän olisi pidätellyt naurua tai kyyneliä, en ole varma kumpaa. Kruunu ei kovettunut. Seuraavaksi kokeilin kynsilakkaa, se toimi. Mutta koska kynsilakkapullot ovat niin turkasen pieniä, luovuin ajatuksesta. Olisi pitänyt ostaa lähimarket niistä tyhjäksi. Ampiaiset olivat kadonneet. Otin ja pesin kruunun puhtaaksi kaikista tököteistä. Olin erittäin pahalla tuulella. Jätin kruunun parvekkeelle. Tiedättehän: poissa silmistä, poissa mielestä.


Jostain syystä päätin yrittää vielä kerran. Palasin alkuperäiseen ajatukseeni sokerista. Tein seoksen suhteessa "kaksi osaa sokeria, yksi osa vettä". Tein uuden pahvirullan ja pingotin kruunun; huonosti, mutta kuitenkin.Yritin nostattaa toiveikasta mielialaa soittamalla vanhaa soulia. Mitä opimme? Sokeriseoksen koostumus miellyttää ampiaisia erityisen paljon. Kruunu ja parveke on mustanaan surisevia, jotka ilmeisesti syövät sokerin pois. En pääse parvekkeelle kastelemaan kukkia, en hakemaan yrttejä. Että kovettuiko kruunu? Ei kuulkaa kiinnosta tippaakaan. Lapsi saa nyt tulla toimeen tovin ilman prinsessatouhuja. Onneksi hän on myös asuinalueemme hallitseva saappaanheitonmestari omassa ikäluokassaan. Keskitytään vaikka siihen. Se kuulostaa hyvältä.

16 kommenttia:

  1. Olen aina ihmetellyt blogisi otsikkoa (sen alkuosaa siis)ja taman jalkeen se vaikuttaa ihan jarjettomalta! Kiitos paivan parhaista nauruista.

    VastaaPoista
  2. Voi mahotonta, mikä tarina! Voi sua raasua, tajuan tuskatilasi ihan täysin! Mulla on sellasta nestemäistä tärkkiä, ja harsomaiset jutut olen saanut sen kanssa kovaksi, muuta en ole kokeillut. Toi saappaanheitto kuulostaa nyt kyllä ihan hyvältä ratkaisulta tähän, mutta toisaalta...tuo kruunukin on tosi hieno...

    VastaaPoista
  3. Voihan rinsessan ruunu! Kukaan ei ainaskaan voi väittää, ettet ole yrittänyt. Hieman on vaikea olla hymyilemättä. Sorry!

    VastaaPoista
  4. Olen Elenan kanssa samaa mieltä, teidän arjesta on harmaus kaukana. Tuo lanka taitaa olla enimmäkseen keinokuitua? Vaikeuttaakohan se tätä mission impossiblea?

    VastaaPoista
  5. Vaikket tärkkäyksen saloja olekaan vielä onnistunut selvittämään niin on sulla sentään sana hallussa :D

    VastaaPoista
  6. Kiitokset kommentoijille myötäsurusta ja -ilosta. Eihän tässä enää voi kun nauraa. Mies tuli reissusta ja vinkkasi, että ampiaisetkin saattavat hämärän tullen mennä "pehkuihin". Odotettavissa siis yöllinen isku parvekkeelle. Ja joo, mietin tuota langan koostumusta itsekin. Viskoosia enimmäkseen, voisikohan se vaikuttaa..

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti Päivän Paras :) Kiitos kun jaoit tämän seikkailun kanssamme :)

    VastaaPoista
  8. Aina kaikki ei tosiaan mene niin kuin "elokuvissa", mutta sinulla on kunnioitettavaa kärsivällisyyttä! Loistava tarina. Toimisikohan, jos sivelisi kruunun erikeeperillä?

    VastaaPoista
  9. AnniKainen: Kiitos. Surullinen tarina pakkonielteestä. Tällaistakin voi käsityöharrastus olla.

    Pikkusisko: Kävi myös mielessäni. Mutta tuumin sitten, että menee varmaan aika pahan näköiseksi. Siis se kruunu.

    VastaaPoista
  10. Mikä kärsivällisyys! Toivottavasti voit kirjoittaa joku päivä, että lopussa kiitos seisoo.

    VastaaPoista
  11. Täällä hihitän kippurassa ja yritän olla herättämättä jo nukkumaan ehtinyttä perhettä. Vaikka nauraa ei kyllä saisi, kun toinen kaikkensa antaa lapsen prinsessaleikkien eteen.Olet sinä kyllä sitkeä sissi.

    Erikeeperiä, jota hieman laimentaa vedellä kokeilisin minäkin.Ainakin kangasta laminoidessa pinta on jäänyt seoksella suhteellisen kirkkaaksi.

    VastaaPoista
  12. Otin hetken itselleni ( siis yritän selvittää nuppia maalihuuruista ennen nukkumaan menoa ) ja luin muutaman tarinan taaksepäin. Kiitos naurahduksista ja hyvästä tuulesta. Saappan heitto on uljas laji!

    VastaaPoista
  13. oot sinä sitkeä sissi!

    mitäs jos tekisit erikeeperistä ja vedestä jonkinmoisen litkun ja kokeilisit sillä?

    VastaaPoista
  14. Kiitos hyväntuulisesta päivän alusta, luin muutaman kirjoituksen taaksekinpäin. Saappaanheitto on uljas ja hieno laji.
    Siitä on hyvä lähteä etenemään.

    VastaaPoista
  15. Älkää yllyttäkö hullua! Tuo erikeeperin lantraaminen vedellä kuulostaa sen verran mielenkiintoiselta, että yritän sitä varmasti johonkin joskus. Mutten sano, että tähän kruununtekeleeseen. Se vaatiipi taas hiukan taukoa. Ymmärtänette syyn.

    VastaaPoista
  16. Mitä tuohon enää voi sanoa? Kiitos, että jaoit tämän, ja mojovat onnittelut sitkeydestä sekä kaikesta huolimatta kauniista kruunusta:)

    VastaaPoista