30.6.2009

Projektia pukkaa

Lupasin Hänen Korkeudelleen laittaa tämän kamarin kuntoon ennen synttäreitä.



Synttäreihin on aikaa kaksi viikkoa eli kiire tulee. Huone ei kaipaa onneksi kuin pientä pintaremonttia ja uutta ilmettä, mutta hommaa on siinäkin kylliksi. Ja kun ei voi yötyönä tehdä; neiti Prinsessa tietysti nukkuu kamarissaan. Projekti on jo polkaistu käyntiin. Uusi verhokangas odottaa ompelua, prinsessakatos on mallailtu paikoilleen ja piirustuspöytä kannettu pihalle nauttimaan helteestä.



Pöytä on kulkenut mukanamme kauan. Se on kaupasta uutena ostettu, täyttä puuta. Edellinen kissamme oli erityisen mieltynyt täyspuisiin huonekaluihin. Mitä vanhempi ja mitä arvokkaampi isäntäväelle, sen parempi. Kissa siirtyi autuaampiin maisemiin jo yli kolme vuotta sitten. Sen verran on henkilökunta häntä rakastanut, että raaskii aloitella kynsimisjälkien peittelyä vasta nyt. Ja ei tarvitse keisarin kääntyä uurnassaan; en ihan kaikkia siloittele. Pitäähän ne elämisen jäljet näkyä. Kissankin.



Neiti prinsessa ei halua, että pöydästä tulee "vanhan" näköinen. Olen pohjamaalannut, paikkaillut keisarin tekosia sekä hionut pöydän ja minusta se alkaa näyttää aika kivalta. Olen yrittänyt kääntää neidin päätä, mutta ei, hän haluaa kiiltävän valkoisen tasaisen pinnan. Prinsessoilla ei kuulemma ole kulunutta pintaa. Harmi.

Loppuun päivän puutarhauutinen, suorastaan pommi tämän tasoiselle viherpeukalolle: NE aukeavat!!!!!!!!!! Voi mahoton tätä onnen määrää!

7 kommenttia:

  1. Tuohon Hoviin haluaisin apulaiseksi hommiin kuin hommiin: keittioon, puutarhaan tai ihan Prinsessan hovimummeliksi! Onnellista valmistautumista synttareihin.

    VastaaPoista
  2. No oletko sina sitten Kuningatar vai Kamaripalvelija?

    VastaaPoista
  3. Mulla on samannäköinen pöytä työn alla. Olen hionut sitä pihalla eräänkin kerran, nyt on onneksi menossa jo maalausvaihe. Maalaus on yllättävän vaikeaa...argh.

    Avautuva pioni on (lähes) kauneinta mitä tiedän.

    VastaaPoista
  4. Voi peijakas, mun pionit ovat vielä visusti pienellä nupulla. mutta perässä tullaan. toivottavasti en ole reissussa silloin kun ilotulitus alkaa.

    karstat on hyvä olla. varmuuden vuoksi.

    ps. lissu saa tulla myös meille kamarineidoksi :D (ja tuleekin)

    VastaaPoista
  5. Ihanan, hyväntuulinen kirjoitus :)

    Meilläkin oli aikanaan hyvin ylväs kissa. Herra ruhtinaaksi nimitimme Onni Oskaria, joka on jo autuaammilla mailla.

    VastaaPoista
  6. Näin myös tänään yhden prinsessan, kaksi kuukautta ja risat ja hymyili jo tietävästi. Sekoittanut isojen veljien pään jo täysin.... Sellaisia ne prinsessat taitavat olla, tietävät makunsa.

    Meillä ei ole prinsessaa, muttei taida olla prinssejäkään, ovat tällä hetkellä hernepyssytaistelijoita ;-)

    Teidän pöydällä on mukava tarina.

    VastaaPoista
  7. Olisin mielelläni kuningatar, mutta hommat ovat kyllä enemmän palvelijan, kyökkipiian tai sekatyömiehen hommia. Välillä pitää olla myös vääpeli; prinsessalla on kovin valikoiva kuulo eivätkä kaikki komennot tahdo mennä perille. Meillä ei ole kokemusta prinsseistä eikä hernepyssytaistelijoista. Keisari meillä oli; tämä nykyinen kissa on lähinnä hovinarri tai kiertelevä ilveilijä.

    VastaaPoista