31.5.2009

Trio Tulppaani

Rakastan valkoisia kukkia. Valkoisia tulppaaneja löytyy pihaltamme useampaa eri sorttia; olen jo kauan sitten pudonnut kärryiltä niiden nimien tai lukumäärän suhteen. Jotkut ovat jääneet yhden kevään tähdenlennoiksi, jotkut joutuneet myyrän suuhun ja eräät tuottavat kukkia vuosi vuoden jälkeen. Niin minusta tuntuu, vaikka totuuden nimissä tuikin joka syksy multiin kasapäin valkoisten tulppaanien sipuleita. Jotta niitä riittäisi varmasti jokaiselle keväälle ja alkukesälle. Juuri nyt kukkaloistoaan aloittelevat suosikkini tässä valkoisessa hattarassa; tulppaani, jonka valkoisissa kukinnoissa on aavistus vihreää raitaa. Ah ja voih.


Vaikken olekaan mikään revittelijä, joskus tekee mieli kokeilla jotain uutta. Pienellä pihalla pitää mielestäni pysytellä kohtuudessa myös värien puolesta, siksi uutuutenikin ovat yleensä noudatelleet tuttua kaavaa valkoinen-vihreä- sini/violetti koristettuna aavistuksella hentoa roosaa. Tylsää ja ehkä vähän romanttista? Viime syksynä ostin kuitenkin jotakin ihan muuta. Muistin ostaneeni, mutta en muistanut mitä. Nyt se selvisi: minulla on mustia tulppaaneita! Ja voi Luoja, miten ne ovat kauniita! Näitä lisää!

Sitten on tämä häirikköosasto. Huligaanit, kuokkavieraat, tungettelijat. Keltainen on ollut minulle vaikea väri aina. Se on iloinen ja kaunis, sitä en kiellä. Mutta omaan pihaani en sitä haluaisi, enkä oikein sisällekkään. Vaikka poikkeuksia on: äidiltä saamani keltainen kurjenmiekka ja yksi olohuoneen seinistä. Ja nämä juuttaat. Edellisen asukas lienee istuttanut joskus kampakeraamisella ajalla pataljoonan verran keltaista ja punaista tulppaania, jonka olisi pitänyt hävitä jo ajat sitten kaikkien todennäköisyyksien lakien mukaan. Sen verran on maata käännetty ja penkkien paikkaa muutettu. Mutta ei. Tämä orkesteri pukkaa jopa nurmikon läpi helottamaan ihan tarhurin kiusaksi. Näen nämä joka aamu ensimmäiseksi kurkistaessani keittiön ikkunasta ulos. Ja ne ottavat pattiin. Kuten voikukatkin. Mutta koska olen hentomielinen ja ehkä vähän uteliaskin, olen antanut niiden jäädä. Saa niistä maljakkoon kolme-neljä kimpullista keltaista päivänpaistetta. Mokomista.

4 kommenttia:

  1. Minullakin nuo mustat tulppaanit juuri kukkivat! Kasvattivat vain turhan pitkän varren, en tiedä mistä syystä. Jänniä nuo värijutut, suurin osa kasveistani on keltakukkaisia. Ja kevätkukkijoita... Pitäs löytää jotain kivoja loppukesästäkin kukkivia.

    VastaaPoista
  2. Tuo valkoinen hattara on ihana!

    Minäkään en tykkää keltaisista kukista. Yhden sortin piisku ja nappikukka käy - siis omassa penkissä. Valkoisesta olen pitänyt vasta muutaman vuoden. Ennen vain punaisen sävyt olivat sallittujen listalla. Olenpas ahdasmielinen.

    VastaaPoista
  3. Eikös olekin kumma että ne, mitä kukkapenkkiin ei haluaisi, kukoistavat kaikkei komeimmin ja ne mitä niin vaalisi ja haluaisi menestyvän niin ei.

    Meillä on kans sotatila voikukkien kanssa eikä keltaisia kukkia ole pari korookusta ja narsissia enempää. Mun sydän sykkii pinkeille ja liiloille kukille.

    VastaaPoista
  4. Nasti: Nyt kun sanoit, niin minäkin huomasin keskittyneeni kevätkukkijoihin. Eipä ole juuri muuta. Syyshortensia. Ja sitten näitä yksivuotisia kesäkukkia.

    Satu: Kiva kun on muitakin ahdasmielisiä. Joskus ihan nolottaa sellaisten avaramielisten joukossa. Ei viitsi sanoa mitään. Toteavat kuitenkin, että höpöhöpö, mitä nyt muutamasta voikukasta.

    Soile: Mulla on sellainen voikukkarauta. Ei se mitään auta, joka kesä sama show sen kanssa, mutta onhan se makee. Siinä purkaa kaikki stressit ja ahistukset, kun saa ladata ja vetää ja nykäistä ylös; olo on kuin Terminatorilla. Sen jälkeen sitä jaksaa taas hymyillä perheellekkin.

    VastaaPoista