5.5.2009

Naurua


Pienin on keksinyt kätensä. Ne tarttuvat joka paikkaan ja vetävät tavaroita lähemmäksi. Tahattomasti ja tahallisesti. Tänään löysin lapsen peittonsa alta; hän oli vetänyt ohuen flanellipeittonsa päänsä ja ylävartalonsa ylle, eikä hänestä näkynyt kuin viuhuva jalkapari. Säikähdin, mutta onneksi en ehtinyt vetää peittoa pois. Sen alta kuului riemastunut, kupliva, oikea iloinen nauru. Ensimmäistä kertaa. Lapsella oli hauskaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti