25.4.2009

Kukkasipulien surma

Vainooja jyllää kukkapenkissäni. Myyrä sen täytyy olla. Se juutas on kaivanut pieneen penkkiini useita lapsen nyrkin mentäviä koloja tarkoituksenaan ilmeisesti lähestyä pahaa aavistamattomia sipuleita herkuttelumielellä. Onhan sillä nälkä. Totta kait. Ja talvi oli pitkä ja eväät vähissä. Mutta silti se pirulainen ottaa pattiin! Toissa keväänä joku sen heimoveli katkoi liljan varret sitä mukaa kun varrelle tuli vähänkään mittaa. Keräsi niitä kuin leikkokukkia. Ihmettelin aikani, kunnes eräänä aamuna näin peijakkaan itse teossa. Minkä minä sille mahdan? Kaikki seutukunnan vapaana juoksevat kissat: täällä olisi kukkasipuleilla marinoitua myyräpaistia! Pitikö oma sisäkissa köyttää tuohon penkin reunaan möröksi?

Tämä murhenäytelmä ei kuitenkaan aivan onnistunut pilaamaan päivääni. Oulun(kin) korkeudella saatiin nauttia lämpimästä päivästä ja pihatöissä hurahti tunti jos toinen. Useammassa penkissä pilkistelee keväänvihreää; jopa Jumalan hylkäämässä penkissä on myyrän ketaleen jäljiltä elämää. Jättilaukka, liljat, pioni ja tulppaaniparat - vieläkö on toivoa?


Pionin punaiset alut jaksavat ilahduttaa. Näkyykö tuossa nyt sitä juurenniskaa, josta kukkakirjoissa puhutaan? Pitääkö lisätä multaa vai antaa olla? Joku pioninhoidossani joka tapauksessa mättää, sillä kolmesta yksilöstäni vain yksi on tähän mennessä tuottanut kukkia ja sekin vähänlaisesti. Kaikkea ei valitettavasti voi laittaa myyrän syyksi.:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti