4.12.2016

Pitkästä aikaa, terve!

Onni täällä, moi. Sen neulovan naisen kissa. Tarkemmin: se toinen niistä. Se komeampi, linjakkaampi ja fiksumpi, jos minulta kysytään. Siltä naiselta teidän ei kannata asiasta kysellä. Sen mielestä alan tulla vanhaksi. Eikä se tykkää ollenkaan, kun herätän sen öisin naukumalla sulokkaimpia serenadejani. Harva se yö. Vei minut lääkäriinkin, koska kuulemma huudan kamalasti ja koska nyt tämä mekastus saa riittää. Se vei minut yhdelle toiselle naiselle, joka ymmärtää yleensä kehua pyöreitä poskiani. Mutta muuten se on sitä ensimmäistäkin naista kamalampi; pistelee neuloilla ja vaikka mitä. Ja käyttää puntarilla. Olin muuten laihtunut miltei kilon, mutta kukaan ei ollut painonpudotuksesta tällä kertaa iloinen. Ihme sakkia.


Se neulova nainen syöttää minulle nykyään jotain, jota se nimittää lääkkeeksi. Yleensä tykkään syödä, mutta kaikki, mitä lääkkeeksi kutsutaan, on poikkeus. Kamalaa tavaraa, mutta saan kuulemma tottua asiaan, sillä se lääkekuuri ei lopu ennen kuin tästä kissasta päättyy veto. Että on tässä ollut meikäläisellä kaikenlaista. Eikä tässä vielä kaikki, ei tietenkään. Se neulova nainen väittää, että minulta on lähtenyt korvista karva. Karva! Voitteko ymmärtää? Olen kuulemma miltei kaljukorvainen kissa. Se liioittelee tietysti, kuten aina, mutta sen mielestä tarvitsen korvieni suojaksi jotain, kun ensi viikolla taas menemme lääkäriin. Ettei pakkanen puraise.


No, se naisihminen neuloi minulle paidan. Taas! Tämä on tosin hupullinen, uutuus meikäläiselle, mutta suoraan sanottuna se ei tee paidasta yhtään sen parempaa. Puin sen toki päälleni, tottakait, jääkaapin valtiattaren kanssa on hyvä olla väleissä, mutta muuten olin oikein hankala. Kylmäkin oli, eikä se huppu edes pysynyt päässäni siinä kiemurrellessa. Nainen tutkiskelee tuolla nyt sitä huppua ja suunnittelee jotain nappisysteemiä leuan alle, jotta se pysyisi napakammin kiinni. Väittää päänaukkoa liian laajaksi. Ymmärsi kuitenkin tarjota minulle jokusia herkkunappuloita vaivan paljaksi, joten ehkä tästä selvitään. Ainakin siihen ensi viikon lääkärireissuun asti.

Sitä vielä, että nythän on taas se aika, kun on papereita mitä rapistella ja nauhoja, mitä pureskella. Keittiössä pyöritään enemmän kuin ennen ja aina sieltä kissoillekin jotain tippuu. Me ollaan Lystin (se on se toinen kissa, se pöljä, jolla on hirveän karvaiset korvat) kanssa jo vähän odoteltu, että milloin ne tuovat meille kuusen sisälle. Voi olla, että minulla on jo ikää ja karvat tippuvat, mutta odottakaas vaan, kuusi kaatuu vielä komeasti. Ja entäs ne kuusen joulupallot sitten? Ai, että! Niitä kun yöllä kaksissa kissoin irroitellaan kuusesta ja laitetaan pomppimaan pitkin portaita alakertaan asti, niin saa se neulova nainenkin öihinsä vähän vaihtelua. Se voi joulun jälkeen taas pelkkä serenadikin kuulostaa ihan eri raikkaalta. Vai?


Malli: Cat Hoodie, suunnittelija Kristin Roach. Ilmainen ohje Ravelryn kautta täällä (klik). Se neulova nainen ei tosin mennyt ihan ohjeen mukaan. Vartalo-osaa pidennettiin ja hupussa mentiin miten sattuu, mutta silmukkamäärät taisivat pitää. Hupusta tuli liian löysä, resori saisi olla napakampi. Jatkotoimenpiteitä mietitään. Sydänkuvio on pistelty selkään neulalla ja alpakkalangalla jälkikäteen.
Langat: Kolmea eri harmaata. Tumman harmaa Dropsin Nepalia, toinen vaaleanharmaa saman firman Karismaa ja toinen vaalea jotain, mitä ei voi muistaa. Ei haisuakaan menekistä, eikä ole sillä naisellakaan.
Puikkoset taisivat olla peräti 5, 5 mm. Ei se nainen muista tätäkään. Pitäisiköhän sekin viedä lääkäriin?
Kissan fiilikset: Tulee ihan Väyrysen Paavo mieleen. Eikös se miettinyt sitä, että voiko ketutukseen kuolla? Vähän on sama tunne. 

27.11.2016

Harper

Olen monesti pohtinut sitä, mihin oikeastaan tarvitsen ns. neulejonoa. Onko siitä mitään hyötyä? Ei puhettakaan, että sieltä ottaisin järjestyksessä neuleita puikoille. Että eniten mieltä kuumottavat ja kiireisimmät mallit olisivat siellä piikkipaikoilla. Että siellä voisi huonomuistinen ja hektisen elämän tylsyttämä ihminen virkistää muistiaan tyyliin Ai niin! Tuohan mun piti!. Kissan viikset! Neulominen näyttää olevan intohimolaji. Jos jokin malli kuumottaa, se lähtee puikoille aika lailla pian. Jos kuumotus kestää minulle tyypilliset (ja hölmöt) neulon keskeneräisen ensin loppuun -tyyppiset aatokset, silloin se on totisesti ansainnut tulla neulotuksi. Tämmöiset kuumottavat mallit tulevat aina jonon ohi, puun takaa, syöksyen sivusta.

Tunnustan toki selaavani joskus myös jonoani. Yleensä minulla on silloin jokin lanka, jolle etsin mallia, mutta näin päin toimin hyvin harvoin. Tällä kertaa aloitin kuitenkin juuri näin: minulla oli Tampereen messuilta ostettu yksi vyyhti BrooklynTweedin Loftia (ah, miten tunnistinkaan itseni Hannen blogista, jossa hän kertoi ns. yhden vyyhdin ongelmasta), josta ajattelin pyöräyttää piposen, nyt kun vielä muistan. Ei löytynyt jonosta sopivaa mallia, ei tietenkään. Mutta sieltä jonon vierestä, puun takaa, syöksyi aivan uusi tuttavuus: Harper. Sellainen tuli neulottua, mutta ei kylläkään siitä Loftista. Välissä piti vähän purkaa ja vaihtaa lanka.


Malli: Harper, suunnittelija Julie Hoover, maksullinen ohje Ravelryn kautta täällä (klik). Ohje julkaistu BrooklynTweedin Winter15 -kokoelmassa. 
Lanka: Suomenlampaan villaa mustana ja valkeana. Langat ostettu paikallisista myyjäisistä vuosi sitten, toisessa vyyhdissa lukee Pukin tila, toisessa ei mitään. Langoissa on vahvikkeena nylonia, joten sukkalankaa, tosin paksuhkoa sellaista.
Puikkoset: Aloitus ja ekat kolme senttiä 3,5 mm ja siitä sitten maaliin saakka 4,0 mm. Pienemmilläkin olisi pärjätty.


Harperissa oikeat ja nurjat silmukat neulotaan kiertäen silmukoiden takareunoista. Tuloksena on erittäin joustavaa neulosta; tässä mallissa ei pään ympärysmitoilla ole minkäänlaista merkitystä - jos ja kun ollaan alle 60 senttisissä mitoissa. Jouston varjopuolena on neuloksen verkkomainen pinta, mikä ei välttämättä ole se fiksuin juttu meikäläisille leveysasteille ja varsinkaan tuulisen merenrantakaupungin asukkaalle. Alkuperäinen ideani oli sotkea harmonisesti okran sävyistä Loftiani ruskeaan TukuWooliin, mutta aika pian huomasin, että fingering-vahvuisella langalla verkkopinta jäi turhan reikäiseksi. Ohjeessa suositeltiin vieläpä 5,0 mm:n puikkoja, mikä tuntuu täältä pohjoisesta katsottuna suorastaan kahelilta. Päätin vaihtaa paksumpaan lankaan ja pienempään puikkokokoon. Siinä meni samalla myös harmonia, lopullinen väriyhdistelmäni lienee enemmänkin graafinen. Mutta se reikäongelma pieneni lupaaavasti.


Mutta annas olla, hyvä piponen siitä tuli. Tykkään kovasti pinnan ulkonäöstä ja myssyn muoto on hyvä. En kostuttanut pipoa enkä tehnyt mitään muutakaan, otin suoraan pitoon. Ilokseni muistin vielä kaivella kaapista vanhan, musta-valkoisen Frieze shawlini pipon kaveriksi ja tadaa: mullahan on setti! Kuvan neuletakki on vuoden alussa valmistunut retrotakki, jos jollakulla se kiinnostaa.

Niin, siitä neulejonosta vielä. Se Loft etsii edelleen malliaan, yhdet kivat lapaset kekkasin ja jostain sain päähäni neuloa yhden joululahjankin. Sanomattakin lienee selvä, että mikään näistä puikoille tulossa olevista asioista ei ole jonossani. Täytynee putsata koko jono. Sillä on selvästi intohimo päässyt pahasti väljähtymään.

20.11.2016

No, nyt on rouheata!

Olen tänä vuonna ollut kiitettävän reipas laittamaan hankkimiani lankoja puikoille perinteisen kaappimarinadin sijasta. Esimerkiksi kesällä Jyväskylän neulefestareilta hankitut vyyhdit ovat toimeentuneet kahdeksi huiviksi eikä niistä ole jäljellä kuin jämänöttösiä. Ja eilen sain valmista eniten poltelleen Tampereen messuostoksen kanssa - olkoonkin, että lanka oli paksua ja projekti pieni. Vielä kun ne kaikki keskeneräiset ja aloitetut neuloontuisivat sopuisasti maaliinsa..


Tampereen messuilla osuin Vuonue ja viipsinpuu -nimisen yrityksen osastolle. Jumitin ensin tuijottamaan maatiaiskanan höyhenistä tehtyjä korvakoruja, kunnes äkkäsin, että pöydiltä löytyi myös alpakkaa ja kainuunharmasta. Käsinkehrättyä ja käsittämättömän pehmeätä. Minäkään en ole niitä naisia, joilla on tapana hieroskella vyyhtejä poskiaan vasten, mutta tässä kohdin ymmärrän, että sellainen mielihalu saattaa jollekulle tulla. Sitten näin ne kainuunharmaksesta neulotut pipot. Harmaita, rouheita, maailman yksinkertaisimpia - ja jotenkin kovin suomalaisia. Minuun iski mieliteko. Sen nimi oli Copycat.


Malli: Peruspertsapipo 66:lla silmukalla ohutta 1x1 -ribbiä. Ei kavennuksia ennen viimeistä kierrosta.
Lanka: Käsinkehrättyä karitsan villaa kainuunharmaslampaasta. Ostin Vuonue ja viipsinpuun messukojulta 110 gramman vyyhdin, sitä jäi pallero paijattavaksi. Käsinkehrätyn langan epätasaisuus tuo hauskaa rosoa pintaan.
Puikkoset: Loin silmukat 4,5 mm:lla ja neuloin niillä yhden kierroksen, minkä jälkeen vaihdoin kutosiin.
Ongelma: Kaikki haluavat tämän pipon, jopa kissa. 
Plussaa minulle: Mallasin silmukat oman pääni mittojen mukaan.
Miinusta minulle: Ribbi-juutas joustaa ja myötäilee niin, että pipo mahtuu/sopii muillekkin hakukkaille.


Muistan kyllä vakuuttaneeni paluumatkalla junassa Soilelle, että neulon kesken olevan briossihuivini loppuun ennen kuin korkkaan yhtään messulankaa. Mutta aijai, anteeksi Soile, se lupaus ei kantanut pitkään. Nyt on pipo, mutta se, saanko sitä itse pitää, on toinen juttu. Sympaattinen piponen iski jostain syystä taloutemme nuorisoon samalla voimalla kuin Antti Tuiskun Sata salamaa. Täällä pidetään tästä harmaksesta vielä kisat, sanokaa mun sanoneen.

19.11.2016

Maalaishiiret kaupungissa

No niin! Nyt, vihdoinkin, olen käynyt, nähnyt ja kokenut Tampereen paljon puhutut ja kehutut Kädentaidot -messut. Tunnustan ja totean heti, että kaikki puhe ja kehu on ollut täysin ansaittua. Oli meinaan tapahtumalla sen verran kokoa ja substanssia, että siinä meinasi pienempiin kuvioihin tottuneilla pohjoisen naisilla mennä pasmat jokseenkin sekaisin. Koetimme tietysti olla ölövinä (oululainen ilmaus), kun muutakaan emme voineet. Otimme heti kärkeen kaveriselfien ja yritimme jopa duckface -ilmettä, koska sellainen on kuulemma suuressa maailmassa tapana. Ensivaikutelma, se on tärkeintä. Bloggaaja -passit tiukasti huiveissa kiinni olimmekin sitten valmiina kierroksellemme.


Olen äärettömän kiitollinen siitä, etten ole kiinnostunut kaikesta. Jos olisin, yksi perjantaipäivä ei olisi riittänyt mihinkään. Mutta jos ihminen haluaa kaivella esim. pääsääntöisesti lankaa ja vain sivusilmäillä muuta, niin kahdeksan tuntia yhdellä teetauolla riittää vallan mainiosti. Näin siis hyväkuntoisessa seurassa, joka jakaa aika lailla jetsulleen samat intohimon kohteet. Jopa ihanaiset kangaskaupat rajautuivat toivelistaukselta pois, sillä ompelutarpeita ei juuri nyt ole. Ohitin tyynesti esim. lempparitrikookangaskauppani, Verson puodin, mistä voisin myöntää itselleni jonkintasoisen mitalin. Sen verran kuitenkin poikkesin polultani, että kävin tarkastamassa merinovillakankaat Käpysen ständillä, mutta ei, en sortunut sielläkään.

Mutta ne lankakaupat, ne ovat sitten kokonaan toinen juttu. Siellä seireenit lauloivat, eikä minusta ollut niitä vastustamaan. Titityylle oli tietysti päästävä, vieläpä ensimmäisenä, mutta toivelistalla olivat myös mm. Snurre, Kerä ja Lentävä lapanen. Voi pojat, sitä aavaa lankakarkin merta! Tuntui, että sitä jatkui silmäin kantamattomiin. Ja siellä pitäisi sitten pienen ihmisen tehdä valintoja. Vieläpä viisaasti. Syvä huokaus.


Mielihaluni vetävät sekä käsinvärjättyjen, värikylläisten merinolankojen suuntaan että rouheiden kotimaisten villojen puoleen. Niitä molempia löytyy myös ostoskassistani: kotiintuomisina oli esim. Madelinetoshia ja Hedgehog Fibersia, mutta myös täysin vastustamatonta, värjäämätöntä kainuunharmasta tuoksuineen kaikkineen. Ja TukuWoolia tietysti myös! Meillä vierähti melkoinen tovi suomenlampaiden ja alpakoiden villoja silitellessä ja ainakin perjantaina yrittäjillä oli aikaa myös rupatella asiakkaiden kanssa. Viihdyimme esim. Rintalan Tilan, Ruukin kehräämön ja Vuonue ja viipsinpuun osastoilla. Viimeksi mainitulta ostin vyyhdin käsinkehrättyä kainuunharmaskaritsan villaa, joka oli heti tänä aamuna pakko laittaa puikoille. Mitä luksusta!


Paitsi lankaa, mukaan tarttui myös roppakaupalla hyvää mieltä ja inspiraatiota. Tekisi mieli tarttua useampaankin eri juttuun heti nyt ja kokeilla paria ideaa, joita reissun päällä tuli mieleen. Tilasin messutarjouksena uudistumassa olevan Taito-lehden, jonka myötä tekemisen ilosanoma saa vastaanottaa myös jatkossa. Sen verran villiinnyin heimolaisteni parissa, että minä, musta-harmaan vannoutunut ystävä, ostaa pläjäytin Kiss Kiss -taidesukkikselta KELTAISET sukkahousut (mutta ne olivat NIIN upeat! ja olisin halunnut niitä enemmänkin!) ja minä, ikävästi minimalismiin kallellaan oleva pukeutuja, huomasin miltei huumautuvani Carla country cottagen osastolla. Carlan osaston henki oli ihan kympillä mennyttä maailmaa ja koin hänen tapansa käyttää materiaaleja ja koristeita tavattoman virkistävänä. Ja kyllä, pitsiä ja satiinia tuli hankittua. Ihan vaan pienesti, tosin, ei kait se vanha koira enee kovin hevillä uusia tapoja opi.


Näin ensikertalaisen näkökulmasta voisi todeta, että messukeskusta ennestään tuntemattomana paikat löytyivät todella helposti. Ohjeistusta ja kylttiä oli tarpeeksi, ja bussi kuljetti suoraan paikalle ja takaisin. Messukarttojen tulostaminen ja kiinnostavien osastojen paikkojen selvittäminen on etukäteen ensiarvoisen tärkeätä eikä siitä todellakaan kannata tinkiä. Homma ei ollut niin uuvuttavaa kuin mitä pelkäsin; levähdyspaikkoja oli eikä kahvilaan, vessaan tms. olevat jonot olleet - ainakaan perjantaina - hankalia. Paikalliset ja kokeneemmat messuvieraat tiesivät kyllä varoittaa meitä keltanokkia siitä, että lauantaina meno on perjantaihin verrattuna moninkertainen ja ruuhka sen mukainen. Vaikka täältä Oulusta asti järjestetään erityisiä messumatkoja hotelliöineen, taitaa omatoimimatka silti olla kaikista sujuvin - ja myös edullisin - vaihtoehto. Sen olivat laskeskelleet myös muut, sillä aamuviiden jälkeen Oulusta lähtynyt juna kuljetti perjantaina poikkeuksellisen paljon käsityötaitoista, eri-ikäistä ja neulovaa väkeä. Hyväntuulinen jutustelu käsitöistä alkoi jo junassa. Ainoa, mikä minusta näin jälkeenpäin ajatellen on harmi, on se, etten ole suunnitelmistani huolimatta saanut reissua aiemmin aikaiseksi. Messuseura aikoi onneksi startata myös ensi vuonna, niin eiköhän tämä lysti jatku taas silloin. Ja sitten me voimme Soilenkin kanssa olla ihan oikeasti ölövinä ja esiintyä coolisti, kun emme enää ole messunoviiseja vaan peräti kokeneita kävijöitä.

Matkaseurana minulla ja Soilella oli Taina, jolla veri veti itse messuilla muuhun suuntaan, kuin lankojen luokse. Minulla oli messuille messuorganisaatiolta saatu Bloggari -passi.

13.11.2016

Joko tai

Niin se on. Huivit pukkaavat minulla tulemaan joko hitusen liian nafteja tai sitten aivan jotain muuta. Tämä eilen valmistunut kuuluu jälkimmäiseen osastoon. Se on valtava. Mutta mitäpä minä nenäliinoilla, iso ihminen.


Malli: Building Blocks, suunnittelija Stephen West (Ravelryssä täällä). Koko L.
Langat: Holst Garn Supersoft Uld (musta) yksi kerä, la BienAimée Tough Sock (Interstellar) vajaa vyyhti, la BienAimée Merino Singles (Pop Grunge) vajaa vyyhti, Madelinetosh Tosh Merino Light (Winter wheat) vajaa vyyhti sekä Hedgehog Fibers Skinny Singles (Fools gold) vajaa vyyhti.
Puikkoset 3,5 mm.


Huivi oli puikoilla sen verran rytyssä, että en tainnut oikein hahmottaa tulossa olevan asusteen leveyttä. Pähkäilin vain huivin korkeutta, jotta milloinka palkkeja olisi makuuni kylliksi, ja päädyin sen perusteella neulomaan suurimman koon mukaan. Ihan maaliin asti en päässyt, sillä Holst Garn otti ja loppui kesken viimeisen palkin toiseksi viimeisessä raidassa. Lopettelin huivin siihen. Ei puhettakaan, että olisin kostuttanut ja laittanut huivia pingotukseen - jo pelkkä kostean kankaan läpi silittäminen lisäsi kokoa siihen malliin, etten näin äkkiseltään tiedä, miten päin tämän kanssa ollaan. Toisaalta kun tarpeeksi monta kiekkaa kääntelen huivia kaulani ympärille, niin tulee se jossain vaiheessa huivin pää vastaan, joten eiköhän tämä tästä.


Viikko vielä ja sitten olisi messuamista luvassa Tampereen suunnalla. Mekin ajattelimme Soilen kanssa laskeutua täältä raukoilta rajoilta ihmisten ilmoille. Ehkäpä nähdään?

Edit. Unohtui Ravelry -linkki, se on lisätty.