14.1.2017

Lapaset sentäs

Täällä ei nyt oikein kulje. Noh, lapaset sentään sain tehtyä.


Vuoden vaihteen ykkösneuleeni, Andrea Mowryn Find your fade -hittihuivi, ajoi seinään viikko sitten massiivisten väriongelmien takia. Sain jostain päähäni, että kun kerran feidataan, niin sitten feidataan kunnolla eikä tehdä mitään selkeitä värinvaihtoraitoja. Stoppi tuli tilanteessa, jossa vaalenpunaisesta pitäisi päästä huomaamattomasti volyymia lisäämällä Louhittaren luolan pinkkiin sävyyn Ärjy. Siihen väliin ei taivu mikään jemmalangoistani eikä niiden yhdistelmistä. Tilasin hädissäni Titityystä apuja yhden vyyhdin verran, mutta se sävy oli ihan puhdas huti ja virhetikki. Sitten huomasin, että uusi lankaputiikki, Ilo, myy siilisukkalankaa minivyyhteinä ja tilata räväytin pari sellaista. Se paketti odottaa vielä postissa. Enempiä kokeiluja varani eivät kestä ja huivi joutuu telakalle odottelemaan sitä, että pääsen joskus asialliseen lankakauppaan ihan fyysisesti valkkaamaan värejä. Toivon kovasti, että Ilon tilaus pelittäisi ja saisin huivin pois käsistäni. Toivon myös, etten saisi niin usein kaikenlaisia typeriä päähänpinttymiä, niin kuin nyt tämä ajatus huomaamattomista väriliukumista. Elämä olisi huomattavasti helpompaa.


Huiviasian hyydyttyä päätin vihdoinkin neulasta itselleni islantilaisen kaarrokepaidan. Malli on ollut katsottuna jo pitkään ja värisävytkin olen päättänyt aikaa sitten. Projekti vaatii Léttlopia ja sitä saa ostettua onneksi ihan paikallisesta. Arkisin tekee tiukkaa ehtiä kaupoille ja ikään kuin fiilistelläkseni jo tulevaa paitaprojektia, kaivelin alkuviikosta Léttlopijämäni kaapista ja pistin lapaset puikoille. Tarkoituksena oli tehdä paitaostokset tänään lauantaina. Arvannette, ettei se mennyt niin. Ohjeen silmukkamäärillä ja puikkokoolla lapasista olisi tullut ihan hillittömät patakintaat. Kun vihdoin löysin hyvän yhdistelmän kokoasiaan, huomasin neuloneeni kovin ruman värisen lapasen. Taas purkamaan. Simppelin vantusparin vääntämiseen meni siis koko viikko. Fiilikset olivat kuitenkin hyvät aina siihen saakka, kunnes löysin itseni tänään nykimässä paikallisen lankakaupan ovea. Siinä luki "Suljettu lauantaisin". Hemmetti. Tietysti muistin vasta kotona, että Léttlopia olisi saattanut löytyä myös TaitoShopista. Olen siis takaisin lähtöpisteessä.


Malli: Handtak kirjasta Islantilaisia neuleita. Ohje löytyy myös Ravelryn kautta (klik)
Langat: En neulonut kaksinkertaisesta langasta. Tumman harmaa/musta lanka on Dropsin Nepalia ja loput Ístexin Léttlopia. Mukana on myös hippunen Madelinetoshia DK-vahvuisena. 
Puikot: Koko lapanen on neulottu 3,5 millisillä. Silti tuli isot. Kostutuksen jälkeen vanttuut pyörivät hetken kuivausrummussa, jossa ne pienenivät sopiviksi ja tulivat samalla hyvin hennosti huopuneiksi.

Niin että mille sitä sitten ryhtyisi? Se postipakettiasia tietysti ensin, mutta... Viikko töissä lomien jälkeen ja pää on autuaasti tyhjentynyt kaikesta siitä, mitä oli tarkoitus neuloa seuraavaksi. Villi ja vapaa ajatus?

1.1.2017

Vuoden eka

Aloitetaan uusi vuosi loistokkaasti hillittömän keltaisella pipolla. Pipo valmistui jo viime vuoden puolella, mutta kuvaushommien kanssa on ollut vähän niin ja näin. Ajattelin, että kirkuvankeltainen piponen ansaitsee aurinkopäivän ja tänään sellainen ihme vihdoin tapahtui. Valoa kansalle ja lähes heijastimen korvaava myssykkä meikätytölle! Nyt on niin shiny, että!


Pipo on malliltaan taattua Stpehen Westiä. Aloitetaan neulomalla icordia myssyn leveyden verran ja kerätään sitten tarvittava määrä simukoita, joilla lähdetään rakentamaan pintaa vuorotellen patenttia ja ainaoikeaa. Simppeli, nopea ja hauska. Toki mietin ensin ns. asiallisempia ja "tyylikkäämpiä" sävyjä, mutta tuumasin sitten omistavani kohtuu monta virkamiesmäisen harmaata myssykkää ja päädyin hippusen rohkeampaan väricomboon. Pitää varmaan ryhtyä harrastamaan laskettelua tai jotain, jotta tämän kanssa sulautuu joukkoon. Hohtokeilausta?



Malli: Brio-garter Hat (Ravelry-klik), suunnittelija Stephen West
Langat: Hedgehog Fibers Merino DK (sävyssä Banana legs) ja toisena lankana Hedgehog Fibersin Skinny Singles (sävyssä Fool´s gold) yhdistettynä Louhittaren luolan Väinämöiseen (sävyssä antiikki).
Puikkoset 4,5 mm. Pipo on malliltaan naftimpi kuin Stephenin oma kuvissa. Neuloin korkeutta ohjeen mukaan, mutta puikkokoko oli pienempi. 


Tykkään näistä Westknitsin hiukan kaheleista myssyköistä. Voisi tietenkin tehdä toisenkin jossain toisessa värityksessä, mutta malttaakohan tuota, kun maailma on pullollaan muitakin ihania malleja. Minulla on vielä jokunen Stepheninkin pipo-ohje testaamatta; siinäpä olisi pikkuprojektia tälle vuodelle.

Erinomaisen hyvää ja lankaisaa uutta vuotta 2017 teille kaikille! Pitäkäähän puikot vauhdissa.

29.12.2016

Kootut selitykset vuodelta 2016

Eiköhän katsota yhdessä, mitä lankaisaa täällä on saatu aikaiseksi edellisten kahdentoista kuukauden aikana? Edes suurin piirtein. Ompeluksiin en kajoa, koska niitä tuli tehtyä ehkä vain noin viisi. Vuosi 2016 ei siis ollut täällä mikään The Ompelu Vuosi. Ehei, täällä on neulottu se vähä aika, mikä leipätyöltä on yli siunaantunut. Virkkuutöitäkään ei ole valmistunut äkkiseltään pohdittuna kuin kaksi, mikä lienee jonkin sortin pohjanoteeraus tai rimanalitus. Ihan nolottaa. 

Virkkuutyöni ovat kollaasissa heti alla. Pontso lapselle sekä kauppakassi. Pontso on ollut pidetty ja käytetty, kauppakassille sen sijaan ei ole löytynyt juurikaan tarvetta. Onni-pojan hupparipaitakin on lopullista ajoa vailla, sillä kissan eläinlääkäripäivänä oli tietysti plussakeli ja kissa selvisi reissusta paidatta. Joillakin sitä riittää tuuria.


Haluan myöntää itselleni erityismaininnan siitä, että sain aikaiseksi peräti yhdet sukat, mikä on meikäläiselle lipunnoston ja jänisräikän paikka. Voi, onnea! Sitä ei tapahdu ihan joka vuosi, koska sukanneulonta on viheliäisintä pakkopullaa ja tylsyyttä, mitä tiedän. Paitsi virkkausta, saanen harrastaa tulevana vuonna myös sukanneulontaa, sillä pukki ei tuonut minulle tänä jouluna yhden yhtä sukkaparia (kuka ei ole ollut kilttinä, mitä?). Aiemmin olen voinut luottaa häneen ja nyt minut on tässä asiassa petetty. Muuta pikkuista on kyllä neulottu ihan kiitettävästi, kuten alta esimerkeistä näkyy.


Tykkään pipoista. Niitä on kiva pitää ja kiva neuloa. Niitä tarvitsee tehdä vain yksi. Kun lisäksi neuleajasta tuntuu olevan koko ajan suurempi uupelo, pipon kokoisen neuletyön saa kohtuuajassa valmiiksi. Se on hyvä asia fiiliksen kannalta. Vuoden pipohittini on ehdottomasti ollut harmaa villa-mohair-mummopipo (kollaasissa toisen rivin eka), jonka neuloin, kun en raskinut panostaa Samujin vastaavaan ostopäähineeseen. Sitä on tullut pidettyä tosi paljon. Paksummat piposet odottavat vielä talvisempia kelejä. Toinen menestys oli kuopukselleni neulottu keltainen Dropsin lettikauluri (alin rivi, ensimmäinen). Se oli niin hyvä, että samaisella kalurin ohjeella on neulottu jo useampikin vastaava, sillä neuleet eivät tunnu oikein kestävän hyvinä vekaroiden vauhdissa.


Tämän hetken lemppariasiani ovat huivit. Olen ihminen, jolla on aina jokin riepu kaulassa. On siksi oikeastaan aika hämmästyttävää, miten kauan siihen meni, että hurahdin totaalisesti huivien neulomiseen. Joskus vuosia sitten, kun ihmiset neuloivat paljon pitsihuiveja, kuvittelin, ettei semmoinen homma ole ollenkaan minua varten. Pitsihuivit tuntuvat edelleen pelottavilta, mutta onhan niitä, herranjestas, muitakin huiveja! Minulla vaan kestää joskus tajuta näitä juttuja. Noh, tälle vuodelle sain kokoon neljä Westknitsin huivia sekä joulukuussa kiireellä neulotun lahjahuivin äidille. Ja uusi huivi on jo puikoilla, joten samoissa merkeissä jatketaan myös tulevan vuoden puolella.

Muiden mielestä tämän vuoden kovin juttuni lienee ollut kesällä valmistunut Westknitsin Penguono -takki (kuva alla). Ainakin, jos uskon sitä palautetta ja kommenttien määrää, mitä yhdestä neuleesta voi ihminen saada. Itselleni kaikista merkittävintä on ollut kuitenkin se, että sain reilu vuosi sitten, lokakuussa 2015, aikaiseksi lähteä Tampereelle Hietalan Jonnan silloin luotsaamaan Lankakauppa Kerään Stephen Westin huivikurssille. Siitä alkoi aivan uusi meno ja meininki. Olen yleensä kovin laiska lähtemään mihinkään ja kieltämättä täältä välimatka etelän menoihin on jokseenkin haastava. Silloin lähdin yksin, mutta perillä ei tarvinnut olla yksin; huomasin, että minulla on yllättävän paljon tuttuja. Tänä vuonna olen tehnyt jo useampia reissuja; kurssitellut Nancy Marchantin ja Stephen Westin kanssa, villiintynyt Jyväskylän neulefestareilla ja Tampereen messuilla - ja mikä parasta, minulla on ollut tässä kaikessa mukana loistava seuranainen. Olen myös saanut tavata monia teistä naamatusten. Yht´äkkiä tuntuu, että miltei joka pitäjässä on joku neuletuttu ja menovinkkejäkin pitää tarkistaa lähialueita laajemmalla seulalla. Älkää siis luulkokaan, että pysyn poissa huudeilta tulevanakaan vuonna! 


Mitäpä suunnitelmia ensi vuodelle? Aikoinani, kun aloitin blogini pidon, tuumasin, että jos yhdenkin projektin ja postauksen saisi kuussa valmiiksi. Se tavoite on nykyisessä elämäntilanteessani ihan passeli. Sillä mennään. Olen nykyään pitkälle fiilisneuloja enkä suunnittele projektejani kauhean pitkälle, joten tässä saa ihan itsekin jännittää, mitä tuleman pitää. 

Haluan kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta. Kiitos jokaisesta kommentista ja yhteydenotosta! Ja anteeksipyyntö hänelle, joka haastoi minut mukaan johonkin haasteeseen nyt syksyllä (muistin juuri tätä kirjoittaessani) - olen unohtanut. Tämän vuoden kolme huikeinta ja hauskinta neulemaailman asiaa minulle olivat Jyväskylän neulefestarit, Tuin ja Laikan podcast sekä nyt vasta ilmestynyt ihana Laine Magazine. Panehan paremmaksi, 2017, maltan tuskin odottaa!

26.12.2016

Viime tipan Simppa

En neulo yleensä lahjaksi, mutta tänä vuonna päätin toisin. Keksin joulukuun vaihteessa, että neulon äidilleni huivin. Jonkun ihan pienen ja simppelin, joka ehtii varmasti jouluksi. Pitkällisen pohtimisen jälkeen päädyin Rosemary Hillin Simee Dimeh -nimiseen malliin, joka on sekä näyttävä, sopivan kokoinen että myös tekniikoiltaan helppo. Siinä näytti myös olevan kaikenlaista pintaa sen verran paljon, että aavistelin välttyväni tylsyyden hetkiltä. Joo, tylsää ei ollut. Kamalaa vain.


Nyt, kun olen luovuttanut valmiin huivin äidilleni, en oikein tiedä, mitä sanoa. Huivista tuli kaikkine ongelmineenkin näyttävä. Jopa niin komea, että vaikka olen kironnut mallin, ohjeen ja kaiken siihen liittyvän useampaankin kertaan prosessin aikana, huomasin ajattelevani valmista huivia sovitellessani, josko neuloisin itsellenikin samanlaisen. Loppu siis hyvin. Jokin huivissa kuitenkin hiersi heti alusta alkaen. Minulla oli ensinnäkin aivan liian vähän neulonta-aikaa mallille, joka vaati ainakin jonkin verran kaavion tuijottamista. Huivin kuviot ovat kyllä helppoja ja ne oppii pian ulkoa, mutta jos neuloo silmukan silloin ja toisen tällöin, välissä ehtii unohtaa, missä oltiin ja miten se kaavio nyt menikään. Jatkuva kertaaminen hidasti hommaa entisestään ja minulle alkoi tulla kiire. Ilmeisesti tein myös virheitä, sillä aika pian huivissani alkoi pyöriä muutaman silmukan erhe. Minulla oli aina silmukka tai pari liikaa, vaikka tein mitä. En väitä, että ohjeessa olisi virhe, niin kummalliselta kuin se kaikki tuntuikin. Todennäköisesti moka on omani, vaikka en edelleenkään tajua, missä menin vikaan. Purin jopa pariin otteeseen ja aloitin tietyn kuvio-osuuden alusta löytääkseni vian, mutta se ei koskaan selvinnyt. Käyttämäni Holst Garnin Noble lohkeili hieman; olisiko joku silmukka sitten aina silloin tällöin hajonnut silmissäni kahdeksi, tiedä häntä.


Jossain vaiheessa lopetin ohjeen lukemisen käytännössä kokonaan. Katsoin vain kuvista, miltä isompien kuvio-osuuksien tulisi suurin piirtein näyttää ja posottelin menemään. En laskenut enää silmukoita enkä välittänyt siitä, oliko niitä liikaa vai liian vähän - väärin ne olivat joka tapauksessa. Virheen aiheuttama ongelma näkyy selvimmin huivin viimeisessä kelta-valkoisessa helmaosiossa, sillä silmukkamäärän heittelystä johtuen en saanut kuviota kohdilleen kolmion kärjessä. En edes yrittänyt. En ehtinyt. En jaksanut. Olin kurkkuani myöten täynnä koko mallia. En liiemmin ajatellut, mitä neuloisin kolmion kärkeen kuvion tilalle, sen kun neuloskelin vain. Vasta nyt kuvia katsoessani huomaan, että ongelman olisi toki voinut ratkaista kauniimminkin, mutta toisaalta livenä asia ei ole ketään haitannut. Viimeisen päivän päättelin lankoja ja neuloin miljoonia picot -nypyköitä, missä vaiheessa tuskani oli ilmeisesti jo jonkin verran äänekästä, sillä muistan mieheni kommentoineen jotakin rouvan rentouttavasta neulontaharrastuksesta.


Malli: Simee Dimeh (suomalaisittain Simppa), suunnittelija Rosemary (Romi) Hill. Linkki huiviin täällä.
Langat: Holst Garn Noble (viisi eri sävyä) sekä Hopeasäie -merkin leijonankeltainen sukkalanka, jonka tarkempia tietoja mulla ei ole muistissa. 
Puikkoset olivat 4,0 mm.

Siitä on kauan aikaa, kun inhosin purkamista ja jätin purkamatta. Enää se ei ole ongelma, sillä mieluummin sitä purkaa, kuin jättää aikaa paljon ottaneeseen neuletyöhön sitä rumentavan jäljen. Tällä kertaa purkamiseen ei ollut enää loppumetreillä aikaa, joten virhe jäi. Äitiä se ei haitannut. Ja minäkin aion elää sen kanssa ja aloittaa jonkun uuden, köh, rentouttavan neuleen. Tosin sillä ei ole päivämäärää sen suhteen, milloin sen pitäisi olla valmis. Jatkossa - jos vielä joskus joululahjaneulon - yritän muistaa aloittaa aikaisemmin.

4.12.2016

Pitkästä aikaa, terve!

Onni täällä, moi. Sen neulovan naisen kissa. Tarkemmin: se toinen niistä. Se komeampi, linjakkaampi ja fiksumpi, jos minulta kysytään. Siltä naiselta teidän ei kannata asiasta kysellä. Sen mielestä alan tulla vanhaksi. Eikä se tykkää ollenkaan, kun herätän sen öisin naukumalla sulokkaimpia serenadejani. Harva se yö. Vei minut lääkäriinkin, koska kuulemma huudan kamalasti ja koska nyt tämä mekastus saa riittää. Se vei minut yhdelle toiselle naiselle, joka ymmärtää yleensä kehua pyöreitä poskiani. Mutta muuten se on sitä ensimmäistäkin naista kamalampi; pistelee neuloilla ja vaikka mitä. Ja käyttää puntarilla. Olin muuten laihtunut miltei kilon, mutta kukaan ei ollut painonpudotuksesta tällä kertaa iloinen. Ihme sakkia.


Se neulova nainen syöttää minulle nykyään jotain, jota se nimittää lääkkeeksi. Yleensä tykkään syödä, mutta kaikki, mitä lääkkeeksi kutsutaan, on poikkeus. Kamalaa tavaraa, mutta saan kuulemma tottua asiaan, sillä se lääkekuuri ei lopu ennen kuin tästä kissasta päättyy veto. Että on tässä ollut meikäläisellä kaikenlaista. Eikä tässä vielä kaikki, ei tietenkään. Se neulova nainen väittää, että minulta on lähtenyt korvista karva. Karva! Voitteko ymmärtää? Olen kuulemma miltei kaljukorvainen kissa. Se liioittelee tietysti, kuten aina, mutta sen mielestä tarvitsen korvieni suojaksi jotain, kun ensi viikolla taas menemme lääkäriin. Ettei pakkanen puraise.


No, se naisihminen neuloi minulle paidan. Taas! Tämä on tosin hupullinen, uutuus meikäläiselle, mutta suoraan sanottuna se ei tee paidasta yhtään sen parempaa. Puin sen toki päälleni, tottakait, jääkaapin valtiattaren kanssa on hyvä olla väleissä, mutta muuten olin oikein hankala. Kylmäkin oli, eikä se huppu edes pysynyt päässäni siinä kiemurrellessa. Nainen tutkiskelee tuolla nyt sitä huppua ja suunnittelee jotain nappisysteemiä leuan alle, jotta se pysyisi napakammin kiinni. Väittää päänaukkoa liian laajaksi. Ymmärsi kuitenkin tarjota minulle jokusia herkkunappuloita vaivan paljaksi, joten ehkä tästä selvitään. Ainakin siihen ensi viikon lääkärireissuun asti.

Sitä vielä, että nythän on taas se aika, kun on papereita mitä rapistella ja nauhoja, mitä pureskella. Keittiössä pyöritään enemmän kuin ennen ja aina sieltä kissoillekin jotain tippuu. Me ollaan Lystin (se on se toinen kissa, se pöljä, jolla on hirveän karvaiset korvat) kanssa jo vähän odoteltu, että milloin ne tuovat meille kuusen sisälle. Voi olla, että minulla on jo ikää ja karvat tippuvat, mutta odottakaas vaan, kuusi kaatuu vielä komeasti. Ja entäs ne kuusen joulupallot sitten? Ai, että! Niitä kun yöllä kaksissa kissoin irroitellaan kuusesta ja laitetaan pomppimaan pitkin portaita alakertaan asti, niin saa se neulova nainenkin öihinsä vähän vaihtelua. Se voi joulun jälkeen taas pelkkä serenadikin kuulostaa ihan eri raikkaalta. Vai?


Malli: Cat Hoodie, suunnittelija Kristin Roach. Ilmainen ohje Ravelryn kautta täällä (klik). Se neulova nainen ei tosin mennyt ihan ohjeen mukaan. Vartalo-osaa pidennettiin ja hupussa mentiin miten sattuu, mutta silmukkamäärät taisivat pitää. Hupusta tuli liian löysä, resori saisi olla napakampi. Jatkotoimenpiteitä mietitään. Sydänkuvio on pistelty selkään neulalla ja alpakkalangalla jälkikäteen.
Langat: Kolmea eri harmaata. Tumman harmaa Dropsin Nepalia, toinen vaaleanharmaa saman firman Karismaa ja toinen vaalea jotain, mitä ei voi muistaa. Ei haisuakaan menekistä, eikä ole sillä naisellakaan.
Puikkoset taisivat olla peräti 5, 5 mm. Ei se nainen muista tätäkään. Pitäisiköhän sekin viedä lääkäriin?
Kissan fiilikset: Tulee ihan Väyrysen Paavo mieleen. Eikös se miettinyt sitä, että voiko ketutukseen kuolla? Vähän on sama tunne.