21.7.2015

Ja balalaikka soi

Oikeastaan kaikki on K-raudan kassaneidin syytä. Ostin kesäkuussa runkoruusun, joka teki lievästi sanottuna kuolemaa rautakaupan ulkolaatikossa muiden hylättyjen, lehdettömien ja kaltoin kohdeltujen ruusuparkojen kanssa. Eivät olleet kelvanneet kenellekään äitienpäivänä, eivätkä totisesti sen jälkeenkään. Ruusuille ei ollut edes hintaa, laatikko oli todennäköisesti roskis. Koska oma, monivuotinen runkoruusuni otti ja paleltui hengiltä touko-kesäkuun vaihteessa, olin herkällä mielellä ja kävin karahkat läpi. Löysin yhden, jossa oli hitunen elämää jäljellä, nappasin sen mukaani ja kävelin kassalle kysymään, maksaako poloinen mitään. En ole pitkään aikaan kuullut kenenkään nauravan niin makeasti. Kassaneiti piti minua täysin kajahtaneena, kun maksoin parin euron hinnan ja kävelin surkean näköisen kasvin kanssa ulos. Arvaatte varmaan, mitä mietin.


Ruusu on tällä hetkellä erittäin hengissä ja aloittelee kukintaansa. Ihan jänskättää, minkä värinen kukinto siihen tulee. Jahka ensimmäiset aukeavat, taidan pitää ruusujuhlat ja kippistellä iloisesti K-raudan suuntaan. Ja saatanpa vaikka vähän nauraakin. Ruusumekonkin tein, vaikka kovin kesäinen siitä ei tullut. Se kun on tehty vanhoista venäläisistä huiveista, jotka ainakin silloin ennen vanhaan olivat villaa. Ennen vanhalla tarkoitan Neuvostoliittoa; yhdessä huiveista on leima vuodelle 1990 ja nyt se löytyy mekkoni toisesta hihasta. Mekkoon - tai tunikaan - on käytetty kolmea eri huivia niin, että etukappaleessa, takakappaleessa ja hihoissa on kaikissa erisävyinen kukkameri.


Kaava: Burda Style 1/2014 nro 121. Kaavaa on muokattu raskaalla kädellä. Kaula-aukko on rakennettu kokonaan uudestaan ns. venepääntieksi ja mekon väljyyttä on lisätty reippaasti, koska en halunnut rikkoa vetoketjulla kangasta. Huivikangas on sen verran hentoista, että halusin mekon hulmahtavan päälle ilman sen kummempia kiskomisia. Yläosan ja hihat kaavoitin kokoon 38 ja helmaosan paljon isommaksi.

Tunnelmat ovat aika hämmentyneet. En harrasta juurikaan värikkäitä vaatteita, saatikka kukkakuoseja. Mekkoja käytän vain harvoin. Vaikka vaate on kummallisella tavalla outo kaappiini, niin ehkäpä se kuitenkin ansaitsee mahdollisuuden - kuten se rautakaupan karahkakin.

Niin, melkein unohdin - jos joku osaa venäjää ja saa tuosta leimasta selvää, niin kiinnostaisi tietää, mitä siinä lukee.


17.7.2015

Vasarely

Uskaltaakohan tuota ääneen ajatellakaan, mutta aivan kuin meillä olisi kesävieraana viimeistelykeiju. Puolitoista vuotta kesken ollut Vasarely-kassini on vihdoinkin valmis.

Malli: Vasarely blanket, suunnittelija Mrs Purple (täällä)
Langat: Mitä sattuu pussin pohjia. Peruspuuvillaa ja vanhoja Novitan efektilankoja.
Koukku oli lempparini eli 4,0 mm.

Laukun salmiakit on virkattu jokainen erikseen ja ommeltu käsin yhteen. Laukun sisällä on paksu pellavainen vuori, jonka kiinnitin myös käsin. Hihnat ovat alunperin armeijakaupasta ostettuja vanhoja vöitä. En käsitä, miksi tätä piti hieroa kässäkorissa näinkin kauan; kivan näköinen laukkuhan tästä tuli. 


Kuviin sattui päälle jo aiemmin kesällä ompelemani mekkonen. Kangas on Verson puodista, nimeltään Paratiisin universumi ja se on joustofroteeta. Ihan älyttömän hyväntuntuista tavaraa, tykkään valtavasti. Kaavakin on suokkariainesta vanhasta Ottobre woman -lehdestä (5/2013, malli Friday Evening). Otatutin lapsella vielä nopean kuvan mekon etuosasta, mutta näköjään menin kuvaan kulkematta peilin kautta. Olisi voinut mekkosta edes hieman oikoa.

9.7.2015

Uleåborg Freeze

Ikuisuusneuleeni on valmis. Ja mikä kummallisinta, se ei ole lainkaan hassumpi.


Malli: Banaue Breeze, suunnittelija Stephen West
Lanka: BC Garn, Soft Silk, menekki himpun verran yli kaksi vyyhtiä, ostettu lankakauppa Titityystä
Puikot: 3,5 mm


Vaate neulotaan kahdessa eri osassa hihansuista kohti napaa. Kappaleiden yhdistämiskohta näkyy tässä minun versiossani hyvin, koska jätin saumat päällepäin antamaan vähän potkua. Suurempia muutoksia en tehnyt. Westin originaalissa on himpun verran erilainen hiha-aukkojen aloitus; minä lähdin suoraan neulomaan helmaa ilman hihaan tulevia käänteitä, koska Ravelryn mallikuvissa kaksinkertainen hiha näytti useissa projekteissa raskaalta. Kuvittelin, että rullautuva hihansuu sopisi hyvin yhteen vaatteen keskelle tulevan sauman kanssa. Siinä olin väärässä, sillä vielä valmiinakin paituli näytti pelkästään omituiselta, hiha-aukot olivat valtavat ja kokonaisuus roikkui. Neuloin hihansuihin samanlaisen reunan, kuin mitä ohjeessa tarjottiin kaula-aukkoa varten. Se veti väljyyttä kokoon ja sai vaatteen näyttämään viimeistellymmältä. Kun vielä eilisehtoona höyryttelin ja päättelin langat, olin aika äimänä. Retaleesta kuoritui mellevä hulmu, joka pääsee ehdottomasti pitoon. Tässä se taas nähtiin: aina pitäisi painaa sinnillä loppuun, eikä kuluttaa aikaansa joutavaan jurnuttamiseen ja spekulointiin siitä, tuleeko hyvä vaiko ei. Ei voi tietää, jos ei tee ja katso. 


Yritettiin lapsen kanssa ulos ottamaan jokunen projektikuva, mutta ei siitä mitään tullut. Vettä piisasi, kamera uhkasi kastua ja kuvaajan käsi alkoi väpäjämään. Tuuli repi naista, sateenvarjoa ja silkkiä. Ohjeen nimessä oleva breeze on näillä kulmilla freeze. Onneksi neuloin silkkiä; senhän pitäisi toimia niin lämpimässä kuin kylmässä.


Saattaa olla, että tekasen loppuun jonkun muunkin kesken olevan projektini, kun kerta meni näin hyvin. 

30.6.2015

Kymmenen vaivaista senttiä

Kaikille neulepostauksia odottaville todistusaineistoa. Siinä se rötköttää, helleneuleeni. Kymmenen sentin päässä maalistaan.


Kyllähän minulle jumahduksia neuleiden kanssa sattuu, mutta harvoin on tervan juontikaan ollut näin karvasta, kuin kuvan tekeleen kanssa. Lanka on kelpo tavaraa, vaikka silkki ei lempineulottavaani olekaan. Langan väri on upea. Ohje on hyvin kirjoitettu eikä vaatekappaleesta ole tulossa mitenkään erityisen iso, niin että voisin marttyyrinä huokailla neuloneeni esimerkiksi paimentolaisteltan kokoista kaapua viime kesästä asti. Missä sitten mättää?

Voihan se olla, että neuleharrastukseni elää jonkinlaista rauhallisempaa kautta tai luovaa taukoa. Selasin projektejani Ravelryn puolella ja aika niukasti on valmista tullut verrattuna kiihkeämpiin aikoihin. Että tämä vaan nyt on tämmöistä jonkin aikaa. Toisekseen en ole koskaan ollut mikään kesäneuleihminen. Tykkään neuloa rouheaa villaa, jossa on heinää ja lampaantuoksua mukana; tyylikkään keveisiin hetaleisiin on aina ollut hankalampi motivoitua. Kolmas ja ehkä kuitenkin merkittävin syy kankeuteen on itse malli. Tästä voi tulla todella hieno - tai sitten todella karmea. Todennäköisyys on jälkimmäisen puolella ja olen aika usein neuloessani yllättänyt itseni ajattelemasta, että aikani menee hukkaan. Olen vekslannut kokoa suuntaan ja toiseen, sillä en halua liian valtavaa liehua. Olen tehnyt hihat eri tavalla. Ja hemmettiläinen, kun paitaa ei oikein voi sovittaa ylleen kunnolla, ennen kuin se on valmis. Eli se kymmenen senttiä, ja sitten tulen tänne joko kirkumaan tai odottamaan sitä hellettä. Jota muuten ei näy eikä kuulu. Että sekin vielä.

27.6.2015

Sulla oli päällä keltaista, erotuit kyllä joukosta

Olen pahoillani, sillä langat eivät edelleenkään huutele. Silkistä kesken oleva helleneule on näemmä huono combo harmaan, kylmän ja märän kesäkuun kanssa. Ei yhtään huvita. Ainoa, mikä liikuttaa, on ompelukone.


Haalarin kaava: Passerine, Ottobre 3/2015. Myös kangas on muistaakseni Ottobrelta. Sitä oli aika naftisti, joten kuvioita ei ole yritettykään kohdistella.
Lippiksen kaava nappikauppa Punahilkan sivuilta (ilmaisohje täällä). Kangas omista jemmoista.


Kuvan lapselle on viheliäistä tehdä vaatetta. Yleensä jokin menee aina pieleen. Haalari onnistui hyvin ja tuntuu kuulemma mukavalta päällä, mutta lapsen mielestä tapa pukeutua haalaariin kaula-aukon kautta on vähintäänkin epäilyttävä enkä uskalla luvata vaatteelle paljoa käyttöä. Lippis taas sai armon hänen silmissään, mutta itselleni jäi tunne, että lakin kaavaa olisi mukava vielä hioskella. Onneksi lasten kankaat alkavat olla vähissä ja pääsen keskittymään asiakkaaseen, jonka maku menee sataprosenttisesti kanssani yksiin. Hah.

Kuvien perusteella illaksi on luvassa ruohonleikkuuta.