20.8.2016

Tulossa syksyllä

Koti- ja ulkomailla runsaasti kiinnostusta herättänyt minisarja nyt koko illan pitkänä elokuvana. Tulossa syksyllä. Vain tällä kanavalla. Hahhah. Niin siinä kävi, että kaikkien keskeneräisten ohi kiilasi uusi projekti, Westknitsin Penguono. Ajattelin avautua aiheesta jo etukäteen, ettei kukaan vain erehdy luulemaan, että täällä olisi taas unohduttu blogitaukoja pitämään. Ehei. Täällä neulotaan sen verran, mitä työelämä antaa periksi. Laskisin, että viikko ja/tai vähän toista, niin valmista olisi.


Hirmuisen mukava neulottava tämä pingviinin kimonotakki. Suunnittelija on tavoitellut mallissa laatikkomallia, mikä tarkoittaa lyhyttä ja leveää. Arvoin aikani, paljonko rupean mallia kaventamaan, mutta plärättyäni netissä neulojakollegoiden valmiita töitä, tuumasin, että mennäänpä tällä kertaa ihan ohjeella ilman mitään ylimääräisiä säätöjä. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, päätös saattoi olla virhe. Selkäkappaleella on leveyttä kuin sillä kuuluisalla ladon ovella ja edessä on tavaraa vielä enemmän. Neuloin selkäkappaleesta aika tiiviin helmineulepinnan lörpsähtämisen pelossa, joten mistään sulavasta neuleen laskeutumisesta ei kannata puhua. Minun Penguonostani tulee siis todella "boxy".


Ostin ohjetta varten jokusen kerän mohairia ja lisäksi tilasin kaksi vyyhdillistä ihanuuksia Titityystä. Kaikki muut langat ovat niitä surullisen kuuluisia jemmalankoja omasta stashista. Olen polttanut takkiin myös kaikki Stephen Westiltä itseltään saadut kummalankanöttöset, joita kolmesta vuoden sisällä käydystä kurssista oli tarttunut matkaan. Tosin yksi nöttösistä oli Hedgehog Fibersin neonpinkkiä mohairia, jota en laske kummalankojen joukkoon. Itse asiassa se oli niin ihanaa, että lankakauppiaille voisi vinkata, että sitä ihminen haluaisi hankkia lisää.

Neulominen etenee vitosen puikoilla ja mukana on kaiken vahvuisia lankoja. Kulloisenkin langan vahvuudesta riippuen neulon kerrallaan kahdella, kolmella tai jopa neljällä langalla yhtä aikaa. Joku mohairlangoista kulkee mukana koko ajan. Selkäkappaleessa tavoittelin liukuvaa väripintaa mustasta valkoiseen ja muualla olen sekoittanut lankoja ihan sokkona. Minulla on yksi pussillinen valkoisia lankoja, yksi harmaita ja yksi mustia tai mustankirjavia. Väriä on lisänä sen verran, ettei mene yksitoikkoiseksi, mutta ideana on poltella enimmäkseen noita valko-harmaa-mustia lankoja pois, sillä niitä kuulkaa riittää.


En uskalla ajatella, miten valmis takki asettuu ylleni, mutta tätä projektia ei tarvitse jälkikäteen harmitella - meni syteen tai saveen - sen verran monta ahaa-elämystä olen neuloessani saanut. Olen kovasti innostunut useamman langan kerralla neulomisesta (voiko tuon sanoa jotenkin lyhyemmin?) ja minulla on jo mielessäni parikin mallia, joihin haluaisin jemmalankojani jatkossa upotella. Olen myös ihan lääpälläni mohairiin. Tykkäsin neuloa sitä joskus ennen vanhaan, mutta jostain syystä se on ollut ihan no-no jo vuosikausia. Olen myös äärettömän kiitollinen Stephen Westille siitä oivalluksesta, että niitä kummalankojakin voi käyttää. Tiedä sitten, mihin se johtaa. Jospa minusta tulee vielä wanna-be Irene Usvasalo? Muistatteko televisiokuuluttaja Irenen, jolla oli 1980-luvulla aina uusi neulepaita ja rakkaus efektilankoihin? Hui sentään.

5.8.2016

A ray of light through the clouds

Tarkoitukseni oli neuloa mahdottoman värikäs Dotted Rays. Niin värikäs, ettei huivia ilkeäisi pitää kuin joskus pöljänä päivänä. Mutta jotenkin se homma vain lähti etenemään toiseen suuntaan.


Minulla oli yksi vyyhti Madelinetoshia sävyssä Tern. Ja sitten minulla oli vyyhti siililankaa sävyssä Construct. Ja sitten minä huomasin, että oikeastaan niissä on molemmissa aika lailla jetsulleen sama kauniin harmaa pohjasävy. Ja siitä minä keksin, että kahdesta vyyhdistä saisi jokusen ohuen väriraidan kanssa jo kohtuu mallikkaan kokoisen huivin. Se se vain on kumma, että väriraitoja valitessa käsi osui jälleen erityisen mielellään lila/magenta-sävyyn ja keltaiseen. Ei siitä montaa vuotta ole, kun en sietänyt kumpaakaan. Ja entäs keväästä asti jatkunut koralli/vanha roosa -villitys? Minusta on tulossa ympäristölleni täysin arvaamaton ja huonosti ennakoitava henkilö, mikäli tämä meno jatkuu.


Malli: Dotted Rays. Ja tietysti malli on Stephen Westin. Alan kohta epäillä, etten ehdi enää ikinä koskaan neuloa keneltäkään muulta suunnittelijalta yhtään mitään.
Langat: Madelinetosh Merino Light (sävy Tern), kokonainen vyyhti. Hedgehos Fibres Skinny Singles (sävy Construct), tätä lankaa jäi pikkunöttönen. Väriraidoissa Louhittaren Luolan ja Madelinetoshin lankoja, esim. Unicorn Tailseja löytyy kolmena eri harmaana. Ja on siellä siililankaakin yksi keltainen raita.
Puikkoset: 3,5 mm


Minun pitäisi kehitellä jokin fiksu systeemi neuleiden pingottamiseen. Esimerkiksi tämän huivin jouduin pingottamaan kaksinkertaisena, kun tilaa oikaista sitä ei ole.

Ja vielä lopuksi terveisiä ja iso kiitos Neulistille edellisen postauksen kommentista. Laittelen täällä juuri uutta projektia tulille. Ja nostin langat esille paria muuta varten. Eikä ahista ollenkaan! Ainakaan vielä.

30.7.2016

Wanted

Koskapa jo jokusen ajan päätään mukavasti nostellut startiitti ei näytä lannistumisen merkkejä, ajattelin hivenen muistutella itseäni. Kyllä, olen tylsä jarrumies. Että ennen kuin aloitan neuletakin ja paidan ja uuden huivin ja ties mitä, niin hoidetaanpa keskeneräisiä etiäpäin. Jooko?

Tämän ensimmäisen kanssa ei ole vaikeuksia. Se etenee ja vieläpä mukavasti. Mutta se hävitön kiilasikin jonon ohi ihan puskista eikä jättänyt muille mitään tilaa. Röyhkeä kaveri, mutta kerrassaan vastustamaton. Ja kohta valmis.


Sitten on tämä kesäkuun alussa Nancy Marchantin brioché-kurssin jälkeen aloitettu mohairhattara. Helppoa ja kivaa neulottavaa, mutta hohhoijaa, että olen etana neulomaan patenttia. Vaikka kuinka tikuttelen, tuntuu, että aina puuttuu se sama 20 senttiä. Semmoinen syö kuulkaas naista ajan mittaan.


En edes muista, kauanko tämä onneton pitsitakki on ollut puikoillani - useamman kuukauden kuitenkin. Yli puoli vuotta? Tässä on sama vika, kuin mohairhattarassakin: se on helppo, periaatteessa näppärä televisioneule, mutta kun on tylsää, niin on tylsää. Ja aina puuttuu se 20 senttiä. Takki on helmaa vaille valmis, olen vyötäröllä tulossa alas. Takista saattaa olla tulossa peräti nätti ja kiva ja kaikkea ihanaa ja se on ainoa syy, miksi yritän puristaa välillä kierroksen tai kaksi. Hampaat irvessä.


Kaikkihan muistavat vanhan sananlaskun Poissa silmistä, poissa mielistä? Nyt kun kaivoin keskeneräiseni silmieni eteen ja oikein kuvattavaksi, niin josko alkaisi tapahtua. Kaivauduin jopa niin syvälle, että löysin vasta puoli toista vuotta kesken olleet sukat (tai siis sukan, tuo on vasta se ensimmäinen) kaappini vihoviimeisestä nurkasta. Nämä tuskin valmistuvat koskaan, mutta pitäähän sitä ihmisellä joitakin haaveita olla. Ja ainakin on sukkaparka käynyt nyt ns. silmissä.


Niin, että jos saa pyytää. Se startiitti saisi pikkuisen odotella tai ainakin jäähtyä hetkiseksi. Ja jos jossakin lentelee ylimääräistä, ihan vanhakantaista, suomalaista sisua, niin täällä otetaan vastaan. Ainakin parin neuleen loppuunsaattamisen verran. Tattis.

23.7.2016

Reissuneule

Keksin noin viikkoa ennen Jyväskylän neulefestivaaleja, että joku neulehuivi voisi olla reissulla poikaa. Siis nimenomaan uusi ja valmiina ja kaulassa. Festareilla purjehti heinäkuun lämmöstä huolimatta vastaan mitä mielettömämpiä neulehuiveja, mutta ei minulla. Toki huivi Jyväskylässä mukana oli - keskeneräisenä reissukäsityönä, ja samassa virassa se toimi myös muutaman päivän Helsingin matkalla heti Jyväskylän jälkeen. Valmiiksi se tuli vasta eilen.


Malli: Exploration Station. Suunnittelija Stephen West. 
Langat: Madelinetosh Tosh DK, sävy Pink Clay. Madelinetosh Merino Light, sävy Winter Wheat, WalkCollectin Cosy Merino, sävy Cosmic Chaos sekä Hedgehog Fibres Skinny Singles, sävy Fools gold. Jokaisesta vyyhdistä jäi mukavat pallerot jäljelle, jopa WalkCollectionin merinosta, vaikka se ei ihan korkkaamaton ollutkaan.
Puikkoset kolme ja puoli.


Olen kerännyt pitkin kevättä lankoja Westknitsin Askews Me -huivia varten. Koska olen hidas neuloja ja patentin neulojana näemmä vielä hitaampi, muutin kuitenkin mieleni ja päätin neuloa vaihteeksi jotakin muuta. Arvoin kahden muun Stephenin mallin välillä ja päädyin sitten tähän nyt valmistuneeseen malliin nähtyäni Soilen upean ES:n livenä kaupungin raitilla. Rupesi tekemään niin sanotusti mieli. Olisin toivonut huiviini hivenen rätväkämpiä sävyjä, edes yhtä potkuisaa lankaa kaveriksi keltaiselle siililangalle, mutta eihän minulla tietenkään aloituksen tuskassa sellaisia ollut. Olin pitkään skeptinen kokonaisuuden suhteen, mutta ainakin näin hellepäivän valossa huivin sävyt toimivat minun silmääni kohtuu mallikkaasti. Talven kalpeilla kasvoilla juttu voi olla sitten jo ihan toinen.


Jos näyttää sille, että alimmassa kuvassa huivi leijuu kiven päällä, silmäsi eivät ole väärässä. Kuva on kallellaan; oikeasti huivi roikkuu kaiteella ja sen ja seinän välissä on oikeasti ilmaa.

Sitten toisen huivin kimppuun! Neulotuttaa mukavasti.

17.7.2016

Festareilla

Puoli viiden herätys, neljä tuntia Oulusta Jyväskylään neulefestivaaleille ja saman verran iltayöstä takaisin. Kuulostaa hullulta, mutta jos näiltä raukoilta rajoilta aikoo pikaisesti piipahtaa ihmisten ilmoilla, niin ei auta itku eikä valitus. Eikä se kannattakaan, sillä perillä riittää runsaasti lystiä ja upeita ihmisiä. Ja lankaa. Voi pojat, millaista lankaa!

Koko reissun pääkohteita osaltani oli ranskalaisen La Bien Aiméen koju, eikä se tuottanut pettymystä. Jostain syystä itsehillintäni venyi kojulla huippusuoritukseen ja matkaani tarttui vain kaksi vaivaista vyyhtiä Pariisin ihanuuksia. Jos ihan rehellisiä ollaan, olen harmitellut luonteeni lujuutta jo monesti näin jälkikäteen.


Kunnon bändärin tavoin osallistuin tietysti suosikkini keikalle. Stephen West veti festareilla useampiakin kursseja, niistä minulle ennestään käymätön rasti oli Color Play. Kivaa oli ja - mikä näissä Stephenin kursseissa on parasta - ideaa ja inspiraatiota tarttui hihaan vallan vimmatusti. Oikein kismittää, että kohta on taas hypättävä reissun päälle, koska NYT minulla on viimeinkin AJATUS siitä, mitä erinäisille outolangoilleni alkaa tapahtua. Kurssi pyöräytti myös to do -listani uusiksi. Stephen jaksaa roudata mukanaan kiitettävän määrän valmiita neuleita ja kurssilaisilla on mahdollisuus tutkia ja sovittaa niitä. Joidenkin luomusten nerous on paljastunut minulle vasta tätä kautta. Näin kävi myös tällä kertaa.


Festariseurani oli parasta A-luokkaa (kiitos Soile ja Sanna!) eikä kotiin tarvinnut yöllä hiipiä tyhjin käsin. Siitä alla todistusaineistoa. Jonkinlaisesta festarituliaisesta käynee myös katkeransuloinen havinto siitä, että minulla ihan oikeasti kaduttaa se, että pari tiettyä, minulle kovasti huudellutta, räimeän pinkkiä vyyhtiä jäivät ostamatta. Taitavat Stephenin kurssit tehdä vähitellen tehtävänsä, vaikka, noh, aika harmaavoittoinen tuo kotiutettu saalis kuitenkin vielä on.

Vielä kerran moi! kaikille heille, joiden kanssa morjestettiin, juteltiin ja oltiin nokakkain. Oli mukava nähdä!