23.7.2016

Reissuneule

Keksin noin viikkoa ennen Jyväskylän neulefestivaaleja, että joku neulehuivi voisi olla reissulla poikaa. Siis nimenomaan uusi ja valmiina ja kaulassa. Festareilla purjehti heinäkuun lämmöstä huolimatta vastaan mitä mielettömämpiä neulehuiveja, mutta ei minulla. Toki huivi Jyväskylässä mukana oli - keskeneräisenä reissukäsityönä, ja samassa virassa se toimi myös muutaman päivän Helsingin matkalla heti Jyväskylän jälkeen. Valmiiksi se tuli vasta eilen.


Malli: Exploration Station. Suunnittelija Stephen West. 
Langat: Madelinetosh Tosh DK, sävy Pink Clay. Madelinetosh Merino Light, sävy Winter Wheat, WalkCollectin Cosy Merino, sävy Cosmic Chaos sekä Hedgehog Fibres Skinny Singles, sävy Fools gold. Jokaisesta vyyhdistä jäi mukavat pallerot jäljelle, jopa WalkCollectionin merinosta, vaikka se ei ihan korkkaamaton ollutkaan.
Puikkoset kolme ja puoli.


Olen kerännyt pitkin kevättä lankoja Westknitsin Askews Me -huivia varten. Koska olen hidas neuloja ja patentin neulojana näemmä vielä hitaampi, muutin kuitenkin mieleni ja päätin neuloa vaihteeksi jotakin muuta. Arvoin kahden muun Stephenin mallin välillä ja päädyin sitten tähän nyt valmistuneeseen malliin nähtyäni Soilen upean ES:n livenä kaupungin raitilla. Rupesi tekemään niin sanotusti mieli. Olisin toivonut huiviini hivenen rätväkämpiä sävyjä, edes yhtä potkuisaa lankaa kaveriksi keltaiselle siililangalle, mutta eihän minulla tietenkään aloituksen tuskassa sellaisia ollut. Olin pitkään skeptinen kokonaisuuden suhteen, mutta ainakin näin hellepäivän valossa huivin sävyt toimivat minun silmääni kohtuu mallikkaasti. Talven kalpeilla kasvoilla juttu voi olla sitten jo ihan toinen.


Jos näyttää sille, että alimmassa kuvassa huivi leijuu kiven päällä, silmäsi eivät ole väärässä. Kuva on kallellaan; oikeasti huivi roikkuu kaiteella ja sen ja seinän välissä on oikeasti ilmaa.

Sitten toisen huivin kimppuun! Neulotuttaa mukavasti.

17.7.2016

Festareilla

Puoli viiden herätys, neljä tuntia Oulusta Jyväskylään neulefestivaaleille ja saman verran iltayöstä takaisin. Kuulostaa hullulta, mutta jos näiltä raukoilta rajoilta aikoo pikaisesti piipahtaa ihmisten ilmoilla, niin ei auta itku eikä valitus. Eikä se kannattakaan, sillä perillä riittää runsaasti lystiä ja upeita ihmisiä. Ja lankaa. Voi pojat, millaista lankaa!

Koko reissun pääkohteita osaltani oli ranskalaisen La Bien Aiméen koju, eikä se tuottanut pettymystä. Jostain syystä itsehillintäni venyi kojulla huippusuoritukseen ja matkaani tarttui vain kaksi vaivaista vyyhtiä Pariisin ihanuuksia. Jos ihan rehellisiä ollaan, olen harmitellut luonteeni lujuutta jo monesti näin jälkikäteen.


Kunnon bändärin tavoin osallistuin tietysti suosikkini keikalle. Stephen West veti festareilla useampiakin kursseja, niistä minulle ennestään käymätön rasti oli Color Play. Kivaa oli ja - mikä näissä Stephenin kursseissa on parasta - ideaa ja inspiraatiota tarttui hihaan vallan vimmatusti. Oikein kismittää, että kohta on taas hypättävä reissun päälle, koska NYT minulla on viimeinkin AJATUS siitä, mitä erinäisille outolangoilleni alkaa tapahtua. Kurssi pyöräytti myös to do -listani uusiksi. Stephen jaksaa roudata mukanaan kiitettävän määrän valmiita neuleita ja kurssilaisilla on mahdollisuus tutkia ja sovittaa niitä. Joidenkin luomusten nerous on paljastunut minulle vasta tätä kautta. Näin kävi myös tällä kertaa.


Festariseurani oli parasta A-luokkaa (kiitos Soile ja Sanna!) eikä kotiin tarvinnut yöllä hiipiä tyhjin käsin. Siitä alla todistusaineistoa. Jonkinlaisesta festarituliaisesta käynee myös katkeransuloinen havinto siitä, että minulla ihan oikeasti kaduttaa se, että pari tiettyä, minulle kovasti huudellutta, räimeän pinkkiä vyyhtiä jäivät ostamatta. Taitavat Stephenin kurssit tehdä vähitellen tehtävänsä, vaikka, noh, aika harmaavoittoinen tuo kotiutettu saalis kuitenkin vielä on.

Vielä kerran moi! kaikille heille, joiden kanssa morjestettiin, juteltiin ja oltiin nokakkain. Oli mukava nähdä!

1.7.2016

Minkä värinen on paloauto?

Eräänä päivänä asioidessani kylillä tajusin, että minulla oli ylläni pitkää mustaa lahjetta ja hihaa, kun taas muilla näytti riittävän heleitä värejä, kukkamekkoa sun muuta kesäistä liehuketta. Koin hetken olevani enemmän outo, kuin yleensä. Tuli kummallinen tarve saada huomiopunainen vaate.


Ystäväni ehätti jo siunailemaan minulle outoa värivalintaa, mutta älkää te peljästykö. Minulla on kuivumassa mustavalkoinen kangas sitä varten, että tekaisen heti perään tämmöisen toisen - mekko- tai puseromitassa. Ihan siis pitovaatteeksi. Tämän punaisen todellinen ongelma ei ole nimittäin väri, vaan kankaan laatu. Nappasin Eurokankaasta mukaani turhan sporttisen ja ohuen kankaan; tämän kanssa saa olla aika tarkkana alusvaatteita valitessa. Kangas myötäilee häpeilemättömästi jokaista niemeä, notkelmaa ja pikkuhousun rajaa eikä sitä selvästikkään ole tarkoitettu näin löysänahkaisen täti-ihmisen pidettäväksi. Vaatteen malli sinänsä on kuitenkin kiva. Mekkosta voi pitää polven yläpuolelle ulottuvana mekkona tai sitten kapean helman voi vetää ylemmäs minimekkomittaan/ tunikaksi, kuten yllä olevassa kuvassa. Helttamaiset hihat ovat aika hauskat.


Kaava: Burdastyle 6/2012, mekkokaava nro 134. Lehdessä on mekkoon kuvallinen ompeluohje. 
Kangas on valittu Eurokankaan trikoolaarista värin ja tekokuitumaisen koostumuksen takia. Minulla ei ole remontin takia pesukonetta eikä kuivausrumpua käytössä ja halusin päästä ompelemaan heti ilman esipesurumbaa, siksi jätin luonnonkuidut rauhaan.
Terävä havainto: Jos jollakulla (köh, köh) on tarvetta peitellä ylimääräisiä kiloja, tässä voisi olla luottokaava siihen vaivaan. Kunhan vain on kangasvalinnan kanssa minua tarkempi.

Se hyvä puoli tässä projektissa oli, että tuijoteltuani tovin punaista, minulla ei tee enää pätkääkään mieli reipasta väriä muualle kuin kukkapenkkiin. Täällä palataan tyynen rauhallisesti normaaliin hillitympään olotilaan.

23.6.2016

Mittumaarin värinen

Kisa mieluisimmasta juhannuskäsityöstä on ratkennut. Aion neuloa mohairpilveä! Ja ihmetellä sitä, miksi olen syrjinyt mohairia monen monta vuotta - tämähän on kivaa ja höttöistä, kevyttä kuin perhosen lento.


Puikoilla on Nancy Marchantin Iris Divine, johon löytyy Ravelryn kautta maksullinen ohje. Nancyn mohairhattarat kuumottivat jo pitkin kevättä, mutta lopullinen palo syttyi vasta, kun näin huiveja livenä: Soilen keltaisen Autumn Lacen sekä Nancyn itsensä Willown. Voi pojat sitä keveyttä! Kuten tapoihini kuuluu, tuskailin tovin värien kanssa, mutta nyt näyttäisi siltä, että voittoisa cambo on vihdoinkin löytynyt. Yritin alkuun keltaisella, mutta sille ei löytynyt tarpeeksi näpsäkkää kaveria. Sitten aloitin harmaalla, mutta suureksi järkytyksekseni se ei potkinut kylliksi. Tämä kuvien vihreä yhdistelmä ei ole sekään mikään napakymppi, vaan paikallisten lankakauppojen vaatimattoman mohairtarjonnan rajoissa väkisin väännetty kompromissi. Jostain kumman syystä olisin halunnut syvän tummanvioletin huivin, peräti reuhakkaan, mutta sellaista ei tietenkään ollut tähän hätään saatavilla.

Menen nyt jatkamaan. Nykyisellä neulontavauhdillani kaikki mahdollisuudet on käytettävä viisaasti hyödyksi. Toivotan samalla teille kaikille mukavaa Mittumaaria! Mitäs te aiotte neuloa?

17.6.2016

Alive and kicking

Ei ollut tarkoitus, mutta niin vain kävi. Olen lomaillut blogistani sen verran tehokkaasti, että ehdin jopa unohtaa tunnukset tililleni. Nyt ne on sitten Bloggerin suosiollisella avustuksella kaivettu esiin, eikä yhtään liian aikaisin, sillä täällä on jotain näytettävää.


Malli: Briochevron cowl, suunnittelija Stephen West.
Langat: Enimmäkseen Madelinetosh Tosh DK sekä Louhittaren luolan Tuulian Tytär. Sinapinkeltaisen merkki on Cascade220 Heathers.
Puikkoset 4,0 mm.


Aloitin Stephenin patenttihärpäkkeen jo joskus kevättalvella ja kauan sitä tulikin tahkottua. Kaksi ensimmäistä aloitusta purin koko- ja väriongelmien takia ja tämä kolmas, nyt valmistunut versio, hyytyi kevään kovaan työputkeen. Siihen samaan hyytyi blogikin. Ja Instagram. Oikeastaan kaikki. Koetan tässä hiljoksiin palata normaaliin elämisen rytmiin myös käsitöiden osalta. Kävin ottamassa vauhtia kuun alussa Tampereen Kerässä Soilen kanssa, jossa kursseilin sekä Nancy Marchantin että Stephen Westin kanssa ja kivaa oli. Stephenin tapaan jälleen ensi kuussa Jyväskylän neulefestareilla ja vähitellen alkaa tuntua siltä, kuin olisin pahimman luokan bändäri kiertämässä artistin jokaista keikkaa.


Tästä nyt valmistuneesta neuleesta ei ole pahaa sanottavaa. Halusin härpäkkeen mitan jetsulleen, sillä en pidä liian löysistä, rintapielen päällä valuvista kaulureista. Se onnistui. Eka version liika leveys kutistui vaihtamalla pienempään puikkokokoon ja väritkään, vaikka niitä nyt kerrankin on, eivät ole liian reuhakkaat. Uskallan luvata tälle kaulurille paljon käyttöä, jahka kesästä selvitään.


Brioché kiinnostaa edelleen; saas nähdä, mille tässä seuraavaksi ruvetaan. Parin kuukauden tauko harrastuksista nollasi pään aika tehokkaasti myös jatkosuunnitelmien osalta; yht´äkkiä jono onkin ihan tyhjä enkä muista lainkaan, mille piti alkaa seuraavaksi. Pöydän kulmalla keikkuu huiveiksi haluavia sukkalankoja ja mohairia, luultavasti jatkan niillä. Onneksi telkussa riittää jalkapalloa ja HBO:lla Game of Thronesin kuutoskauden loppurytinät - niillä pitäisi saada projekti kuin projekti hyvään lentoon.