20.6.2018

Kutikuti

Mitäpä sanoa tästä paitulista? Aloitetaan vaikka tärkeimmästä eli mallista; se on kovasti mieleeni. Olen fanittanut Isabell Kraemeriä kauan ja huokaillut miltei jokaisen uuden ohjeen ilmestyttyä hartaasti, mutta siitä huolimatta tämä paita on ensimmäinen Kraemerini. Tunnustan toki heti, mistä moinen johtuu: olen kuvitellut Isabell Kraemerin ohjeet tylsiksi neuloa, enkä voi kehua, että mielikuvani tämän paidan myötä mihinkään olisi muuttunut. Mutta lopputulos on kyllä loistava ja suunnittelen täällä jo lisää projekteja samalta suunnittelijalta. Ainoa, mikä tässä vähän harmittaa, on lankapolitiikka. Tai oikeastaan - mitä sitä kiertelemään: oma pöljyys.


Malli: ... a hint of summer, suunnittelija Isabell Kraemer (Ravelryssä täällä).
Langat: Kaksi vyyhtiä BC garnin Tussah Tweediä, sävy tt46 ja yksi vyyhti Raijan Aitan harmahtavan ruskeaa Wollia.
Puikkoset olivat muistaakseni neloset.


Ensinnäimen virheeni oli se, että päätin neuloa kaappilangoista. Pelkistä kaappilangoista. Kun niitä nyt kerran ihmisellä on. Olen monesti todennut - ja jälleen todeksi havainnut, että härkäpäinen kaappilankavaihteella eteneminen johtaa ongelmiin. Minulla oli kaksi ulkomaan reissulta ostettua Tussah tweed vyyhtiä ja jotenkin olin kuvitellut, että Tussahia olisi ollut jemmoissani vielä enemmänkin. Ei ollut. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo päättänyt poltella Tussahit pois ja ryhdyin kaivelemaan niille kaveria. Jos en olisi ollut "ei-uutta-lankaa-tähän-projektiin" -asenteella liikenteessä, olisin käynyt ostamassa mustaa tai grafiitinharmaata pellavaaa silkille kaveriksi. Ai, että olisi tullut pähee. Mutta ei, kaapistani löytyi lähes kampakeraamisen kauden aarre, vuosikausia (vai kymmeniä?) hillottu Raijan Aitan ruskea Wolli-vyyhti, jossa muistin olevan pellavaa ja villaa ja tein valintani. Toinen virhe: en tutustunut tarkemmin Wollin vyyhtiin. Sitä villaa on 70%. Aitoa suomalaista villaa, muuten. Ainoa, mihin kiinnitin huomiota oli lankojen metrimäärä. Tein mielestäni tarkkaa työtä valitessani Ravelrystä langoille ohjetta, johon niiden metrit riittäisivät.


Miten kävi? Lanka loppui tietysti kesken.
- Sitä ennen olin tuskastellut värien kanssa. En ole viime vuosina ollut ruskean ystävä ja sitä oli edelleen aika haasteellista katsella puikoilla. Lisäksi olin kuvitellut Tussah tweedini ihanan harmaaksi mustilla nyppysillä, mutta Wollin kanssa siitä tuli beige ruskeilla nypyillä. Korpesi, mutta kun olin päättänyt, ja niin toukokuun muista kiireistä turta, etten tajunnut muutakaan tehdä, niin jatkoin.
- Neuloin siis ruskeaa paitaa, joka sai hahmoaan hitaasti ja jota en jaksanut ottaa pois puikoilta, jotta olisin sovittanut. En siis sovittanut missään vaiheessa.
- Wolli-raita on kahden kierroksen ja silkkiraita neljän kierroksen korkuinen. Ehkäpä tästä syystä villan tuntu paidassa voimistui vasta kun silkki loppui helmassa ja jatkoin pelkällä Wollilla. Hellepäivänä neuloessani tajusin, että sylissäni lepäävä neule kutitti ihoani. Sellaista ei useinkaan tapahdu. Sitä piti oikein ihmetellä, että tuleeko kutitus todellakin sylissäni lepäävästä neuleesta. Ja tulihan se. Koska olin jo helmaosassa, mitä sitä enää itkemään. Jospa kutitus menisi ohi.
- Paitaohjeeseen kuuluu kiva helman takakaarroke, jossa lyhennettyjen kierrosten avulla helmaan saadaan taakse enemmän mittaa kuin eteen. Juuri siihen se lanka loppui. Koska olin enemmän kuin kypsä paitulin kanssa, huutelin jo IG:ssa ihmisiä hätiin. Tuntui karulta ajaa sinnikkään hampaat irvessä neulomisen jälkeen suoraan seinään viime metreillä. Mutta kuten tiedetään, neulemaailma on ihana. Löytyi lohduttavia sanoja, löytyi Wollia, löytyi jopa Raijan Aitta, mutta loppupeleissä selvisin sittenkin omin voimin. Purin helmaa hieman ja neuloin siitä yksinkertaisesti lyhyemmän. Sitä takakaarrokettakaan ei paidassani nyt tietenkään ole. Sitten kokeilin päälle. Paita oli leveä, muodoton ja liian lyhyt. Ja se kutitti. Meinasi tulla itku, muttei kuitenkaan tullut. Tuli pesu ja armoton vedessä lotraaminen ja napakka vartalo-osaa venyttävä pingotus saunan lauteilla. Pääsi myös muutama kotimainen perinnesana ärräpäineen. Kun märästä neuleesta levisi saunaosastoon ja sieltä koko huusholliin erittäin vahva lampaan tuoksu, en voinut enää muuta kuin nauraa. Minun silkkineuleeni! Pidän lampaantuoksusta villahuiveissa, mutta kesäneuleeseen en ehkä sitä kuitenkaan kaipaisi. Voi rähmä, mikä projekti.


Paita roikkui jonkin aikaa päättelemättä hengarissa ja päivä päivältä lampaan tuoksu on hälventynyt. Päättelin langat vasta tänään ja mallasin tekelettä päälleni. Paidan malli on aivan huippu, tykkään siitä valtavasti. Nyt, kun pingotus toi paidalle lisää mittaa, leveyskin tuntuu hyvälle. Ruskea väri kiusaa edelleen, mutta ehkäpä sen kanssa voi elää. Toivomaani kesäistä hellehulmua en paidasta saanut, sillä se vaatii alleen toisen puseron. Pistely ei kadonnut liotuksella eikä lotraamisella mihinkään. Ehkäpä paidalle tulee silti pitokertoja - tosin tuskin kuitenkaan sadepäivinä, jos en sitten välttämättä halua tuoksahtaa agraarilta perinnemaisemalta.

Kivaahan tässä projektissa oli tietenkin se, että jos mieleni vielä joskus tekee Wollia lisää, sitä saa edelleen Raijan Aitasta. Lanka oli hyvää, projekti sille vain täysin väärä.

Ja hei, ne on festarit ihan kohta! Minä olen paikalla pari päivää, jospa nähdään!

4.5.2018

Kengurupaita

Oikeastaan keljuttaa. Nyt, kun paita on valmis ja sitä näkee itsensä valmis tekele päällään peilistä ja vieläpä valokuvista, tulee mieleen monta asiaa, jotka olisi voinut tehdä toisin.


a) Ehdottomasti lyhyemmät hihat, puolet noista pois. Olisi ollut somempi ja jotenkin keveämmän näkoinen. Ja okei, pikkuvikoja, heleppo korjata, mutta kaikkihan me tiedämme, miten pikkuvikojen korjaaminen oikeasti menee. Niin, ne lasketaan vuosissa. Mutta voisi siis teoriassa olla sukkela juttu purkaa icord, puolet hihoista ja neuloa icord takaisin.


b) Ohjeessa paita neulotaan huomattavasti paksummista langoista. Vieläpä kaksi lankaa yhdessä. Minulla tyypillisin yhdistelmä on dk-vahvuinen lanka neulottuna sukkalangan tai fingering-vahvuisen langan kanssa. Tai vaikkapa kaksi sukkalankavahvuista lankaa yhdessä. Paidan pekaaninruskea lanka on sportti-vahvuista Madelinetoshia ja laskeskelin visusti, että se yksinäänkin riittää. Kyllä olisi pitänyt neuloa se kaksinkertaisena kyljen vauhtiraitoihin; nyt neulos näyttää pikkaisen siltä, että raitamuoto ei pysy koossa varsinkaan helmassa. Raidan neulos antaa periksi ja raita leviää.


c) Olkapäiden kolmiokaistaleet tajusin neuloa Madden tuplalangasta. Tuumasin, että painava neulos vaatii yläosaan lujuutta, jotta paketti pysyisi koossa. Mutta miksi en neulonut kaulanympärystä mustalla? Ruskea toimii ihan okei kyljissä ja icordissa, mutta että naaman ympärille ruskea rantu? Äkkiseltään aivan liian värikästä.

Mutta muutenhan tämä on oikein mukava. Jopa niin, että täällä on paidasta pelottavan kiinnostunutta nuorisoa ja minä kun aioin pitää paidan ihan itse, sillä sen taskut ovat parhautta. Ja lyhyempi hihaisena se olisi peräti jees.


Malli: Kangarullover, löytyypi Ravelrystä täältä (klik). Suunnittelija on Stephen West, kukapa muukaan.
Langat: Kokosin kaikki musta-valko-harmaat lankani projektin aluksi. Suurin osa oli jo avattuja, vyötteettömiä lankoja, enimmäkseen itseraidottuvia tai jotain seepra-kuviota tekeviä sukkalankoja. Lisäksi joukossa on Hedgehog fibersia dk-vahvuisena (sävy Teacup) ja fingering-vahvuisena (sävy Bramble). Mustista mustin on Malabrigo Riosia ja ostin jotain valkeaa Dropsin hyllystä. Ruskea on muistaakseni sport-vahvuista Madelinetoshia sävyssä Pecan. Etumuksessa on myös jotain Stephenin kurssilta saatu hopeaista bling bling -lankaa ja olisin laittanut efektiä enemmänkin, jos lankakaupat olisivat olleet auki silloin, kun etumusta neuloin. Mutta sunnuntai.
Puikkoset: Olisiko 5,0 mm? Löysää ja laskeutuvaa hain joka tapauksessa.


Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvata tunnelmia, niin se olisi poppana. Jos kahdella, niin Annikki Karvinen, poppanastaan kuulu tekstiilitaiteilija. Ja en ole ihan vielä muodostanut kantaani siihen, miten poppanaan suhtaudun. Mutta paita ei tietenkään ole poppanaa, vaan tuntuu päällä hyvälle ja yritän siksi päästä jäykähköstä mielleyhtymästä eroon. Suosittelen ohjetta, jos ja kun teillä on tarvetta lankavaraston tyhjennykselle. Tähän saa palamaan metrejä yllättävän paljon ja tuloksena on varsin hauska paita tai tunika, riippuen omista mielihaluista. Tämmöiselle lyhyelle kevytversiolle tuli painoa 754 g.

Jatkossa aion edetä kesäisemmissä tunnelmissa. Laitoin silkkiä ja pellavaa puikoille, vaikka tänäänkin tuli taivaan täydeltä räntää. Mutta peräksi ei anneta, kohta lämpenee.

15.4.2018

Kevätmielellä

Ihan ekaksi pitää mainita kaikista tärkein asia: tapasin tänään västäräkin. Edellisestä kerrasta onkin aikaa ja voi juutas, että se kohtaaminen nostatti hyvää mieltä. Pitkän talven jälkeen yksi parhaista asioista on västäräkki. Ehdottomasti.


Toinen hyvä asia on uusi villapaita. Tietysti sitä toivoisi, että sille ei lähikuukausina olisi niin kovin käyttöä, mutta tulipahan neulottua varalta keväisen heleän sävyinen, että jos vaikkapa juhannustulille on luvassa perinteistä suomalaista suvikeliä, niin kyllä, villoja löytyy kukikkaammissakin sävyissä. Jos joku miettii tuota lennokasta asentoa yläkuvassa, niin kävin eilen tanssinäytöksessä. Taisi jäädä sieltä joku moodi päälle, sori.


Malli: Marled mania sweater, suunnittelija Stephen West (taas!). Malli ja ohje Ravelryssä (klik).
Langat: Mustasävyiset resorit: Madelinetosh Dandelion (reilu vyyhti) neulottuna yhdessä Dropsin alpakkalangan (grafiitinharmaa, ei tietoa menekistä) kanssa. Värikkäät osat jälleen niitä kuuluisia nöttösiä ja jo aiemmin korkattuja keriä. Kaikki kuitenkin fingering-vahvuutta.
Puikkoset 4,5 mm ja resorit 4,0 mm eli puoli pykälää ohjetta pienemmät.
Koko M.


Paita neulotaan yhtäaikaa kahdella eri langalla alusta loppuun. Värikäs ja eläväinen marmoroitu pinta on saatu aikaiseksi vaihtelemalla lankoja vuoron perään aina muutaman kierroksen jälkeen. Raitojen muodostumista ja värien leikkiä on mukava seurata, joten paita valmistuu aika kyytiä. Jonkinlaisena jippona tässä on kait se, että kaarrokkeen jälkeen työ käännetään nurin. Valmiissa paidassa päällä näkyvät marmoroidut osat ovat nurjaa neulosta ja sileä oikea pintä jää paidan alle piiloon. Koska aina-oikein-noulos on nopeampi ja monelle nurjaa mieluisampi tapa neuloa, siksi paitaa käännellään neulomisvaiheessa oikealta nurjalle ja päinvastoin. Nurjia silmukoita tarvitaan vain resoreissa.

En joutunut muokkaamaan ohjetta oikeastaan lainkaan. Jätin hihat pitkiksi, mutta niistä puuttuvat ohjeessa olevat reiät peukkuja varten. Vartalo-osan resori olisi voinut olla ehkä pidempi kuin tuo ohjeen mukainen 5 cm, mutta kyllä siihen silmä näyttää pikkuhiljaa tottuvan. Vyötärön selkäpuolella olisi voinut olla jokunen vyötärökavennus paikallaan, mutta en osannut etukäteen kuvitella tarvitsevani sellaista. Koska tämän hetkinen vyötärö on reippaalla Noro-viruksella tienattu, niin pelkään pahoin, että parempi jatkossa ilman niitä kavennuksia. Eivätköhän ne "jenkkakahvat" palaa tuossa tuokiossa takaisin.


Olisin halunnut kuviin pitkästä aikaa Onni-kissan, mutta Onni on vanha ja viisas ja livisti paikalta. Minulle jäi vain tämä pölvästi, joka ei ymmärrä omaa etuaan ja joutuu toistuvasti tukaliin tilanteisiin. Niin kuin näette, ikkunan takana sulaa lumi, linnut laulavat ja kärpäset pörräävät. Perhosiakin jo näkyy. Ja kissan mielestä hänen pitäisi olla siellä.

6.4.2018

Brioche Breeze

Neuloin sitten briossitakin. Ja onneksi neuloin, sillä siitä tuli ihan paras.


Takki on testineule Stephen Westille. Se on aika nopea neulottava, sillä ohje on dk-vahvuiselle langalle ja takissa tapahtuu kokoajan jotain - aika ei käy pitkäksi eikä tylsää hetkeä ole. Saumoja takkiin ei tule, mutta - mikäli kaksivärisen patenttiosuuden haluaa raidoittaa eri väreillä, kuten minä - pääteltäviä langanpäitä sitäkin enemmän. Suunnittelija, villi ja rohkea kosmopoliitti, on tietysti sitä mieltä, että mitään tarvitse päätellä. Että jätetään vain langanpäät hulmuamaan fantsusti, mutta ei se niin mene. Ensinnäkään en ole hapsuihminen ja toisekseen kissoilla oli ihan liian hauskaa roikkuvien langanpäiden kanssa. Luulivat, että henkilökunnalla on kehitteillä uudentyyppinen virikkeellinen lelu. Joten päättelin, vieläpä kunnolla, ja se otti aikaa sen verran, että testineuleen deadlinet paukkuivat komeasti yli. 


Takki aloitetaan takakappaleesta, sitten siihen tehdään olkapalat lyhennettyjen kierrosten avulla ja jatketaan suoraan hihoihin. Hihojen mittaa voi itse säätää, samoin on helman laita. Ymmärtääkseni ohjeeseen on kirjoitettu jopa kolme eri mittaista takkia, mutta testivaiheessa tarjolla oli vain tämä neulomani mitta. Etukappaleet, kaulus ja icord-reuna tehdään lopuksi. Takki on periaatteessa onesize, mutta kokoa voi muuttaa tiheyteen vaikuttamalla. Minulla tiheys oli 17 s x 25 kierrosta (10 x 10 cm) ja sillä saatiin tämmöiselle M-kokoiselle, pitkälle naiselle mielestäni hyvin "istuva" takki, jos ja kun otetaan huomioon, että malliin kuuluu tietty väljyys. Saavutin haluamani tiheyden pelaamalla puikkopeliä; käyttämäni puikkokoot olivat kautta linjan pienemmät kuin mitä ohje ehdotteli. Etukappaleen briossin neuloin nelosen puikoilla ja koska pelkäsin takin ja neuloksen valumista hartioilta, tikutin olkapalat kolmosen puikoilla tosi tiiviiksi pelliksi, niin että pitoa riittää. Hihat, kaulus ja i-cord on neulottu 3,5 mm:n puikoilla.


Malli: Brioche Breeze Jacket, suunnittelija WestKnits (klik)
Langat: SkeinQueen Crush DK, Hedgehog Fibers (skinny singles, sock ja DK) sekä Malabrigo Sock. Takkiin meni lankaa kaiken kaikkiaan 777 g. Tarkemmat grammatiedot löydät projektisivultani Ravelrystä. 
Puikkoset: 4,0 mm, 3,5 mm ja 3,0 mm
Neuloin just niin kuin ohje sanoi, eli omia muutoksia puikkovenkoilun lisäksi ei ole tehty.


Jos ihan rehellisiä ollaan, niin takissa on toki muitakin lankoja, kuin mitä tuossa yläpuolella esitän. Merinolla on ikävä taipumus venyä ja/tai antaa ajan myötä periksi, samoin kuin patenttipinnalla, ja siksi tuonne etu- ja takakappaleen raitapintaan on upotettu jos sun mitä tiiviimpää ja rouheampaa lankaa. Kohdallani se tarkoittaa värjäämätöntä suomenlammasta ja esimerkiksi Tukuwoolia kaksinkertaisena. Hartaana toiveena on, että ne antaisivat hiukan ryhtiä neulokselle.


Tykkään lopputuloksesta valtavasti. Jopa niin paljon, että saatan neuloa vielä toisen, mutta syksyä ajatellen pidempänä. Ja ehkä jostain rouheammasta langasta kuin merinosta? Tällä hetkellä puikoilla ja suunnitelmissa on kuitenkin oikea WestKnits -ruuhka, eikä sinne ihan helpolla kiilata. Kolme paitaa ja kaksi huivia alkuunsa, enkä panisi pahakseni uutta testineulettakaan. Ja sitten minulla tekisi mieli kesäneuletta. Kyllä, kesäneuletta! Pellavaa, lyhyitä hihoja, jotain Isabell Kraemer -tyyppistä simppeliä. Vetäydyn miettimään asiaa.

1.4.2018

Huhtikuu

Ei uskoisi, kun pihalle katsoo, että mennään jo huhtikuussa. Vaikka juuri tällä hetkellä lumen pinta kyllä alenee ihan silmissä, sillä aurinko pistää parastaan. Kevät - ja varsinkin tällainen hitaanpuoleinen kevät - on kärsimättömälle kovaa aikaa. Tekisi niin kauheasti mieli mittailemaan tiluksia ja heristämään nyrkkiä Myyrä N. Kutaleelle ja tutkimaan, jättikö se peijakas tänä keväänä yhtään krookuksen sipulia syömättä. Mutta lunta on vielä niin paljon, että siihen hetkeen saattaa olla vielä hyvinkin viikkoja.


Onneksi on neulomista. Sitten viime postauksen olen saanut valmiiksi yhden testineuleen à la Voldemort eli siis sellaisen, jonka nimeäkään ei saa mainita. Top secret. Odotellaan kiltisti lupaa ylemmiltä tahoilta ja poristaan jostain muusta. Kuten vaikka Tukuwoolin KALista, josta voitin suureksi riemukseni kaksi vyyhtiä uutta Sulo-sävyä. Sulot ovat saaneet täällä melkoisen myllerryksen aikaiseksi, sillä ensinnäkin keksin tehdä itselleni Tukuwoolista huivin ja kun en löytänyt valmista, ajatustani vastaavaa ohjetta, rupesin sitten tekemään ns. "omasta päästäni". Ideana oli käyttää kotosalla olevat Tukut projektiin, mutta jo nyt on selvää, että lisää on hankittava. Tuli meinaan niin iso ja pitkä ajatus.


Sulot saivat aikaiseksi myös väripohdintaa. Tukuwoolin Sulo -sävy on kaunis aprikoosi (?), mutta kuten tiedätte, minulla on värien kanssa hieman ongelmaa. Rakastan värejä, varsinkin toisten yllä, mutta itse olen niihin kovin arka pukeutumaan. Myönnän, että olen kehittynyt paljon arimmista päivistäni, mutta siitä huolimatta värit ja niiden sopivien yhdistelmien miettiminen eivät välttämättä ole minulle aina se neulomisen helpoin tai miellyttävin osa. Ja nyt minä siis voitin kaksi kaunista aprikoosin sävyistä lankavyyhtiä ja alkuhämmästykseni jälkeen pakotin itseni miettimään, mitä ihanaa niistä voisi tulla minulle itselleni. Tajusin näitä miettiessäni, että viimeisimmät valmistuneet neuleeni ovat aika lailla samanvärisiä. Koska olen neulonut paljon raitaa, speckleä ja poppia, niihin on saanut käytettyä korkattujen kerien ja jämälankojen pusseista aika mukavasti tavaraa. Jokaiseen työhön samoja jämiä, samoja keriä, samoista pusseista. Harmaata tai jotain vastaavaa "luonnollista" sävyä kirkkaampien ja voimakkaampien rauhoittamiseksi. Ja kas, kaikki neuleeni näyttävät samoilta tai ainakin samanvärisiltä. Kyseessä ovat toki lempivärini, mutta näköjään niidenkin kanssa voi peli käydä pidemmän päälle tylsäksi. Tarttee miettiä nyt jokin rapsakka uutuusväri tai minulle erikoinen väricombo, jolla saisi vähän raikastettua neulomuksiaan ja tuuletettua nuppiaan.


Kuvissa näkyy kesken oleva Stephen Westin Marled mania sweater, joka on samaa paria talvella monessa blogissa ja vlogissa näkyneiden villahousujen (Marled mania leggings) kanssa. Paita neulotaan kahdella fingering -vahvuisella langalla yhtäaikaa ja lankoja vaihdetaan toisiin aina vuorotellen, niin että syntyy tekniikalle tyypillinen "marmoroitu" pinta. Pidän tekniikasta kovasti ja olen käyttänyt sitä paljon parin viime vuoden aikana. Tekniikka on loistava erilaisten outolankojen, jämien ja jopa niiden pienimpienkin nöttösten tuhoamiseen. Myös muodikas fade-pinta ja sen liukuma syntyvät kahdella eri langalla marmoroimalla sulavavasti, jos ja kun havittelee vähemmän äkkijyrkkiä fade-siirtymiä. Tässä paidassa feidiä ei haeta, vaan olen vaihtanut lankoja ja sävyjä aika lailla randomisti pitkin matkaa. Onneksi hankin talvella vyyhdillisen Lystig Yarnsin mintunvihreää My little pony overdose -sävyä; on ollut jotakin itselleni uutta väriä laittaa vanhojen tuttujen joukkoon. Ja pinkkiä, sitäkin olen yrittänyt suosia parissa viimeisessä neuleessani. Maltilla tietysti.

Olen niitä ihmisiä, joihin valolla ja sen määrällä on valtava vaikutus. Pimeän vuodenajan olen kuin karhu talviunilla, mutta kevään tullen virran määrä kasvaa. Jospa sitä virtaa riittäisi myös tänne blogiin eikä tulisi käytyä aivan näin harvakseltaan, kuin mitä nyt. Niin että ugh, olen herännyt - ja hei, muistitteko aprillata?