21.5.2019

Kevätsiivoushuivi

Tulipa siitä pitkä! Mutta ei tämä mikään ennätyshuivi ole, sillä tällä mennään neulottujen huivieni pituuskisassa vasta kakkoseksi. Ykköstilaa pitää sinnikkäästi vuonna 2015 neulomani Melanie Bergin Ashburn, joka on sekin melkoinen kärmes. Älkääkä ymmärtäkö väärin; pituus ei ole moite. Ashburn on yksi eniten käytössä kuluneista huiveistani ja toivon kovaa käyttöä myös tälle uutukaiselle.


Kokoasioista puheenollen: käsialani on muuttunut. Jostain kumman syystä neulon entiseen verrattuna paljon löysempää jälkeä. Olen valitettavasti neulonut viime talvikaudella niin vähän, että en ole päässyt kokeellisissa tutkimuksissani vielä kovin varmalle pohjalle, mutta näyttää siltä, ettei esimerkiksi puikon materiaalilla tai neulepinnan vaihtamisella ole juurikaan vaikutusta. Jälki on löysempää kautta linjan. Sama pätee tosin kauttaaltaan tähän neulojaan; samaa löystymistä on havaittamissa niin hengen kuin fysiikankin puolella. Neuloessa asiaan voinee kuitenkin vielä vaikuttaa: joutunen jatkossa siirtymään pykälää tai puolta pienempiin puikkoihin. Tämän kuvissa näkyvän testineuleen kohdalla suosituskoko on 3,75 mm ja minulla - nykyisellä keskeneräisten neuleiden mahtis harrastajalla - ne kaikki ovat kiinni muissa töissä. Nappasin siis tähän projektiin neloset ja se yhdistettynä löysään käsialaan ja leppoisaan (sinkku)merinoon tarkoittaa neulematematiikalla laskettuna piiitkää huivia. Mutta en valita, hyvä tästä tuli.


Jos jostain tekisi mieli harmiaan jakaa, niin se voisi olla vaikkapa postin kulku. Täällä meidän perukoilla ei Louhittaren Luolan kivijalkamyymälää lukuunottamatta ole oikein sellaisia lankakauppoja, josta saisi muuta kuin kelvollista peruslankaa. Jos ja kun neuloja tarvitsee tai haluaa jotain muuta, verkkokaupoille on lähdettävä tai sitten messuille ja muihin tapahtumiin, jossa mieluista tavaraa on tarjolla. Kuvittelen edustavani tämän probleemin kanssa neulojien enemmistöä. Posti on kulkenut näihin aikoihin asti hyvin ja varsinkin kotimaiset lankakaupat ovat salamaakin nopeampia toimitusten kanssa. Mutta.. viimeisimpien tilausten kohdalla postipakettien kulku on takunnut minulle tuntemattomasta syystä. Lieneekö syynä pakettiautomaattien ruuhka, jolloin uusia paketteja ei voida automaattiin täyttää ennen kuin vanhat on noudettu? Ja kun automaattiin ei voida laittaa, suma seisoo tai paketti kiikutetaan johonkin toiseen noutopisteeseen, joka saattaa olla hyvinkin kaukana siitä asiakkaan valitsemasta lähimmästä pisteestä? Minä olen onnekseni kaupunkiasukas ja tässä lähistöllä on muutaman hassun kilometrin säteellä useampiakin paikkoja, joihin paketilla näyttää olevan mahdollisuus päätyä, mutta olen ajatellut myötätunnolla kaikkia niitä maaseudulla asuvia ihmisiä, jotka saavat ehkä autoilla kymmeniä kilometrejä jonkun paketin perässä. Tämä on tietysti nykyaikaa ja elämää ja näitä hyvinvoivan länsimaisen asukin ns. ongelmia, mutta ei tämä tehokasta saatikka ekologista ole. Ja aikaahan tämä kaikki vie. Voitte uskoa, miten syö naista, jolla testineuleen deadline paukkuu päälle ja joka voi vain voimattomana seurata kuljetusfirman seurantapalvelusta, miten paketti on kyllä saapunut Ouluun, mutta se ei näytä millään etenevän lopulliseen noutopisteeseen ja sitä kautta mamman luokse. Jatkossa pitää katsoa verkkotilauksien toimituskohdan täpät tarkemmin läpi ja arpoa, mitä reittiä toimitus kotiutuisi suorinta reittiä tai sitten ryhtyä massahankkijaksi silloin, kun langan äärelle fyysisesti pääsee.


Malli: Spring cleaning shawl, suunnittelija Westknits. Ohje löytyy Ravelrystä täältä (klik)
Langat: Sekalainen seurakunta lankaa seuraavilta brändeiltä: Louhittaren Luola, Uschitita, WalkCollection, Madelinetosh, Manos del Uruquau, Hedgehog Fibers, Primrose Yarns ja La Bien Aimée. Lankaa kului 281 gr.
Puikkoset: Tässä 4,0 mm, ohjeessa 3,75 mm.
Siipiväli 3 metriä ja 20 senttiä. Jännä, että vaikka metrejä riittää, niin ei huivi miltään valtaisalta laatalta näytä kaulan ympärillä.


Niin, se huivi itse? Se oli kiva ja nopea neulottava. Olin huhtikuun lopussa työmatkalla Italiassa ja se reissu vaati kolme lentoa suuntaansa. Huivi lähti lentoneuleena hyvin alkuun ja kotiin päästyäni sitten keksin haluavani huiviin ison pläntin Uschititan vihreää sävyä (Glazier), jota tilasin ja jota siis odottelin hartaasti ja haikeana kotiin saapuvaksi. Sävy on kyllä täysi kymppi ja kaiken odotuksen väärti. Huivi valmistui parahiksi päivää ennen deadlinea eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Suunnittelija mainostaa huiviaan hyvänä jämälankojen syöjänä, mikä on tietysti totta varsinkin noiden ohuiden raitojen ja pienempien väripintojen kohdalla, mutta toisaalta nuo viimeiset kolme pintaa syövät aika isoja grammamääriä. Suosittelen huivia lämpimästi. 


Juuri nyt tuntuu, että minulla paidatuttaa enemmän kuin huivituttaa. Sukatuta ei ollenkaan, mikä ei liene yllätys kenellekään. Laitoin jo hätäpäissäni yhden dk-vahvuisen paitulin puikoille Suomen juhannusta silmällä pitäen, mutta etsinnässä on must have -tyyppinen ohje fingering-vahvuudelle. Jos ja kun mennään noilla kaappilangoilla, niin sitä vahvuutta täällä riittää jokuseen projektiin. Pitäisi vain innostua jostakin ohjeesta; loma ja maksimaalinen neuleaika lähestyy ja ihmisellä lyö pää tyhjää. Se on näemmä niin, että mitä vähemmän neuloo ja tulee valmista, sitä kauemmaksi ne ideat ja inspiraatiokin karkaavat. Mutta odotellaan rauhassa, jospa se siitä lutviutuu.

25.3.2019

Ei kait taas sitä Westiä?

Kyllä vain. Tiedän olevani neulojana ennalta-arvattava niin värien kuin suunnittelijankin suhteen. Taas olisi Westiä tarjolla ja vieläpä sähäkän neutraaleissa sävyissä pikkiriikkisellä väriläiskällä maustettuna.


En elä tynnyrissä, niin kuin voisi luulla. Tiedän toki muitakin taitavia ja upeita neulesuunnittelijoita, mutta jostain syystä Westistä on tullut minulle kerrassaan ylittämätön. Pidän kaikista hänen malleistaan - jopa niistä hulluimmista, joille arkisen ihmisen on hankala keksiä arkista käyttöä. Olen kuullut, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Ilmeisesti se on totta, sillä minä olen harmaa ja enimmäkseen hapan naisihminen, jonka elämään ei todellakaan kuulu tupsuja, tasseleita, neonvärejä tai voimakasta kuvausmeikkiä. Mutta rakastan sitä kaikkea Stephen Westissä - niiden omaan makuhermooni osuvien neulemallien lisäksi. Yritän tällä kaikella ehkä vähän kömpelösti pahoitella sitä, etten ole poikkeamassa hyväksi havaitulta tieltä.


Malli: Vertices Unite, suunnittelija Stephen West. Jos innostuit, niin ohje löytyy Ravelrystä (klik).
Langat: Madelinetosh Tosh Light kahdessa eri sävyssä Black Sea ja Trip Wire. PrimroseYarns Co Adelaide samoin kahdessa eri sävyssä London Goth ja Dark Cavern. Tuo vihreä on Louhittaren Luolan silkkisekoite Ympystä sävyssä Öljypuu. En ole punninnut, vaan elänyt kuin pellossa, kun kyseessä ei ole testineule.
Puikkoset ohjeen mukaan.
Mitään en muuttanut, kaikki tein kiltisti, niin kuin Stephen neuvoi.

Tämä kuvissa näkyvä Vertices Unite on peräti viidestoista valmis kaula-asia, jonka olen neulonut Westin ohjeella. Kävin oikein laskemassa Ravelryssä. Että on siinä yhdelle perheelle kangasta kaulaan kiedottavaksi. Olen haaveillut tästä huivista pitkään, mutta jotenkin sen neulominen on vain jäänyt. Iso kiitos Jonnalle/@nurjajonna :lle, jonka Vertices Unite -KAL tuli kohdallani kreivin aikaan. Oli intoa ja mahiksia harrastaa pitkän, kuivan talvikauden jälkeen. Jonnan KAL sai sitä paitsi mukaansa niin valtaisan joukon neulojia ja vaikutti niin hauskalta, että todennäköisesti siitä olisi ollut muutoinkin mahdoton jäädä pois. On ollut todella mukava seurata IG:ssa, miten erilaisia versioita kanssaneulojat ovatkaan saaneet mallista aikaan.


Vertices Unite ei ole Westin tuoreimpia malleja, mutta luulisin, että yksi niitä tunnetuimpia se on. Ohje on taattua Westiä; se on yhtä aikaa simppeli, mutta nerokas. Juju on rakenteessa ja siinä, miten eri värien ja pintojen yhdistelmistä muotoutuu mielenkiintoinen ja kaunis kokonaisuus. Isokokoisena osaan arvostaa myös huivin massiivista kokoa. Minulla on ollut koko alkuvuoden musta kausi päällänsä ja ehkäpä siksi huiviini valikoitui aika lailla tummia sävyjä. Vaikka aluksi arvelin neulovani musta-harmaan huivin, kanttini ei kestänyt loppuun asti, vaan nappasin matkaan yhden kokovihreän vyyhdin. Tämä on minulle tyypillinen tapa neuloa. Valitsen langat ja värit toki etukäteen, mutta matkan varrella saattaa tapahtua kaikenlaista, kun näen, miten jälki alkaa muotoutua.


Huivin valmistumisen jälkeen olen koettanut purkaa kesken olevien neuleiden kasaani. Päätin, että Westejä ei neulota, ennen kuin viime vuonna aloitettu Magnolia -sweater on kokonaan valmis ja eräs lähestulkoon muumioitunut briossihuivi on edennyt vähintään 15 senttiä. Kuvittelin, että se saa vauhtia puikkohini, mutta vaikutus ei ole ollut toivotunlainen. Tahmeaa on ja tylsänlaista. Ja ilmeisesti vierotusoireitakin on, sillä olen nostanut langat syrjään jo kolmea uutta Westin mallia varten.

2.3.2019

Pääasioita

Hyvää maaliskuuta kaikille. Hiljaiselosta huolimatta neulemeininkini on ollut aivan kelvollista tasoa. Olen saanut yhden testineuleen valmiiksi ja liittynyt @nurjajonnan emännöimään Vertices Unite -huiviKAListeluun. Tällä kertaa on kuitenkin tarkoitus sanoa sananen pipoista, joita on putkahtanut maailmaan tässä postausten välissä peräti kolme.


Ensimmäinen piponen liittyy tammikuiseen Helsingin -reissuuni, jonka aikana ehdin hätäisesti pyörähtää Snurren uusituissa tiloissa. Ostin kaksi palleroista Cardiff Cashmere Brushmere -lankaa, josta tikuttelin peruspipon Snurresta saamieni puikko- ja silmukkamääräsuositusten mukaisesti. Minulla on jo ennestään samasta langasta neulottu harmaa pipo ja halusin samanlaisen mustana, sillä sellainen minulta puuttui. Vahva suositus tälle langalle. Kashmir on tottakait pehmoista ja ihanaa, mutta minulle on ollut joltisenlainen yllätys sen huikea lämpöominaisuus. Pipossa ei ole langan lisäksi mitään erikoista, mutta yksinkertaisimmat asiat ovatkin yleensa parhaita. 60 silmukkaa, vitosen puikot ja kaksi palleroista rehellisen mustaa kashmir-lankaa. Pipo näkyy tuossa ylimmässä kuvassa keskellä.


Kaksi muuta piposta löytyvät Stephen Westin Hiberknitting -talvikokoelmasta, jonka tiimoilta KAListeltiin koko helmikuun mitalla HipHipBarbaKnitin Ravelry -ryhmässä ja IG:ssa. En ole hirmuinen kalistelija, joten olen hiukan hämmästellyt nykyistä intoani. Kyseessä on tottakait sattuma ja tarve; pipoille on tässä taloudessa aina kysyntää. Ihan aluperäinen tarkoitus oli neuloa Westin kokoelmasta pusero, mutta jemmoistani ei löytynyt riittävästi sopivaa lankaa ja hyppäsin siksi suoraan pipo-osastolle. Ensiksi valmistui tuossa ylhäällä näkyvä Hiberknitting Hat, jossa on samaa pintatekstuuria kuin aiemmin testineulomassani tuubikaulurissa. Langatkin ovat kyseisen kaulurin jämiä eli SkeinQueenin Crush DK (harmaa) sekä Onionin vanhan roosan sävyinen silkkimohair. Tulos vivahtaa vaaleanpunaiseen vain vähän ja itse asiassa se näyttää äkkiseltään enemmänkin beigeltä. Käytin vitosen puikkoja myös tässä.


Palleropiposen nimi on Snow Flurries Hat ja siihen käytin Ruukin kehräämön ihanaista alpakkalankaa sekä tumman harmaata Dropsin Nepalia. Jostain syystä Dropsin Nepalia on edelleen kokoelmissani, vaikka en varmaan ole hankkinut sitä vuosikausiin ja hyvänä peruslankana sitä on kuitenkin tullut aika ajoin neulottua. Ihmeellisen riittoisaa tai itsestään sikiävää tavaraa. Pipo itse on jotenkin todella hauska. Joskus aiemmin neulomani Raxtur on malliltaan paljolti samantyppinen, neulospinta vain vaihtuu. Juttu ovat tietysti nuo palleroiset, joita oli koukuttava neuloa. Tupsua en laittanut, sillä juuri nyt tuntuu pipon suunnittelijan tyylimantran vastaisesti, että vähemmän on enemmän. Resoriosuus on neulottu 3,5 millisillä ja pääkoppa nelosilla.


Lähiviikkojen neulesuunnitelmat liittyvät jo aloitettuihin ja keskeneräisiin projekteihin. Josko saisin hillittyä itseäni sen verran, että saisin ainakin pari isompaa työtä valmiiksi, ennen kuin uudet houkutukset hyppäävät puikoille. Yritän edelleen pärjätä pitkälti kaappilangoillani, vaikka en minä missään lakossa ole. Esimerkiksi viikko sitten ostaa pamautin ison kassillisen Lett-Lopia, koska yksi paikallisista lankakaupoista päätti laittaa pillit pussiin ja möi siksi varastojaan alella. Siellä on siis jo yksi kaarrokepaita ensi talveksi neulomista vaille valmiina.

5.2.2019

Seilori -paita

Kävi niin onnellisesti, että joulupukki toi minulle vyyhdillisen lankaa. Se samainen joulupukki oli vielä joulunkin jälkeen anteliaalla tuulella, sillä hän oli erehtynyt katsastamaan omaa lankavarantoaan "sillä silmällä". Lankaa oli - yllätys - liikaa ja lisäksi se oli vääränlaista. Ystävällisesti hän siivosi jemmoistaan vielä kaksi vyyhtiä minulle, jolla arvatenkin on omaa lankaa aivan liian vähän.


Rehellisesti on tunnustettava, että omakin lankaomaisuuteni on mietityttänyt viime aikoina. Minua ei riso niinkään langan määrä sinänsä, vaan se, että minun lankani on aina vääränlaista. Projektien aloituksista on tullut tuskastuttavia, kun uuden langan ostamisesta on tullut huonon omatunnon asia ja vanha lanka on, noh, vanhaa lankaa. Ja aina väärän väristä. Olenkin viritellyt mielessäni kummaprojekti -sarjaa, jossa valitsen kaapistani mitä mystisempiä outolankoja tai langan loppuja ja kehittelen niille käyttöä. Ja jos sitä ei löydy, niin tuossa naapurissa on päiväkoti, jossa varmasti arvostetaan ilmaisia askartelu- ja käsityötarpeita. Yhtään en siis minäkään halunnut kaappeihini lisää täytettä odottelemaan mystistä joskus saapuvaa inspiraatiota, vaan päätin laittaa Soile-pukin ihanuudet puikoille ja justiinsa. Kolmesta lahjavyyhdistä ei kuitenkaan yksin ollut vielä siihen, mitä tuumailin. Arkeologisten kaappikaivausten tuloksena löysin lankapussukoistani yhden luonnonvalkoisen Väiski DK:n ja se oli sitten sitä myöten selvä. Tuloksena on paita henkilölle, jolle joululankojen värit sopivat kuin nenä naamaan ja enemmänkin.


Ohje: Sailor Pullover, suunnittelija Isabell Kraemer. Maksullinen ohje Ravelryssä (klik)
Langat ylhäältä alas: Qing Fibre Big Merino DK (sävy Hummingbirds), SandnesGarn Konfetti (sävy 1012), Louhittaren Luolan Väinämöinen DK (sävy valkoinen) ja Qing Fibre Big Merino DK (sävy Shusui). Hihoissa lisäksi valkoisen Väiskin loputtua hätäpäissään ostettua Oona - nimistä outolankaa.
Puikkoset ohjeen mukaiset neloset ja resoreissa puolta pykälää pienemmät.
Muutoksia? Malliin kuuluu tasku. Tässä sitä ei ole, koska lapsi aikoi pärjätä ilman.


Koomistahan tässä on se, että Väiski loppui kesken. Eikä minulla tietenkään ollut mitään sellaista valkoista lankaa, joka olisi toiminut paidassa Väiskin korvikkeena. Väiskiä en siihen hätään löytänyt, vaan päädyin nappaamaan jotain aivan outoa tavaraa lähilankakaupasta. Valitsin tietysti puhtaanvalkoisen vyyhdin, kun Väiski on luonnonvalkoista. Eron näette ylläolevassa kuvassa. Outolankaa on raidoitettu sinisävyisen langan kanssa hihoissa. Sitä totta kait myös jäi eli minulla on jälleen uusi nöttönen vanhan jämälankakokoelmani jatkoksi. Niin se vitsi? Se on tietysti se, että kun kostutin valmiin paidan, merino ns. venähti ja paita on nyt lapselle hiukan väljä. Siinä on sitä kuuluisaa "kasvun varaa" juuri sen verran, että ilman lisälankaa olisi pärjätty. Väiskin osuuden olisi tuossa vyötäröllä voinut jättää lyhyemmäksi, jolloin lankaa olisi riittänyt hihoihin enemmän. Mutta tää on tätä. Ja meneepä paituli sitten vielä ensi talvenakin. Ja ehkä seuraavanakin. Mitä näitä paitoja nyt joka talvelle neulomaan...


Lapsi kuitenkin hyväksyi paidan, mikä ei ole aina niinkään varmaa. Tällä tarinalla on siis kaunis loppu. Laskujeni mukaan jäin myös aavistuksen verran voitolle kaappilankojeni suhteen: vyyhdillinen Väiskiä vaihtui siellä pikkunöttöseen. Liput salkoon!

26.1.2019

Horroskauluri

Otetaan heti perään toinen testineule, jos sallitte. Tämäkin jo aikaa sitten valmistunut.


Stephen West julkaisi männäperjantaina oikein virallisesti Hiberknitting -talvikokoelmansa, joka pitää sisällään kuusi aika mellevää neulemallia. En ole vielä hankkinut, mutta harkinnassa on. Tämä kuvissa näkyvä kaula-asia on yksi noista kuudesta mallista ja se on tikuteltu syksyllä. Älkää antako lumen hämätä; valokuvaus on hoidettu vasta nyt vuodenvaihteessa. Westin kokoelman nimi sopii omaan tilanteeseeni vallan mainiosti. Neulehommat ovat olleet melkoisessa horroksessa tämän kaulurin jälkeen. Älkää ymmärtäkö väärin - kauluriprojektissa ei ollut mitään, mikä olisi hyydyttänyt mojoni. Elämä vain joskus on sellaista, ettei sinne meinaa mahtua puikkoakaan väliin. Olen kyllä yrittänyt: puikoilla on ollut jo kuukausitolkulla testineule Pyhänniskan Soilelle ja kiitän Luojaani, ettei sillä varsinaisesti ole ollut kiire. Yhden lapsen paidan olen sentäs saanut valmiiksi.


Kauluri - voiko tätä edes nimittää kauluriksi? - oli mukavaa neulottavaa. Vaikka en missään langanostolakossa olekaan, olen jo hyvän aikaa koetellut katsastaa kaapeistani lankaa uusiin projekteihin ennen uusien vyyhtien hankkimista. Noin niin kuin ensi hätään, muka. Tämmöinen kauluri on siitä kiva varsinkin monivärisenä, että jo pienilläkin lankamäärillä saa nättiä aikaiseksi. Olen käyttänyt tähän aiemmista neuleistani ylijääneitä lankoja. Joukossa on korkkaamaton vyyhti SkeinQueenin CrushDK:ta, jota neuloin vuosi sitten toiseen testineuleeseen. Tuossa omaa silmääni kovasti miellyttävässä kirjoneuleosassa sekä raidallisessa pätkässä on esimerkiksi Textures Unite -huivissa käytettyjen merinosinkkujen jämiä, Louhittaren Luolan Väiskiä sekä Onionin silkkimohairia muutamassa eri värissä. Raidoista huomaa, että lankaa on pitänyt toisen loppuessa vaihtaa, mutta haitanneeko tuo mitään. Tummin osa on suomenlampaan villaa, veikkaisin Vanhalan lammastilan villoja. Ohje on dk-vahvuiselle ja siihen tiheyteen pyrin sotkiessani noita ohuempia lankoja yhteen. Suomenlammas oli sitten tiheydeltään ihan jotain muuta, mutta aika hyvin se kostutuksessa ja silottelussa tokeni. Koetin viimeistelyvaiheessa pingottaa rinkulaan lisää mittaa, sillä en kestä ollenkaan sellaisia kaulureita, joihin kuristuu. Happi on hyvä asia.


Malli: Hiberknitting Cowl, suunnittelija Stephen West. Ravelrystä löytyypä täältä (klik).
Langat: Sekalainen joukko vaikka ja mitä, yhteensä 386 g.
Puikkoset 3,75 mm.

Neule lähtee liikkeelle pintaneuleella, joka näkyy tuossa minun tuubihuivissani vaaleanharmaana. Osio nappasi aika lailla koko vyyhdin dk-vahvuista lankaa. Sen jälkeen seuraa kirjoneuleosuus, joka tässä huivissa on toteutettu kuudella eri sävyllä. Käytännössä lankaa on enemmän, koska käytin mohairia ja fingering-vahvuisia lankoja yhdessä. Kolmannella osuudella neulotaan nurjia ja oikeita silmukoita kahdella eri sävyllä ja tuloksena on jälleen erilaista pintaa. Loppu lasketellaan raidottamalla, mutta sielläkään suunnittelija ei ole tyytynyt pelkkään oikean sileään, vaan on hakenut runsaampaa tekstuuria nurjilla silmukoilla ja erilaisilla lankapohjilla. Minulla on sielläkin kaverina mohairia.


Melkein tekisi mieleni neuloa toinen Tukuwoolista ja mohairista. Suomenlampaan rouheus tuntuu mukavalta tuossa huivissa noiden "heppoisempien" pohjien tukena ja se tuo mielestäni mukavasti ryhtiä kokonaisuuteen. Neulejonossa alkaa vain kevättä kohden olla sen verran ruuhkaa, että taitaa Tukuwoolit säästyä muihin projekteihin. Aijai, että olen innoissani, sillä tällä hetkellä näyttää mukavasti silltä, että jatkossa saattaisin jopa ehtiä neulomaan entiseen malliin. Se olisikin jotain se!