Sivut

30.7.2014

Siililapaset

Virkkasin lapselle lapaset. Hyvät tuli.


 Ne soveltuvat erittäin hyvin kaikista rakkaimman, Nasun, kantamiseen.


Ohje lapasiin löytyi kivasta Koukkuleikki-kirjasta. Koska kirjasto huutelee sitä pian takaisin, päätin toimia nopeasti, vaikka täällä mitään lapasia tarvita. Siis nyt juuri, syksystä en sano vielä mitään.


Jos joku kaipaa lanka- ja muita tietoja, niin kuono on Dropsin Nepalia, vartalopolitiikka Novitan Puroa (sitä vain riittää) ja silmät Dropsin alpakkaa. Koukku 3,5, puikot ranteiden resorissa (tämä on oma innovaatio, ohje on puhtaasti virkkausohje) ehkä kolmoset. Puroa meni reilu kerä.

29.7.2014

Emman uusi takki

Auringonpaisteinen päivä siihen kului, mutta nyt se on valmis. Paitsi että takaosan kiinnitysmekanismi on vielä auki; tarranauha odottaa minua kaupassa ja Emman takki on kiinni tyylikkäästi nuppineuloilla.


Hameesta tuli rokokoo-henkinen: edestä ja takaa litteähkö, massa on kerätty kyljille hakemaan leveyttä. Huppu on irroitettava ja siksi takaa ylhäältä alas asti aukaistavissa.


Ei mennyt oikeastaan yhtään hullummin tämä projekti. Tiedä vaikka ompelen toistekin jotain.

28.7.2014

Hitaasti, mutta varmasti

Olen tarttunut rohkeasti työhön, josta minulla ei ole pienintäkään käsitystä. Elän harhassa, jossa työ tekijäänsä opettaa.


Pesin kirpputorilta löytämäni verhoilukankaan ja tein lakanakankaasta olemassa olevaan tuoliin kaavat. Metodini oli yksinkertainen: kiristin kankaan nuppineuloilla tuoliin, piirsin tekstiilitussilla kaavan rajaa kohtaan, jossa originaalissa verhoilussa oli saumanpaikka ja leikkasin kaavat irti. Näin jälkiviisaana voisi todeta, että olisi kannattanut ommella kaavoista koehuppu ja sovittaa, mutta kyllä te minut tiedätte: tietenkään en tehnyt niin. Sen sijaan join rohkaisuksi mojovat kahvit ja leikkasin reippaasti verhoilukankaan tekemieni kaavojen mukaan. Kofeiini kirkasti katsettani sen verran, että löysin reiän alun jo leikatusta etukappaleesta. Se taisi olla se hetki, kun menetin rohkeuteni ja päätin tarvita huilaustauon.

Tämä aamu alkoi sateella. Ukkosen jylyn tahdittamana tartuin ompelukseeni asenteella tuli, mitä tuli. Päivän päälle olen todennut, etten ole kaksinen kaavoittaja. Ompelutaitoni nykyisen tason toki tiesinkin jo. Olen siis säätänyt, mutta paskartelun puolelle ei ole tarvinnut sortua.


Kuvassa tuoli tämänhetkisessä tilassaan. Helmakaitale puuttuu kokonaan ja etu- ja takakappaleiden sivusaumoja ei ole ommeltu kiinni alas asti. Aion laittaa taakse tarrakiinnityksen. Kangas on lötköllään ongelmakohdista ja ongelmat ratkennevat muutamalla kaavamuutoksella, mutta siihen minulla ei ole juuri nyt virtaa. Sen sijaan suunnistan pihamaalle tarkistamaan ainokaiset kaksi liljanvarttani, jotka suunnittelevat komeaa kukintaa. Nimittäin juuri niihin aikoihin, kun te suosittelitte minulle liljoja pionipenkkini täydennykseksi, pihalleni iski liljakukko. Tai no, se iski tietysti jo keväällä, mutta minä huomasin sen jälkeensä jättämän toukka-armeijan vasta nyt. Se armeija on kohta lyöty, mutta naapurin puolella asuva ja minua huomattavasti joviaalimpi puutarhuri näyttää pitävän huolen siitä, ettei liljakukoista ole tällä alueella jatkossakaan puutetta. Pitää nyt miettiä lilja-asiatkin uusiksi.

20.7.2014

Oi Emma, Emma

Sen verran on helle pehmentänyt pääkoppaani, että aion ryhtyä hullunrohkeisiin puuhiin.


Minulla on ollut iät ja ajat Emma-tuoli, jonka verhoilukangas ei silmää hivele. Eilen iskin maakunnissa pyöriessäni paikallisella kirpputorilla silmäni sen verran leuhkaan kankaaseen, että pienen tuumailun jälkeen päätös oli selvä: siinä olisi Emmalleni uusi takki, kun vain uskaltautuisin hommiin. Olen aika täpinöissäni, mutta samalla pelottaa, koska en ole kovin kokenut verhoiluhommissa. Leikkaan varmaan ensin jostakin lakanasta kaavat ja katsotaan sitten, miten käy. Peukaloitahan tämän tuolin kanssa on jo pyöritelty tarpeeksi.

15.7.2014

Valkopesu

Olen ollut tänä kesänä laiska postamaan piha-asioista. Suunnittelemani hankkeet ovat edelleen toteutumatta eikä suvi ole muutenkaan sujunut viherosastolla aivan nappiin. Lumi ja pakkanen veivät kevään istutuksista osansa ja vaurioittivat ilmeisesti myös monivuotisia kasveja. Esimerkiksi valkovuokkomeri ei noussut toukokuussa ollenkaan, mikä hämmästyttää minua edelleen. Sitten sairastuin itse ja piha oli omillaan kolmisen viikkoa juuri silloin, kun olisi pitänyt kastella, suojata ja kitkeä.


Tällä hetkellä piha on aika tylsässä jamassa. Huomaan joka kesä, että pionien lopetettua kukintansa minulla ei ole mitään, mikä jatkaisi kukkaloistoa. Tuoksuherneet ja muut keväällä kylvetyt yksivuotiset kukkijat eivät taida ehtiä kukintavaiheeseen ollenkaan. Onneksi säistä selvinneet hyötykasvit jaksavat ilahduttaa ja sillä saralla satoa on luvassa.

Tämän kesän kummallisuuksiin lasken myös pioniongelmani, joka ei tunnu rajoittuvan pelkästään omalle pihalle. Jokusen kilometrin päässä minusta asuva Soile ehti jo postata aiheesta omassa blogissaan, mutta toistan kysymyksen varuilta myös täällä, josko saisimme Soilen kanssa haaviimme jonkun pioniasiantuntijan. Ongelma on lyhyesti se, että minulla on ollut jo useamman vuoden ajan kaksi, komeasti kukkivaa, vaalenapunaista Sarah Bernhardt -pionia, joiden kanssa ei ole ollut mitään pulmaa. Niillä on ollut kaverinaan samassa penkissä täysin valkoinen pioni, joka nimeä en tähän hätään muista. Pionien aloitellessa kukintaansa pari viikkoa sitten kaikki näytti normaalilta. Nuput olivat vaaleanpunaisia. Ensimmäiset kukatkin olivat sellaisia, kuin pitää - kuten yläkuva todistaa. Sen jälkeen joka ikinen kukka ja nuppu on ollut valkoinen, jopa niin, ettei juurikaan pysty erottamaan, onko kukka Bernhardtia vai sitä oikeasti valkoista lajiketta. Eihän tämä tietenkään maailman vakavin asia ole, mutta tekisi mieleni tietää, mistä ilmiö johtuu.

Eiliset ukkoskuurot ja raesade tekivät suurista pionin kukista nopeasti selvää ja jälki oli tänä aamuna aika murheellista. Seuraavaa ilotulitusta saa sitten odottaa taas kokonaisen vuoden. Jospa ensi vuonna saisin sekä vuokkoni että vaalenapunaiset pionini - ikävähän tässä tulee.


Blogini pitkäaikaiset lukijat saattavat muistaa, miten meuhkasin kääpiö-Pirjani ensimmäisistä omenoista jokunen vuosi sitten. Alakuvaan päätyi pionin terälehtien joukkoon vahingossa myös todiste siitä, että Pirja on edelleen vedossa. Pitäisi vain opetella leikkaamaan omenapuuta; puuni on erittäin satoisa, mutta kauniiksi sitä ei voi nimittää - paitsi kukinta-aikana.