25.5.2015

Välipalaa

Kirjastotädit huutelevat ikävästi jo hyvän aikaa lainassa olleen kaavalehden perään, joten oli pakko laittaa töpinäksi. Ja kylläpä kannatti. Että on ihana ommella joustamatonta kangasta kaiken maailman trikoiden jälkeen, melkein voisi laittaa lauluksi.


Takki ei ole valmis. Kuten kuvasta näkyy, vetoketju on hakusessa ja saapa nähdä, miten pitkään, sillä ainakaan Eurokankaassa ei ollut tarjota muuta tähän sopivaa kuin valkoista. Mistä ihmeestä ihmiset oikein hankkivat kivan värisiä takkivetoketjuja? Saa vinkata, sillä ehtinen ompelukoneen ääreen kunnolla vasta viikonloppuna ja siihen mennessähän ehtii jo jonkinlainen postipakettikin perille.


Takin kaava on Ottobre -lehden numerosta 6/2014 ja nimeltään Happy Combo. Tähän asti melkein kaikki on mennyt nappiin, mistä tämmöinen tuuriompelija saa olla hyvillään. Erityisen mielissäni olen kaavaan tekemistäni kokomuutoksista. Piirsin kaavan suurimman koon (122 cm) mukaan ja korjasin sitä hihojen, helman ja hihapyöriön osalta, jotta pikku-amatsoonini mahtuisi valmiiseen vaatteeseen. Ainoa "mutta" jäi hihapyöriöön, johon olisin saanut leikata tilaa vielä enemmänkin, sillä takki on kainalo-osistaan aika lailla "sopiva". Ja minä kun haaveilin väljähköstä mallista, jossa olisi sitä kuuluisaa kasvunvaraa syksymmälle asti.

Nyt vain sitten kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että vetoketjun kanssa menisi hyvin. Siitä hommasta en ole tykännyt koskaan ja edellisestä kerrasta on.. köhöm.. jokunen vuosi.

23.5.2015

Suuri, suurempi, valtava

Voi pojat, että minulla riittää huivia. Kun laitan sen hartioilleni valumaan suorana niin, ettei sitä ole kiepsautettu kertaakaan kaulan ympärille, se laskeutuu molemmin puolin lattialle tyylikkäästi kuin parempikin laahus. Oloni on miltei kuninkaallinen. Sääli vain, etteivät laahukset ole "se juttu" näinä päivinä.


Huivi on tottakait tarkoitettu kiepsautettavaksi, joten ei tässä hätää. Kun kiepsautan kerran, kuten minulla on tapana, huivin päät huitelevat puolessa välissä säärtä. Kun kiepsautan kaksi kertaa ja asettelen huivin löysästi, päät ulottuvat vesirajan seutuville. Olen joskus lukenut jostain, että roomalaisten toogassa saattoi aikoinaan olla pahimmillaan yhdeksänkin metriä kangasta, joten kait tämän noin kolmimetrisenkin kanssa on selvittävä. Pienen vääntelyn ja kääntelyn jälkeen lopputulos saattaisi kelvata ehkä muinaisille roomalaisillekin; ainakin jälkikasvu hiljeni kunnioituksesta, kun pyysin kommenttia äidin uudesta anacondasta. Ja totta se on, huivi on komea. Ja todennäköisesti myös erittäin lämmin kaikkien pakollisten kiepsautusten jälkeen.


Se, mikä minua tässä huivissa oikeastaan mietityttää, on oma alkava (?) tollouteni. Kun ihminen selkeästi havaitsee, että jokin on menossa pieleen, niin olisi loogista olettaa, että hän ryhtyy toimiin muuttaakseen asian tilan. Tein neuloessani mm. seuraavat havainnot:
a) jo ensimmäinen väriraita riittäisi normaalikokoisen huivin mitaksi ja
b) neuleystävältä saatu lankavyyhti (Isager alpaca 2) on samaa tavaraa, josta hän neuloi aikoinaan oman huivinsa kaikki raidat (siis yksi vyyhti per raita) ja minulla se loppui reippaasti kesken keskimmäisen raitavärin osalta. Jouduin säätämään, mutta minkäänlaisin muihin toimenpiteisiin en ryhtynyt. Olisin voinut tehdä matkan varrella yhtä sun toista hivenen lyhyemmän lopputuloksen saavuttamiseksi, mutta jatkoin härkäpäisesti loppuun ohjeen silmukka- ja kierrosmäärän mukaisesti. Tämä pöljyys huolettaa minua. Todennäköisesti myös käsialalleni on tapahtunut jotain ja sentäs se asia tässä on jossain vaiheessa selvitettävä, ennen kuin uskallan tarttua seuraavan teltan tekoon. Pitikö vielä vanhoilla päivillä ruveta opettelemaan jonkin niin vaivalloisen asian, kuin mallitilkun, väsäämistä?


Malli: Ashburn, suunnittelija Melanie Berg.
Langat: Tumman harmaa on hurmaavasti lampaalta tuoksuvaa, Vanhalan lammastilan messupisteestä Oulun kässämessuilta joskus ostettua jotakin lankaa. Hah, miten täsmällistä. Mutta ihanaa se on ja sitä jäi nöttönen. Vaaleanharmaa on sitä Isagerin alpakkaa, joka siis loppui kesken ja tästä johtuen huivin jälkiosan raidoituspolitiikka ei noudata ohjeen suosituksia. Keltainen on Rowanin Fine Tweediä sävyssä Leyburn ja sitä kului vajaa neljä pikkukerästä.
Puikot olivat 4,0 mm.

Nyt alkaa sitten kauhea miettiminen, että jos katsoisi illalla euroviisuja, niin minkäköhän keskeneräisen neuletekeleensä siihen kelpuuttaisi kaveriksi. Onhan tässä pari tuntia aikaa fundeerata.

13.5.2015

Voi pyhä Sylvi

Edelleen se sama 156 silmukkaa. Sillä erolla, että ne pahuksen nypykät ovat nyt jetsulleen eikä sinne päin. Kyllä, minä purin.


Paitsi hidas, olen nykyään siis myös takinkääntäjä. Oi, miten uhosinkaan, ettei nypyköiden heittelehtiminen heilauta minua mitenkään. Ei siihen tarvittu kuin Heidin viaton kommentti siitä, että ainakin häntä mokoma nyppisi ja miltei heti sen jälkeen muistin olevani surkea pilkunviilaaja ja nyhverö, joka ei varmaan ikinä näkisi valmiissa huivissa mitään muuta kuin heittelehtiviä nypykkärivejä. Sielunrauhani säilyttämiseksi otin, purin ja aloitin vaaleanharmaan osuuden alusta.

Nyt koetan päättää, olenko ylpeä itsestäni vai jokohan ollaan neuroosin puolella.

10.5.2015

Nakuhuivi

Minusta on tullut auttamattoman hidas ja se alkaa syödä naista. Ainakin kahdeksan ihanuutta odottaa puikoille pääsyä ja kesken oleva tekeleeni vain junnaa. Vaikka kuinka neulon, niin kolmiväriseksi aiotun huivin keskimmäinen raitaosuus ei lopu. Ei millään. Pitäisi saada leveyttä yli 180 silmukkaa, jotta pääsisi vaihtamaan väriä ja minulla on koko ajan 156. Siltä se ainakin tuntuu.


Sain Soilelta vyyhdin Isagerin alpakkaa ja sitä on hyvä pysähtyä hetkittäin silittelemään. Aivan ihana lanka. Ja jotain mystistäkin siinä on, sillä lanka hupenee hirmuista vauhtia siitä huolimatta, että neulojasta tuntuu, ettei mitään tapahdu. Ihan kuin sadussa keisarin uusista vaatteista, jossa huijarit ovat tekevinään keisarille vaatteita ja sakset leikkaavat ilmaa. Täällä käyvät kädet ja puikot ja takamus nojatuolissa levenee, mutta huivi ei. Lapsi nimittää keisarin uusia vaatteita nakuvaatteiksi. Tästä taitaa tulla nakuhuivi.

Huomasin, että huivin vaaleassa osuudessa nyppylärivit eivät osu kohdilleen, mutta arvatkaapa, aionko korvaani lotkauttaa mokomalle asialle.

2.5.2015

Raitapaita

Ompelusta tulee nuoruus mieleen. Yhteen aikaan olin enemmän sinut ompelukoneen kuin puikkojen kanssa; jossain vaiheessa taisin surauttaa iltamenoihin aina uudet vaatteet. Kun vaate oli valmis, minä olin valmis. Siihen aikaan isommat neuletyöt jäivät aina kesken. Puseroita neulottiin paloina eikä saumattomina pyöröillä, kuten nykyään. Taisin uupua aina ensimmäisen palasen jälkeen.


Ompelu on omituisen nopea tapa tehdä vaate. Sitä kun on hitaampana neulojana tottunut tahkoamaan yhtä neulepaitaa jopa kuukausia, tuntuu melkein laittomalta ommella valmis vaate yhdellä istumalla. Kuvan tunika ei tosin kuulu siihen joukkoon. Kangas toimii kuin kastemato; se supistuu lyhyeksi ja sen rengasmainen rakenne venyy ja paukkuu jopa kolminkertaiseen pituuteen lepotilan mitoista. Esimerkiksi kaula-aukon saaminen siistiksi vaati melkoisesti hermoja ja sain homman vietyä maaliinsa vasta resorin avulla. Tunikan kaava on 5/2013 Ottobre -lehden Friday Evening, kangas jotain nuoruuden perintöä omista jemmoista.

Käsitöiden osalta kevät on mennyt enimmäkseen ommellessa. Vaikka ompeluharrastus jatkuu, olen tullut siihen lopputulemaan, että olen enemmän kotonani hitaan, silmukka silmukalta rakentuvan neuleen tai virkkaustyön parissa. Mukava tehdä välillä syrjähyppyjä Husqvarnan kanssa, mukavampi palata nojatuoliin neuleen ääreen. Sinne olen menossa nytkin, minulla on harmaata villaa ja alpakkaa puikoilla.